Uusi Tampere: kaksi päivää indien ilotulitusta

Olin käynyt Tampereen Lielahden
Kuivaamolla kerran aikaisemmin, silloin Levymessuilla. Nyt oli vuorossa osin ehkä edesmenneen Monsters of pop-festivaalin korvaaja, Uusi Tampere. Paikkana Kuivaamo tuntui soveltuvan erinomaisesti kyseisen kaltaiselle, ”mini-Flow:lle”. Vanhan Sellutehtaan Kuivaamohalliin oli rakennettu kolme lavaa, joista yksi sisäpihalle, yksi tiloihin rakennetulle skatepoolille ja yksi varsinaiseen päätilaan, joka sisälsi myös mukavasti leppoisaa keskilattian oleskelutilaa.

Sitten itse musiikkiin

Perjantain ensimmäinen näkemäni artisti oli Kuningas Yrjö, jonka viime vuonna ilmestynyt pitkäsoitto ylsi Olevinaan.fi:n vuoden 2016 levyihin. Yksin kitaran kanssa esiintynyt, turkulaisesta Tv-Resistoristakin joillekkin tuttu miekkonen, valitteli jossain vaiheessa että oli kävellyt keikkapaikalle 1,5 tuntia. Yrjö ei ollut tajunnut kuinka pitkä matka Lielahteen Tampereen keskustasta on. Jotenkin tuntui että Yrjöä väsytti ja se näkyi ja kuului miehen työskentelyssä, muutenkin ehkä kuuntelisin mielummin bändiversioita erinomaiselta Mustelma myrskyn silmässä-albumilta.
Seuraavaksi siirryin ulos terassilavalle kuuntelemaan Ghost world-yhtyettä, joka paitsi kuullosti hyvältä, eli muun muassa Dinosaur Juniorilta, myös näytti hyvältä, niin kuin nuoren innokkaan rockbändin pitääkin.

Yarin ja Sen tuntemattoman numeron keikka alkoi hieman takellellen erinäisistä miksausongelmista johtuen, mutta palkitsi loppua kohden. Tämän väliaikaisen yhtyeen kokoaminen on ollut hieno kulttuuriteko. Yari kuuluu tekstiensä puolesta hienoimpiin rocklyyrikoihin, joita tässä maassa on vaikuttanut ja musiikilliset ansiot ovat myös kiistattomat. Hienoa että Uuden Tampereen kaltainen festivaali ei unohda juuria, joille tulevat sukupolvet voivat ja joille heidän pitäisi rakentaa, musiikillisia perustuksiaan.

Tuota Suomenkielisen musiikin tulevaisuuden suuntaa voisi edustaa vaikka Draama-Helmi jonka kieroa hip-hoppia siirryin katsomaan Kaarilavalle. Keikka soundasi todella hyvältä, ja Draamiksen lyriikathan ovat silkkaa neroutta. Keikan aikana mieleen nousi kummallinen ajatus siitä, että voisivatko nuoret naiset vielä pelastaa Rap-musiikin, joka allekirjoittaneen mielestä on pahasti hakenut uutta suuntaansa jo pitkään. Draama-Helmi on jotain jota Paperi-T olisi voinut halutessaan olla, mutta ei ilmeisesti halunnut.

Seuraavaksi suuntasin jälleen ulos kuuntelemaan Kaspergia ja syömään Veg’emin sairaan hyvän makuisen Seitan-Kebabin. Kasperg on kevyttä, tarttuvaa ja tyylikästä elektroa, välillä vokaalein ja välillä ilman. Erityisesti Modern daze-niminen kappale nostatti mielialaa ja lämmitti ainakin henkisesti, fyysisesti koleahkoa kesäiltaa.

Sitten jälleen päälavalle kuuntelemaan, no sanotaan se nyt, vaikka vaimo ei välttämättä tykkää, ihanaa Yonaa. Liikkuvat pilvet on älyttömän hyvä bändi ja Yonan karisma säteilee keikkapaikan peränurkkaan asti.
Yonan tuotanto on nykyään jo niin laajaa, että laadukkaita biisejä riittää läpi koko, varsinkin festarimittaisen keikan. Nytkin tältä multitalentilta kuultiin hieno kattaus uran eri vaiheita räpistä reggaeen ja iskelmästä kaihoballadeihin. Yonan kameleonttimaisuudesta tulee mieleen näilläkin festareilla esiintyvä ja Musasedän korkealle arvostama Ville Leinonen.

