Devin Townsend veti yhtyeineen kaksi keikkaa Suomessa Empath-kiertueellaan ja pääsin Turkuun tsekkaamaan toista niistä. Pari edellistä kiertuetta jäi näkemättä, vaikka mies kuuluu ehdottomasti omiin suosikkiartisteihini. Odotin mielenkiinnolla, mutta vähän myös pelolla, että mitä on tarjolla, koska Devinin pitkäaikainen bändi oli pistetty tauolle ja mies oli haalinut ympärilleen uudet soittajat.
Illan lämmitteli käyntiin itselleni vähän tuntemattomampi Haken. Soitto oli ammattimaista ja laulaja hoiti tonttinsa varsin hyvin. Tarttumapintaa musiikissa on kuitenkin vähän niukasti. Ainakin itselleni. Kappaleet osuvat johonkin Dream Theaterin biisikollaasien ja Thresholdin AOR-progen väliin. Parhaiten setistä jäi mieleen biisi ”1985”, joka yhdistelee hauskalla tavalla 80-luvun hittibiisien estetiikkaa ja melodioita perinteiseen progeheviin.
Hakenin setti oli lyhyt ja viihdyttävä ja soittajilla näytti olevan hauskaa. Ei mitään erityistä, mutta positiivinen yllätys, kun en ollut huomannut katsoa onko keikalla lämppäriä lainkaan.
Edellisen kerran, kun näin Devinin livenä keikka käynnistettiin skriinillä näkyvällä liekkipierulla. Tällä kertaa muusikot tulivat värikkäissä loma-asuissa rennosti lavalle, ja tuplapestiä hoitava Hakenin Diego Tejeida tarjoili kaikille juomia kosketinsoitinbaaritiskinsä takaa.
Ensimmäisenä kuultiin uusimman soololevyn kappale ”Borderlands”. Kappale alkaa letkeästi ja siirtyy raskaampiin riffeihin vasta myöhemmin. Devin sanookin, että haluaa tarjota yleisölle loman pimeyden ja töiden keskelle. Ensimmäiset kappaleet ovat kaikki Empathilta ja tarjoilevat lokoisaa lomailua, aurinkoa ja hyvää mieltä. Metalli palautetaan aina välillä mieleen ja ”Evermoressa” oli huvittava hetki kun Devin huudahti ” I love you guys!”, jonka perään lavalta kajahti muutama tahti äärimmäistä metalliraivoa.
Devin Townsendin keikat ovat aina täynnä eri tunteita, tunnelmia ja vakavuuden asteita, mutta tällä kertaa setti oli mielestäni aiempaa mietitympi, vaikka monia kestosuosikkeja jäikin kuulematta. Elämä ei kuulemma voi olla pelkkää lomaa ja välillä elämässä pitää selvitä myös yöstä. Hawaiji-paidat vaihtuvat tummempiin asuihin ja Devin ja rumpali Morgan Ågren jäävät lavalle kaksin jammailemaan rauhallisia, mutta vaanivia tunnelmia. Jammailusta nousee esiin keikan paras osuus, nimittäin kattaus Ki-levyn biisejä.
Ki-albumi on mielestäni Devin Townsend Projectin parhaita levyjä, mutta on jäänyt vähän muiden helpompien levyjen varjoon. Siksi olikin hienoa huomata, että keikasta miltei kolmannes oli omistettu tälle materiaalille. Ki on erikoinen levy, koska se on samaan aikaan yksi miehen kevyimmistä ja synkimmistä levyistä.
”Coast” ja ” Gato” hiipivät rauhallisista fiiliksistä vähitellen kohti räjähdystä joka tulee kappaleessa ”Heaven Send”. Bluesahtavasta groovesta räjähdetään vihaan ja turhautumiseen joka tällä kertaa kohdistuu eri uskontoihin ja henkisyyden ja hengellisyyden omimiseen, mitä Devin kokee joidenkin tahojen tekevän. Kappaleessa loistavaa tukea antaa Ché Aimee Dorval jonka lauluosuudet ovat kuin hukkuvan naisen avunhuutoja.
”Ain’t Never Gonna Win” toimii väliosana kohti mielenrauhaa ja seuraavaksi kuullaankin kaksi live-klassikkoa ”Deadhead” ja ”War”. Oli mielenkiintoista kuulla nämä biisit uudella bändillä. Se mikä hävittiin Project-kokoonpanon painokkuudessa hyvitettiin orgaanisuudella. Taustanauhoja oli tällä keikalla mielestäni paljon vähemmän, koska kokoonpano taustalaulajineen oli suurempi ja melkein kaikki toteutettiin mielestäni livenä.
Devin Townsend on show-mies ja hassuttelija, mutta vaikuttaa myös kommunikoivan vilpittömästi ja avoimesti yleisön kanssa. Hassuttelua tuli kunnon annos, kun mies ryntäsi lavalle laulamaan musikaalibiisiä ”Why?” päällään toinen kahdesta omistamastaan hameesta — se läpinäkyvämpi. Vilpittömämpi puoli tuli esiin, kun mies vetosi yleisöön, sama hame päällään, että jos jollain on ajatuksia itsensä tappamisesta, että kukaan ei tekisi sitä. Kaiken huumorin keskellä naurahdin vetoomukselle, mutta luultavasti siksi, että se tuli äänellä joka tiesi mistä puhui ja leikkasi yllättävällä tavalla läpi kaikesta hassuilusta.
Varsinainen setti päättyi kappaleeseen ”Spirits Will Collide” jonka Ché Aimee esitti taustalaulajien kanssa Devinin säestäessä akustisella kitaralla. Tulkinta oli kaunis ja kaiken mekkaloinnin jälkeen kaikui, kuin haudan takaa. En ole täysin varma kappaleen koko merkityksestä, mutta ensimmäinen säkeistö ainakin kertoo tärkeän viestin: ”
So they say you’ll be okay, but words are not enough. Nobody remembered me, the words were not enough”.
Encoressa kuultiin yllättävä cover ”Disco Inferno”. Ché Aimee Dorval drinkkilasi kädessään, yökerhon kuningattarena otti hyvin johdon. Kaksi viimeistä biisiä olivat tarttuva teinirakkauslaulu ”Ih-Ah!” ja jylisevä ” Kingdom”. Ågrenia katsellessa tuli mieleen, että on rumpalin rääkkäystä soittaa pitkän setin päätteeksi tykitys jonka rumpurytmit on laatinut Gene Hoglan.
Koska pidän suuresti Devin Townsend Project – yhtyeestä on melkein harmillista todeta, että tämä uudella porukalla vedetty keikka oli suosikkini tähän asti. Enemmän liveä, enemmän hymyä, enemmän soittajia, enemmän laulajia, enemmän vaihtelua…
…ehkä enemmän on sittenkin enemmän?
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.