Ruotomieli kertoo itse olevansa kitararockyhtye, mutta itselleni tulee porukan uusimmasta julkaisusta mieleen suomirock. Sellainen suomirock, joka ponnistaa punkista, sotkeutuu iskelmään ja saapuu maaliin olutlasi kourassa ja Würthin lakki päässä ja voittaa suomalaiset sydämet puolelleen. Vertaileminen on aina vähän tylsää, mutta en saa päästäni ajatusta, että tässä neliosaisessa trilogiassa liikutaan Pelle Miljoonan ja Popedan välissä. Mukana on ehkä kourallinen Kakkahätää? Ehkä? Julkaisu on vain digitaalinen, mutta autenttisimman kokemuksen saa luultavasti nauhoittamalla biisit C-kasetille ja luukuttamalla niitä Corollassa.
Jos sinuun (kuten minuun) iskee ennemmin Ruotomielen maalailevammat teokset, kuten uljas Tornilaulu, niin tämä ei ole ehkä sitä mitä bändiltä toivot. Jos taas haluat punkrokkisi ilman avaruuskitaroita, niin kyseessä on näkökulmastasi varmasti askel eteenpäin. Omaan makuuni iskee tältä lyhyeltä rykäisyltä vain Sen ei tarvi olla niin. Varsinaisia vikoja en löydä muistakaan vedoista, menee vain hutiin itseltäni. Jos Nihilistitrilogia ei osu eikä uppoa, kannattaa jäädä pyörittelemään kuitenkin bändin aiempia tuotoksia Bandcampista tai Spotifysta. Niin ajattelin itse tehdä.
Nihilistitrilogia ilmestyy ilahduttamaan kotimaisen punkrokin ystäviä 1. huhtikuuta.