Sitten takaisin Kaarilavalle ihmettelemään Citymania. Tässä vaiheessa iltaa alkoi olemaan ilmassa jo pientä turnausväsymystä. Ehkä osin tästä johtuen en jaksanut keskittyä Citymaniin kovinkaan monen biisin ajan.
Toisaalta syy saattoi olla myös että kaarihalli tuntui liian pieneltä areenalta Citymanin musiikille. Mielelläni nimittäin kuulisin vaikka Hold onnin kaltaisen helmen Ruisrockin rantalavalla, sitten muistin miksi olen Uudessa Tampereessa enkä Ruisrockissa ja kaikki olikin jälleen hyvin.

Plaid on pitkän linjan brittiläinen niin kutsuttua älykästä elektroa (IDM) edustava yhtye. Itselle yhtye edusti Perjantai-illan viimeistä keikkaa, ja hyvin edustikin, Kuivaamon päälavan toisto pääsi oikeuksiinsa, kun volumet kasvoivat niille rajoille, että korvatulpat olisivat olleet paikallaan, mutta ilmankin pärjäsi.
Bassot hieroivat mukavasti sisäelimiä ja visuaalitkin olivat, no, kuinkas muutenkaan kuin tyylikkäitä. Perjantain festaripäivä oli tullut päätökseensä ja alkoi raskas kolmen minuutin kotimatka.

Uusi päivä ja Uusi Tampere

Jollain tavalla Musasedän henkilökohtaisia Uusi Tampere-kohokohtia oli lauantain ensimmäisen keikan alkupuoli. Olin Kaarilavalla esiintyneen kotimaisen Peik:kin keikan ainoa katsoja. Musiikista sinänsä en osaa oikeen mitään sanoa, kyse oli jostakin keskitempoisesta elektrosta, mutta visuaalit olivat näyttäviä. Kukaan ei ollut pilaamassa näkymiäni skeittipoolin kaariin, joihin videoita heijastettiin ja kokemus oli hyvin meditatiivinen.

Luin jostain etukäteen että yksi artisti mikä kannattaa aikaisesta ajankohdasta huolimatta tarkistaa on Jani Matti Juhani. Vähäisestä yleisömäärästä huolimatta tai juuri siitä johtuen yhtye soitti hyvin varman, mutta rennon oloisen keikan ja Musasetä viihtyi erinomaisesti lämpenevässä lauantai-iltapäivässä. Keikan yksi kohokohtia oli Rokki on tullut tiensä päähän-niminen kappale, jossa kerrotaan totuus Popedasta ja ’kuinka Elvis nousee haudasta ja vetää teitä pataan’. Myös ilmeisesti Tunnet yön kuumuuden (tai jotain sinne päin)-niminen viisu rullasi mukavasti.

Sitten takaisin Kaarilavalle ja Ak-Officialin puhelaulua kuuntelemaan. AK:nkin keikan aikana mietin samaa asiaa kuin Draama-Helmen keikan aikana, miten en juuri räppiä jaksa, mutta miten se näiden nuorten naisten käsittelyssä viihdyttää ja on inspiroivaa. AK kyllä pyörittelee hiphopkliseitä ja ei sinällään lyriikoiden puolesta tarjoa mitään kovin uutta, mutta musiikki ja tapa esittää sitä toimii mainiosti. Toivotaan, että nuoret likat menee vielä pitkälle hommansa kanssa.

Sitten ulos Terassilavalle Joose Keskitalon keikalle. Tässä vaiheessa paikalla alkoi olemaan jo hyvin yleisöä, no onhan Joose jo hieman tunnetumman pään artisti. Vaikka mielestäni Kolmas maailmanpalo olikin parempi ja moniulotteisempi yhtye Joosen taakse, niin kyllä tämä nykyinenkin kokoonpano toimii. Kuuntelin keikkaa noin puolituntia ja viihdyin mainiosti. Piilota se-niminen kappale, joka löytyy tänä vuonna ilmestyneeltä Julius Caesarin anatomia-albumilta, oli itselleni keikan kohokohtia, saksofoneineen ja backvokaaleineen.

Sitten tuli aika lepuuttaa korvia, selkää ja muita fyysisiä ja henkisiä kehon osia ja ominaisuuksia. Hyppäsin nimittäin autooni, joka oli koko viikonlopun parkissa aivan Kuivaamon pääoven edessä, ja ajoin kolmen minuutin matkan kotiin syömään ja ottamaan pikku päiväunet. Täytyy sanoa, että tälläistä festarointia kyllä Musasetä osaa arvostaa, olenhan nimittäin jo setämiehiä. Musasetämiehiä.

