John Zorn – Spillane (1987)

with Ei kommentteja

John Zorn on helposti nykysäveltäjistä monipuolisimpia, mielenkiintoisimpia ja laaja-alaisimpia (ja henkilökohtaisia lemppareitani). John Zorn aloitti säveltämisen vuonna 1974 eli parikymppisenä, ja miehen nimissä on ainakin yli 150 albumia, plus kaikki projektit, jotka ei edes oo Zornin omissa nimissä. Säveltäjänä John Zorn saattaa hyvinkin vaan katella ja etäältä ohjailla bändiä ja sen kemiaa. Herran sävellykset on sikälikin mielenkiintosia, että yleensä niitten idea on tavalla tai toisella joko olla sävellyksiä improvisaatioo varten tai laittaa klassiset soittajat improvisoimaan mielenkiintoisin tuloksin. Soittajana John Zorn on äärimmäisen kova alttofonisti, joka tosin rakastaa tehdä ääniä millä tahansa vastaantulevalla objektilla tai soittimella. Kuten fonista voi arvata, Zorn aloitti jazzista, mutta on ilmaisultaan rajaton, ja mm. tehnyt parillakin projektillaan esim. 10-sekuntisia pätkiä hypernopeeta extremejazzia.

Spillane on levynä John Zornin ensimmäisen sävellyskauden huipentumia, eli siis ennen kuin mies alkoi Masada-projektissaan sekoittaa klezmeriä ja freejazzia, ennen kuin aloitti varsinaisen elokuvamusiikkisävellyksensä tai ennen kuin alkoi säveltää täysmittaisia töitä klassista musiikkia, ikinä mihinkään näistä varsinaisesti jumiutuen. Niinpä Spillane sisältää kolme teosta: nimiteos Spillane on eräänlainen äänielokuva rikoskirjailja Mickey Spillanen tuotannosta. Kyseessä on 25-minuuttinen teos, joka koostuu lukuisista osista, joista osa on kestoltaan alle minuutin. Film noir-henkeä puhkuva kapakkajazztunnelma toistuu , mutta se kaikki siellä välissä takaa teoksen ainutlaatuisuuden. Myös itse luomisprosessi oli mielenkiintoinen: pitkällisen Spillane-aineiston tutkimisen tuloksena Zorn kirjoitti tai piirsi isohkoille korteille musiikillisia ideoita tunnelmista, jotka haluaa tehdä ja sitten järjesteli kortit. John Lurien monologi kruunaa lopputuloksen. Toisena teoksena levyllä on Two-Lane Highway. Se taas on muotokuva bluesmies Albert Collinsista – pääroolissa Albert Collins! Tätä teosta John Zorn on lähestynyt ideana laittaa Collins erinäköisiin soittotilanteisiin ja -ympäristöihin. 12 osaa, 18 minuuttia. Kolmas teos on Forbidden Fruit, joka on alaotsikoitu paikkansa pitävästi Variations for Voice, String Quartet and Turntables. Jousikvartetista huolimatta kyseessä ei oo ihan tavanomasinta klassista.Spillane on yksi vastaus Zornin omaan kysymykseen ”Mitä säveltäjä oikeastaan tekee?” filtteröitynä Zornin omien mieltymysten, Japani, jazz, pop, piirroselokuvamusiikki ja lyhyt keskittymiskyky, läpi.

Vielä loppuun Spillanen ajoilta toisesta vastaavasta Zorn-projektista livemateriaalia. On se vaan eri hauskaa. En muuten edes oikeestaan suosittele perehtymään John Zornin valtaisaan tuotantoon, koska se on loputon suo potenssiin kymmenen.

Valikoitu kisakokoonpano:

Spillane:
Anthony Coleman – piano, urut, celeste
Carol Emanuel – harppu
Bill Frisell – kitara
David Hofstra – basso, tuuba
Bob James – nauhat, cdt
Bobby Previte – rummut, perkussiot
Jim Staley – vetopasuuna
David Weinstein – sampläys
John Zorn – alttosaxofoni, clarinetti
John Lurie – Mike Hammerin ääni
Robert Quine – Mike Hammerin omantunnon ääni

Two-Lane Highway:
Albert Collins – kitara, vokaalit
Robert Quine – kitara
Big John Patton – urut
Wayne Horvitz – piano, kiipparit
Melvin Gibbs – basso
Ronald Shannon Jackson – rummut
Bobby Previte – rummut, perkussiot

Forbidden Fruit:
David Harrington – viulu
John Sherba – viulu
Hank Dutt – altoviulu
Joan Jeanrenaud – sello
Christian Marclay – turntablet
Ohta Hiromi – ääni