Tunnustan sumeilematta heti kättelyssä, että en oo mikään salsan asiantuntija. Internetin ihmeellinen, ilmeetön ja aina vihanen maailma kertoo hyvin äkkiä, että El Juicio ei oo Willie Colónin paras levy, vaikka kuulemma kova onkin. Ja tadaa, meillä on aasinsilta aiheeseen: mikä ihmeen salsa? Aiheesta kun on käyty erinäistä keskustelua ja jotkut salsamuusikkoina pidetyt muusikot on sitä mieltä, että salsa on vaan uus jenkkinimitys pääosin kuubalaiselle musiikille, mahdollisesti jazzvaikutteilla. Toisille se on vuorenvarmasti oma erillinen musiikkityylinsä ja siinä sivussa ehkä kulttuurikin. Jotain salamyhkästähän on ollu varmasti tekeillä, kun huomioidaan salsan syntymä eli New York 60-luvun loppupuolella, jollon Yhdysvaltain ja Kuuban suhteet oli kivasti tulehtuneet, mikä johti ongelmiin radioasemilla, mikäli ne soitti aitoo kuubalaista musiikkia. Kysyntä kuitenkin oli olemassa ja niinpä imperialistisiat loi vääristymän nimeltä salsa. Mistä nimikin kielii, salsakastikehan kun on sekotus tomaattia, sipulia, paprikaa ja mausteita, kun taas salsamusiikki on alunperin tanssimusiikkigenre, joka sisältää kuubalaista ja puertoricolaista musaperinnettä ja -tyylejä ja ripauksen jazzia. Lukuisien vaikutteidensa takia siis kuulostaa vahvasti kotimaiselta humpalta, mutta vaan paperilla ja historiankirjoja lukiessa.
Salsalevyt ei myöskään oo ihan klassisinta länsimaamusaa. Niitä kun ei välttämättä kreditoida laulajien eikä säveltäjien mukaan, vaikka kyseessä ois genren valiot. Tän genren Van Haleneita, Pageja, Iommeja ja Ganoja on perkussionistit. Mikään salsabändi ei oo uskottava ilman perkussionistilaumaa ja perkussiosoolo on aina paikallaan.
Willie Colón on kylläkin vetopasunisti, mutta Willien ja tällä levyllä laulajana sankaroivan (ihan genren ykkösmiehiä olevan) Hector Lavoen yhteistyö tarjoilee kovalla prosentilla kovaa salsaa. Ja El Juicio tärähtää täysillä. Eka biisi ei vielä räjäytä pottia, mutta toinen nostaa meininkiä vahvasti. Kolmas eli Seguire sin ti on vahva ja hidas salsaballadi. Varsinainen voittokulku alkaa neljännestä biisistä, joka on Colónin käsialaa. Timbalero ei paljasta korttejaan ekan minuutin aikana, mutta biisiin hiipii vaivihkaa outoja breikkejä ja väliosia, alussa pääosin kuoron voimin, kunnes neljän minuutin kohdalla torvibridge johdattaa perkussiosooloon, minkä jälkeen Lavoe jatkaa mikin varressa vuorotellen kuoron kanssa ja biisi rullaa kohti uusia maisemia: totaalinen breikki, Hector jää yksin kuoron kanssa. Siitä sitten taas torvet vie uuteen perkussiosooloon ja loppuviimeks biisi palaa muutamaks tahdiks ihan alun tunnelmaan. Kun tää kaheksanminuuttinen salsaprogeteos on ohi, matkamme jatkuu viidakkoon kuusminuuttisella Aguanile-kappaleella, joka ei tykitä yhtään vähempää. Tätä seuraa Seguire sin tin hengessä toinen salsaballadistandardi. Ja vielä päälle yks Colón-originaali mm. loistavalla kuorotyöskentelyllä. Viimesessä biisissä palo vähän hiipuu, eikä Hector Lavoen laulua kuulla ollenkaan, ihan niinkun näin korostettas jo vallitsevaa lunkkia lopputekstifiilistä.
El Juicio iskee sadan salaman voimin ja koko elämä räjähtää. Ja sitä ei yleensä lattaritanssimusaks tarkotettu musiikki tee.
Sairasta:
Willie Colon – vetopasuuna ja kaikennäköset johtotehtävät
Hector Lavoe – liidilaulu
Justo Betancourt – taustalaulu
Johnny Pacheco – taustalaulu
Santi Gonzalez – basso
José Mangual Jr. – bongot
Milton Cardona – congat
Gene Golden – perkussiot
Joe Torres – piano
Louie Romero – timbales
Eric Matos – vetopasuuna
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.