Blurt – Blurt (1982)

Punk on väärinymmäretty musiikkigenre. Punkhan tarkoittaa kolmen soinnun huonosti soitettua rockia. No ei todellakaan tarkoita. Punk alkoi ainakin osittain musiikillisena vastaiskuna seitkytluvulla rellestäneille progebändeille, joitten biisit saattoi helposti kestää vartin ja olla täynnä taidonnäytettä musiikillisesta yliosaamisesta. Tästä se idea, että ei biisi tarvi kuin kolme sointua ollakseen hyvä ja soittotaitokin on enemmän rajoittava tekijä. Kaikki voi tehdä musiikkia! Plus kolme sointua on hirveesti, yhelläkin pärjää hyvin per biisi. Sitä paitsi monet punkbändit oli varsin kokeilunhaluisia, eikä todellakaan halunnut kangistua kaavoihinsa soittamalla samoja kolmee sointua eri variaatioissa. Kaiken lisäksi kyseinen musiikillinen liikehdintä oli vahvasti aikasidonnainen 70- ja 80-lukujen taitteen molemmin puolin, joten oikee punk on kuollut. Synkintä on siis nykypunk, jossa väkisin veivataan kolmee sointua ja pidetään härkäpäisesti kiinni oikeudesta olla huonoja. Hetkinen… kuulostaa radiomusiikilta…

Punk oli soittamisen iloa ja halua kokeilla! Joten mennään asiaan: Blurt on Ted Milton-nimisen herran luomus. Milton oli kaikin puolin väärässä paikassa väärään aikaan: syntyny 1943, eli kymmenisen vuotta valtaosaa punkkareista vanhempi, parikymppisenä niittänyt pienimuotosta mainetta undergroundrunoilijana, tehnyt uraa nukketaiteilijana mm. Terry Gilliamin Jabberwocky-elokuvassa, ja oli enemmän kiinnostunut performanssitaiteesta kuin kuuntelijoista. Ja niin vaan Ted Milton perusti bändin performanssitaiteilunsa ympärille. Levy-yhtiösähläyksen takia ensimmäinen albumi Blurt julkastiin vasta 1982 (edellisenä vuonna kylläkin saatiin pihalle Berliinissä nauhoitettu livelevy), vaikka eka sinkku julkaistiin melkein kaksi vuotta aikaisemmin.

Blurtin musiikki on minimalistista, itteensä toistavaa, lähes melodiatonta ja suorastaan alkeellista ilottelua. Ihan niinku tarkotus olisi luoda tyhjiöö, eikä täyttää sitä. Alkuperäisessä kokoonpanossa, joka soittaa myös Blurtin Blurtilla, Ted Miltonin veli Jake soittaa rumpuja ja joku Peter Creese-niminen tyyppi kitaraa. Joten bändi ei tee musiikkia edes normaalilta triopohjalta, vaan raastaa peruspaletista lähes kaiken muun paitsi rummut ja minimalistis-sykliset kitarakuviot, joitten päälle Ted Milton vuoroin läksyttää kuulijaa runoudellaan, vuoroin häiriköi alttofonirääkkäyksellä. Resepti on siis yksinkertanen ja mukatylsä, mutta todellisuudessa myös idioottivarma: miten näin vahvaa ja antaumuksellista tekemistä voi vastustaa?

Blurt lienee selkeesti maailman kovin bändi, jonka nimi alkaa Blur-.

Päivän pizza:
Ted Milton – vox & sax
Jake Milton – rummut
Peter Creese – kitara