Vanhala Trilogia

Tuli nähtyä lyhyen ajan sisällä sarja kiinnostavia keikkoja, joita yhdisti kaksi asiaa: Jokainen setti fokusoitui yhteen albumiin ja jokaisessa kokoonpanossa kitaran varressa nähtiin ja kuultiin Markus Vanhala. Kaksi settiä oli peräkkäin Tampereen Tavara-asemalla ja yksi kuukautta myöhemmin Olympiassa.

Markus Vanhala on jo pitkän linjan kitarasankari, vaikkei kovin vanha olekaan. Miehen kitarointia kuultiin aikanaan mm. Manitoussa, mutta Omnium Gatherum on varmasti se bändi, johon hän vahvimmin henkilöityy. 1996 perustettu yhtye aloittaa tämän keikkakatsauksen.

OMNIUM GATHERUM: BEYOND 21.2.2025

Olin kuunnelut Spotikasta bändiä jonkin verran ja ihan tykkäillyt, mutta tuotanto ei ollut koskaan kolahtanut ns. täysillä. Tämä saattoi muuttua keikan myötä.

Soundit toimi alusta asti ja jotenkin näin livenä vasta tajusin, kuinka hyviä biisejä Beyond-levyllä on. Levymuodossa olen aina vähän vierastanut Jukka Pelkosen vokaaleja, jotka on omasta mielestäni miksattu liian pintaan. Livenä ongelmaa ei ollut. Sen lisäksi kaikesta ärjymisestään huolimatta Pelkonen onnistui luomaan poikkeuksellisen leppoisan tunnelman keikalle. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun kuulen heviörisijän kuvailevan keikan fiilistä ihanaksi. Levyn balladin jälkeen vokalistin pitikin muistuttaa bändiä ja yleisöä, että kyllä tässä periaatteessa metallikeikalla kuitenkin ollaan.

Omnium Gatherum on kitarasankarimusiikkia ja Vanhala pääsi tiluttamaan ja vinguttamaan miltei joka käänteessä. Kitara lauloi kirkkaasti ja kauniisti. Tämä oli selkeästi hänen kotikenttänsä. Muukin bändi hoiti roolinsa pätevästi. Erittäin tasokas keikka, joka onnistui muuttamaan näkemystäni bändistä.

INSOMNIUM: SHADOWS OF THE DYING SUN 21.2.2025

Insomnium on erikoistunut vetämään murheellisen maan lauluja ja musiikki toimiikin itselleni parhaiten kuulokkeet päässä marraskuisessa vastatuulessa. Suuressa osassa tuotantoa tuntuu olevan sellainen ”vaikka me kuollaan kaikki, niin pää pystyyn ja eteenpäin” -teema.

Live-Insomnium oli itselleni uusi kokemus ja minulla kesti hetki tottua ajatukseen riehumisesta musiikin tahdissa. Bändin musiikki on minulle ollut sellaista sisäänpäin kääntynyttä ja lähes meditatiivista. Onneksi moshpitit pyörivät hyvässä hengessä ja lukuunottamatta satunnaisia kaatuilijoita, sain jököttää rauhassa tontillani. Bändin muriseva basisti Niilo Sevänen selvästi halusi keikalle vanhan ajan hevimeinkiä ja Tampereen yleisö vastasi pyyntöön.

Insomniumin musiikki on monikerroksista ja usein vedetään massiivista vallia, jossa vaaditaan äänentoistolta aika hyvää erottelua. Tavara-Asemalla tämä onnistui keskimäärin hyvin. Oli vain muutamia hetkiä, kun musiikki meni omissa korvissani puuroksi, josta ei saanut oikein selkoa.

Bändi soitteli läpi levynsä Shadows Of The Dying Sun, joka oli Vanhalan ensimmäinen albumi bändin riveissä. Edellinen kitaristi Ville Vänni halusi keskittyä enemmän kirurgin hommiin ja perhe-elämään. Hänen kitarointinsa oli aina merkittävällä sijalla bändin soundissa. Siksi havaintojeni perusteella Vanhalaan suhtauduttiin fanien keskuudessa usein vähän skeptisesti. Hienosti mies on kuitenkin puolustanut paikkaansa ja tuonut myös kappaleisiin tiettyä kepeyttä, mitä vanhemmassa materiaalissa oli varsin harvoin.

Tämäkin setti todisti hyvän albumikokonaisuuden voimaa. Mikään kappale ei tuntunut täytemateriaalilta. Encoressa vedettiin vielä edellisen levyn nimikkobiisi One For Sorrow. Kappaleen miltei naurettavuuksiin yltyvä paatoksellinen murhe sai hymyn monille huulille.

CEMETERY SKYLINE: NORDIC GOTHIC 20.3.2025

Kuukautta myöhemmin Vanhala nähtiin soittelemassa hivenen kevyempää musiikkia Olympiassa. Tämäkin oli yhden levykokonaisuuden setti, tosin nyt siitä syystä, että muita levyjä ei vielä ole. Vokalisti Mikael Stanne totesikin johonkin väliin, että ”vedetään keikka old-schoolina ja soitellaan ensimmäisen levyn biisejä”.

Cemetery Skylinen musiikki on periaatteessa jonkin asteen goottirokkia, mutta synkistelyä meiningistä on vaikea löytää. Yleisö oli vähän yllättävänkin hyvin messissä heti alusta asti. Australialais-suomalainen The Eternal tosin hoiti lämppärin pestinsä esimerkillisesti ja olikin itselleni jossain määrin jopa pääbändiä kiinnostavampi kokemus.

Edellisiin setteihin verrattuna Cemetery Skylinessa ei ole teknistä taiturointia samassa mitassa, mutta komeita sooloja kyllä löytyy. Setissä on niin vahva kasaritunnelma, että kun keikan lopuksi lähtee soimaan Top Gunin teemamusiikki, se sopii, kuin aurinkolasit päähän.

Jos jotenkin koitan summata keikkoja, niin se ainakin on mielenkiintoista pohtia, että mitä yksilöt tuovat musiikkiin. Näistä kolmesta setistä tuli olo, että Vanhalan panos kitarassa menee itselläni musiikissa plus-sarakkeeseen, missä bändissä hän sitten soitteleekin. En esimerkiksi kuuntele nykyään kovinkaan paljoa Cemetery Skylinen kaltaista musiikkia, mutta jokin juuri tässä toimii itselleni js väittäisin, että isossa roolissa on Vanhalan tyyli käytellä instrumenttiaan. Täytyy myös todeta, että Vanhala näyttää todella nauttivan soittamisesta, joten ehkä hän onnistuu myös jonglööraamaan bändinsä polttamatta itseään loppuun.

Toinen havainto oli se, että albumi voi olla myös erinomainen settilista. Hyvä albumikokonaisuus on mietitty toimivaksi kuuntelukokemukseksi. Ei ole ollenkaan huono idea soittaa tuota hyvin harkittua musiikkikattausta myös livenä.