Mac DeMarco – Guitar

with Ei kommentteja

Mac Demarco julkaisi tänään uuden albumin vuosien tauon jälkeen. Hänellä on selvästi ollut ideana tehdä levy tietyllä konseptilla, jonka puitteissa pitäydytään tiukasti: Kitara, toinen kitara, basso, rummut ja laulu. Ei muuta. Ei efektejä. Ei kikkailua. Biisien pituudet (2-3 minuuttia) noudattavat myös samaa minimalistista kaavaa.
Pinnan alla, itse biisien sävellyksellisellä puolella piilee kuitenkin, melko eksoottisiakin ratkaisuja (ainakin näin fiilispohjalta arvioituna), ehkä jopa keskiverto-Mac DeMarcoa enemmän, vaikkei se ”Jizz Jazz” yleensäkään ihan peruspopedaa ole ollut.

Tietty huolettomuus ja hulluttelu ovat toki läsnä tälläkin albumilla, mutta jollain tapaa mukana on tavallista runsaampi ripaus melankoliaa. Intensiteetti pysyy koko 30 minuutin ja 12 biisin ajan melko samalla, hyvin rauhallisella ja lakonisella medium tasolla.

Guitar on selvästi juuri sellainen albumi jonka Mac DeMarco tinkimättömyydessään halusi nyt tähän väliin tehdä. Siitä huolimatta kuuntelijalle tästä saattaa jäädä kaipuu siihen hassuttelevampaan ilmaisuun ja monipuolisempaan saundimaailmaan jota Mäkkimarko tarjoili vielä esimerkiksi vuoden 2017 This Old Dog -albumilla.

3,5/5