Vuoden levyt 2021

with Ei kommentteja

Jälleen yksi hankala vuosi takana, erityisesti musiikintekijöille mitä tulee musiikin esittämiseen yleisön edessä. Tästä huolimatta hyvää musiikkia on julkaistu katsantokannasta riippuen paljonkin. Musasedän kiikari on fokusoitunut melko vahvasti kotimaiseen musiikkiin ja sen marginaalisempaan laitaan. Ovatko valinnat tässä suhteessa periaatteellisen värittyneitä, sitä on vaikea sanoa mutta tuntuu, että isot tekijät ei vaan osuneet tänäkään vuonna niin sanotusti haaviin, joten syöttikaloilla mennään. Mihinkään varsinaiseen paremmuusjärjestyspelleilyyn en edelleenkään halua ruveta, joten tässä otanta vuoden 2021 parhaista pitkäsoitoista, olkaapa hyvät. 

Vuoden parhaat kotimaiset levyt

Kai-Jorma – Eetterisilta (Salatut elämät 2021) 

Kai-Jorma (Lompolojärvi) on Muoniolainen muusikko ja kuvataiteilija. Kuulopuheiden mukaan Kai-Jorma äänitti Eetterisilta nimisen albuminsa öisin saunan eteisessä koska se oli ainoa tapa saada perheenisänä työrauhaa. Paitsi Lappi, myös illan ja yön hetkien raukeus albumista välittyy. Periaatteessa kyse on perinteisestä laulaja-lauluntekijälevystä. Minimalistinen muiden soittimien, lähinnä koskettimien ja efektien käyttäminen muun muassa vokaaleissa tekee juuri sen tarvittavan säväyksen, joka nostaa levyn vuosilistalleni.  

Tämän tyyppisessä musiikissa tietysti lyriikoiden laadun tärkeys korostuu, vaikka omaan korvaan huonoa lyyriikkaa en sulata toki missään musiikissa.  

Kai-Jorma onnistuu sopivasti vuorottelemaan koskettavan ymmärrettävyyden ja mystisen kryptisyyden välimaastossa. Joissakin arvioissa on viitattu alkuaikojen Toni Wirtasen lyriikoihin, sekä tapaan fraseerata ja jokin kaukainen yhteys ehkä on olemassa. Onhan toki Apulannan yhdeksänkymmentäluvun tekemisissä hetkensä. Jos pakko on joitain muita referenssejä kaivaa, vaikka sellaisissa kotimaisissa artisteissa kuin Risto Juhani ja Tero-Petteri voisi olla jotakin hengenheimolaisuutta Kai-Jorman tekemisiin. Ennen kaikkea Kai-Jorma kuullostaa kuitenkin itseltään ja hyvä niin. 

 

Ruissalo Amping – Tähtien suojatit maan povella (Karhuvaltio records 2021) 

Sitten on tietenkin olemassa musiikkia jossa lyriikoiden tärkeys ei ole niin oleellista. Haluan toki uskoa, eikä minulla ole mitään syytä epäillä, etteikö Turkulaisen Ruissalo Ampingin lyriikat olisi luokkaa A1. Sitä paitsi halutessaan bändin lyriikoista saa selvää. Shoegaze on vaan musiikkia jossa laulut usein on osa kaunista kudelmallista kokonaisuutta jäädessään massiivisten kitaravallien alle. Albumikokonaisuudet palvelevat hyvin tämän lajityypin musiikkia niin kuin tässäkin tapauksessa. Välillä kyse on vain unenomaisesta leijumisesta, josta huomaa heräävänsä kekseliäisiin kitaramelodioihin tai korvakäytäviä hierovaan lauluun. Eteerisen leijunnan seasta erottaa hyvin myös kekseliäitä rytmillisiä ratkaisuja, toki nekin vahvojen kaikujen läpi ajettuna. Jos haluaa helpomman lähestymisen albumiin, suosittelen albumin avaavan Hyvään yöhön-kappaleen kuuntelemista, sekä loppupäästä löytyvää Hohde-nimistä teosta. Kuitenkin palkitsevin tapa nauttia Tähtien suojatit maan povella, on kuunnella se alusta loppuun keskittyen jopa silmänsä sulkien ja antautuen kenkiintuijottelun vietäväksi. Kyllähän tämä Musasedän sydäntä lämmittää, että 90-luvulla Britannissa kehitetty ihana musiikinsuuntaus on nostanut päätään myös täällä pohjolan perukoilla, varsinkin kun suomen kieli tuntuu sopivan lajityyppiin erinomaisesti. Wilma, Neiti Olga ja Radio Supernova  ansaitsevat seuraa, ja hyvän kavaljeerin ovatkin saaneet. Kesällä täytyy mennä taas Ruissaloon. Sitä ennen menen kuitenkin keväällä Tampereen Klubille katsomaan Ruissalo Ampingia, mikäli tautitilanne sen mahdollistaa, toivotaan niin. 