Olisin kyllä jälkeenpäin ajateltuna voinut pitää pitemmänkin tauon, koska räpkokoonpanot Biniyam ja View eivät aikaansaaneet kyllä allekirjoittaneessa kummoisiakaan värähtelyitä, Draama-Helmen ja AK-Officialin tyyliseen omaperäisyyteen eivät nämä aktit pääse. Viewin kohdalla tuli jopa tunne, että onkohan tämä Memphis-soundikin jo kuultu. Taisi KhidIn ja Paperi-T:n Ex ovis pullus non natis serò fit ullus-Ep tyhjentää tuon soundipankin tässä maassa niin perusteellisesti, että muiden on turha yrittää. No on Viewin Avalon hyvä biisi, annetaan sen verran periksi. Ja toisaalta eihän nyt kyllä Musasedän varsinaisella reviirillä liikuta, joten antaa poikien yrittää ja tyttöjen tykätä.

Jossakin tässä välissä katsoin yhtyettä nimeltä M. On kyllä sitten taas varmaan todella helppoa löytää vaikka googlella tietoa tästä bändistä. Mutta yhtä kaikki, tässä bändissä on paljon hyvää ja paljon potentiaalia, joten varmasti tulee jatkossakin seurattua mitä tuleman pitää. M-yhtyeen takana on kaunisääninen ja ainakin poikkihuilua soittava Minja Koski ja hänen bändinsä. Käyttäkäämme kulunutta ilmausta, eteeristä.

Aiemmin tekstissä taisin jo viitata, miten Musasetä arvostaa Ville Leinosen tekemisiä. Joten nyt sitten jo lähes täydelle Terassilavalle kuuntelemaan erään paikalla olleen tutun LSD-iskelmäksi nimeämää Ville Leinosen Hei taas-levyn materiaalia. Keikasta jäi lähinnä mieleen Villen aina niin maanisen karismaattinen esiintyminen ja se, miten pulskistunut Janne Lastumäki alkaa olemaan aivan edesmenneen isänsä näköinen.
Lisäksi Lastumäen penetraatiot keytarin kanssa olivat huikeita. Mutta itse musiikista en kyllä hetkellistä viihdearvoa lukuun ottamatta syty, sillä yhtälö on liian vahva, paskasta ei saa suklaata. Alkuperäiset biisit on yksinkertaisesti kamalia. No, yleisö joka koostui eturivin osalta lähinnä alle 20-vuotiaista tytöistä oli erimieltä ja bileet oli pystyssä, hyvä heille.

Tässä vaiheessa iltaa aloin tajuamaan miten seuraava The Holyn keikka tulisi olemaan Musasedän tämän festariviikonlopun viimeinen. Osin tai kokonaan katsottuna 17 keikkaa kahteen päivään on aika paljon.
The Holya kohtaan odotukseni olivat korkealla, koska bändin massiivista livesoundia oli kehuttu monessa suunnassa. Yhtyeen keulakuva Eetu Henrik Iivari on vahva ja hyvä-ääninen laulaja, pidän. Yhtyeen kahden rumpalin taktiikka kuulostaa haastavalta, mutta se toimii. Eikä The Holy ole vain äänivallia, vaan hienoja popmelodioita ja kappalerakenteita. Itselleni ainakin toimii musiikki, joka koostuu herkistä suvannoista ja pään räjäyttävistä vyöryistä, ja juuri tätä The Holy on. Vaikea heitellä mitään referenssiyhtyeitä, joten kuuntele itse. Yksi yhtyeen hienoimmista biiseistä on Ähtäri-niminen kappale, joka kuultiin tälläkin keikalla.
Can’t remember your name on myös yksi mahtavista sielun silittäjistä ja sekin kuultiin.

Kahden päivän festaroinnin aiheuttama raukeus ja The Holy oli loistava päätös Musasedän Uusi Tampere-viikonlopulle. Ulos Kuivaamosta, auton starttaus ja kolmenminuutin kotimatka hymyssä suin. Kiitos Antti Hietala ja kumppanit, toivottavasti tämä jatkuu monta vuotta tästä putkeen. Sen verran vahvasti Musasetä luottaa Monsters of poppiakin aikanaan vuosia pyörittäneeseen Tampereen musiikkielämän valopilkkukorporaatioon, että lupaan tulla ensi vuonna paikalle katsomatta esiintyjälistaa etukäteen, jos vain saan tulla. Kiitos ja kumarrus.

Käy myös katsomassa meidän instagram-tililtä tunnelmia Uusi Tampere-festivaaleilta.