Olin kuullut kehuja Sammalin live-soitosta ja kehut eivät selvästikään olleet perusteettomia. Illan suurin yllättäjä oli vokalisti Jan-Erik Kiviniemi. Rennon oloisesta hepusta lähti vaivattoman näköisesti ääntä melkoisella potkulla. Levyillä laulu kuulostaa korvissani paljon latteammalta.
Sammalin tuotanto ei ole itselleni kovin tuttua, mutta illasta jäi mieleen ainakin ”Aika on alkamassa”, ”Lukitut päivät, kiitävät yöt”, ”Suuliekki” ja ”Puolikuu”. Kivan lisän moneen biisiin toi Kiviniemen tyylikkäät lisäperkussiot.
Vapautuneen ja groovaavan Sammalin jälkeen lavalle asteli glitteröity ja patsasteleva Hällas. Jäykästä esiintymisestä huolimatta soitto oli elävää. Laulava basisti Tommy Alexanderssonin ulosannista lähes mahdoton saada mitään selvää, niin kankeaa oli englannin ääntäminen. Laulu kuitenkin toimi instrumenttina muiden joukossa ja yhtyeen Flash Gordon The Barbarian -tematiikka välittyy sanattakin.
Levyllä tahallisesti ohuesti soiva yhtye oli livenä huomattavasti lähempänä perinteistä hevibändiä. Keikan aikana kävikin mielessä, että levyn soundit ovat juoni jolla houkutellaan hipit kuuntelemaan power-metallia. Ehkä ei sentään. Äärimmäisen tyylikkäät kitaramelodiat, elegantti soitto ja tuplabasarinakutuksen puuttuminen erottavat bändin selkeästi Hammerfalleista ja vastaavista.
Setti oli sopivan mittainen ja Excerpts from a Future Past -albumi taisi tulla ainakin melkein kokonaan. Keikan päätti rämisevämpi nimikkobiisi Hällas. Tulevaisuudessa bändi tulee tarvitsemaan enemmän variaatiota soundeihin ja melodioihin, mutta tämä keikka pärjättiin erittäin hyvin näinkin.
Jos haluaa tehdä jonkun summauksen, niin Sammal oli venkoileva ja bluesahtava, kuin Deep Purple, Hällas oli uljaasti laukkaavaa varhaisheviä Rainbown tapaan. En tiedä jäsenten suosikkibändejä, mutta ei esikuvia ainakaan hävetä tai piilotella, eikä toki pidäkään!
(Teknisten ongelmien vuoksi tämä artikkeli ei ilmestynyt ajallaan, mutta ehkä se sisältää kiinnostavia huomioita näin jälkikäteenkin)