Kun musiikki on tarpeeks vahvaa, ei oo aina tarvetta pitkille ja jaaritteleville johdannoille. Stereo Zoldat on yhtäkuin Aleksandr Nemkov Leningradista. Ihan kauheesti ei löydy infoo tästä projektista, eikä tunnu olevan edes yksimielisyyttä siitä, pitäskö Stereo Zoldat kirjottaa yhteen vai erikseen. En onnistu edes löytämään todellista kansikuvaa tälle Asfalt-levylle, koska parissa yhteydessä sen kanneks väitetty kuva (eli tän artikkelin kuva) on luotettavan lähteen mukaan kuva Nemkovista muutamaa vuotta albumin julkasun jälkeen kuvatun leffan kuvauksista. Konseptina oli joka tapauksessa Nemkovin sanojen mukaan dokumentaalisen ja musiikillisen aineiston absoluuttinen tasavertasuus. Tää kuuluu jo Asfaltia edeltävällä prokkiksen ekalla levyllä, Zoldat of Revolution, joka on askeettisen riemastuttavaa minimalistista kasarielektroo, joka kuulostaakin just siltä, että se on nauhotettu jossain neuvostokellarissa, jossa Zoldat leikkii synalla, kaveri leikkii hälyillä ja välistä pilkotaan nurkasta löydetystä radiosta poimittuja lähetyksiä, kuten yhdessä biisissä ääni toistelee toistamistaan sanaa ’ydinohjukset’. Kerrassaan hurmaavaa!
Asfalt, kakkoslevy, joka sietäis olla legendaarinen, on tavallaan samaa minimalismia, vaikka laajentaa ilmasua radikaalisti ja on lähes sillisalaatti verrattuna debyyttiin. Mukana oli Zoldat, näyttelijä-muusikko Anton Adasinskij ja Vladimir Vasiljev. Trio puno katalia musiikillisia juonia, joita toteuttamaan haalittiin Adasinskijn suhteilla niin iso kasa sekä leningradilaista muusikkokermaa että satunnaisia ohikulkijoita, ettei kukaan tunnu olevan tietonen todellisesta osallistujien määrästä. 70-prosenttisesti kyse oli spontaanista sekoilusta, jossa hyödynnettiin loppua 30:tä ideoita, ikinä unohtamatta dokumentaalista tärkeyttä. Niinpä ensimmäinen raita, Письмо (Pismo=kirje) käsittää oikeen kirjeen kahdelta rajavartiolaitoksen tyypiltä. Собака (Sobaka=koira) groovailee rauhallisenpuoleisesti, vaikka vokaalit manaa häiriintyneesti kuollutta koiraa. Хорошо! (Horošo!=Hyvä!) on jamittelu kokoonpanolla Zoldat (basso), Vasiljev (hälyt), Aleksandr Simagin (kitara) ja koko neuvostoajan legendaarisimpia oleva avantgardistijazzari Sergey Kurjohin (kiipparit), jota Adasinskij käskyttää ankaran liikunnanopettajan mentaliteetilla ”hyvä!” ”Yy, kaa, koo, nee!” ”kädet, jalat!” ”eteenpäin!” jne. Лопе де Вега (Lope de Vega) on kummallinen, täysin puskista tuleva raita Can-henkistä etnoväärennöstä. Adasinskij tööttäilee trumpettiin ja huudattaa kuoroo samaan aikaan kun Mihail Nefedov paukuttaa rumpuja ja Zoldat bongoja. Tulos kuulostaa samaan aikaan karnevaalilta ja viidakkoheimon musiikkikinkereiltä vailla pienintäkään järjen häivää. 
Albumin kakkospuoli alkaa teoksella nimeltä Евпатория (Evpatorija, kaupunki Ukrainassa). Jälleen minimalistinen psykejamittelu toimii säestyksenä, tällä kertaa puhelulle, tai oikeemmin useemmalle yhteen kasatulle puhelulle, joissa Ilja Ohotnikov, jälleen yks Zoldatin vakioliittolaisia, soittaa Leningradista puhelinpalveluun saadakseen tietoonsa mainittuun kaupunkiin muuttaneen kaverin osotteen. Yhteys pätkii yhtä mittaa, eikä palvelun tädeistäkään tunnu olevan apua, jollon molemmat osapuolet muuttuu koko ajan tuskasemmiks ja tilanne saa enemmän ja enemmän surkuhupasia piirteitä nauraen sekä neuvostomentaliteetille että systeemin toimimattomuudelle. Kun Ohotnikov saa vihdoin viimein tyydyttävän vastauksen ja kiittää, sanoo täti toisessa päässä ”Haloo?”, johon Ohotnikov toistaa kiitoksen vaan saadakseen uudeen haloon vastaukseks. Lopen väsyneenä mies sanoo enää ”Moikka”. Täydellinen yhdistelmä musiikkillista ja tosi elämää dokumentoivaa antia. Myös Stereo Zoldatin paras yksittäinen aikaansaannos. Seuraavaks Дыхание (памяти А.Давыдова) (Dyhanie (pamjati A. Davydova)=Hengitys (A.Davydovin muistolle)) himmailee viisaasti kovin intensiiviseks kasvanutta tunnelmaa. Alkuun kuullaan pätkä Strannye Igry-yhtyeen laulua juurikin yhtyeeseen kuuluneen mainitun Davydovin laulamana. Se väistyessä tilalle tulee kaunis ja hyvin rauhallinen kitaramelodia, jota maustetaan vaan radion rätinällä ja loppuun pienellä radiokuulutuksella. Viimenen biisi Из пункта А… (Iz punkta A…=Pisteestä A…) alkaa petollisen vaillinaisesti metronomilla ja ”Pisteestä A… Pisteeseen B”-toteemuksilla. Kolmen minuutin keston jälkeen tää kaikkiaan 12-minuuttinen raita luisuu päistikkaa freejazzia hönkivään noiserockiin, rummut paukuttaa miten haluaa, efektoitu kitara kiljuu ja Adasinskij kaivaa taas trumpetin esiin. Kaaos katoaa loppua kohti niinkun sitä ei ikinä ois ollutkaan.
Stereo Zoldat on edelleen olemassa, kuten voi havaita prokkiksen tileiltä Facebookista, Soundcloudista tai YouTubesta. Ei tunnu kuitenkaan löytyvän pahemmin tietoo Asfaltin jälkeisistä levyistä, joita kuitenkin pitäs olla olemassa, vaikkakin ne on kaiketi hautautunu kuluneen ajan syövereihin.
+¤/&(%¤!//(¤(¤&(/)!#¤:
Aleksandr Nemkov – Stereo Zoldat
Anton Adasinskij, Vladimir Vasiljev – lähimmät liittolaiset
Kasa muita satunnaisia sankareita
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.