 

Maa ilmasta – Iso yö (Luova records 2021) 

Sitten on olemassa musiikkia jossa lyriikoita ei ole, nimittäin instrumenttaalimusiikkia. Tällä musiikin osa-alueella operoi jyväskyläläislähtöinen Maa ilmasta-yhtye. Ja kylläpä muuten operoikin hienosti. Olen aina hieman vierastanut ajatusta, että pelkän instrumentaation välityksellä pystyy luomaan mielikuvia saati tarinoita.

Maa ilmasta onnistuu albumillaan siinä mitä se on hakenut, kaupunkiseikkailun värittämistä rytmein ja melodioin. No myönnetään, että myös sekaan ujutetut äänimaailmat, askeleista vesisateisiin ja baarin meluihin auttavat mielikuvien luomisessa. Kaikesta huomaa että tämän teoksen takana on paitsi osaava ja opiskellut myös intohimoinen yhtye. Silti väärällä tavalla Sibikselle tämä ei haiskahda. Varsinkin ryhtyessään paisuttelemaan Maa ilmasta kuullostaa mainiolta Magyar posse-yhtyeeltä mikä on luonnollisesti pelkkää plussaa. Tämäkin levy on harmillisesti fyysisesti saatavilla vain C-kasettina niin kuin yllä arvostellut Kai-Jorma ja Ruissalo Ampingkin, mutta kaikkien puolustukseksi täytyy sanoa että kasetit soundaavat erinomaisilta. Silti toivoisi että cd-levy tekisi odotetun comebackin. 

Olevinaan.fi haastatteli Maa ilmasta-yhtyeen nokkamiestä Benjamin Koskista Ison yön ilmestymisen aikoihin, haastikseen pääset tästä. 

 

Black twig – Was not looking for magic (2021 Soliti) 

Black twig taisi olla itselleni 2010-luvun tärkein kotimainen yhtye. Voisiko Black twig olla sitä myös 2020-luvulla? Aika näyttää, mutta yhtyeen siirtyminen uudelle vuosikymmenelle on vakuuttava. Jos olenkin hetkittäin ollut sitä mieltä että sähkökitaralla ei usein nykyään ole paljoakaan annettavaa itselleni, niin Black twigin kohdalla poikkean ajatuksestani. Yhtye nimittäin käyttää kitaraa tavalla joka jaksaa kiinnostaa, en tiedä sitten onko kysymys äärimmilleen viedystä pedaalinörtteilystä vai mistä magiasta, mutta yhtyeen kitarasoundia todellakin pysähtyy ihastelemaan. On sanottu että jokainen Fuzz-pedaali, varsinkin itsetehty kuullostaa yksilöltä, ehkä se jostain sieltä uniikista pedaalilaudasta sitten syntyy se taika. 

Tähän hienon, uniikinkin kuuloisen soundin päälle kun asetetaan Devils please be gonen ja Typical winter’s dayn kaltaisia indiepophelmiä, käsissä on jälleen Black twig-albumi joka säilyttää sen korkean tason johon yhtye on kolmella aikaisemmallaan yltänyt. Was not looking for magic ei etsi taikaa mutta saavuttaa sen silti. Ja tätähän levyä ei muuten ole sitten tullut edes C-kasettina, vinyyliä lupailtiin alkuvuodesta mutta olisiko maailmantilanne sitten muuttanut suunnitelmia, harmi. 

 

Muita mainitsemisen arvoisia kotimaisia pitkäsoittoja: 

Idän voima – Lännen venus 

Palmpillows – All well 

Arppa – Kinovalon alla 

Kissa – Vaarallinen bändi 

Hulda Huima – Ilma 

Suad – Waves 

Malla – Malla 

 

Vuoden parhaat ulkolaiset levyt 

Pia Fraus – Now you know it still feels the same  (Seksound 2021)

Se että yhtye ottaa käsittelyyn vanhempaa materiaaliaan ja levyttää sen uudelleen on poikkeuksetta kuollut ajatus. Virolainen dreampoppia ja shoegazehtavaa poppia tekevä Pia Fraus onnistuu tässä Now you know it still feels the same-albumillaan. Usein kun puhutaan shoegazesta niin saatetaan mainita että muotokieli on kunnossa, kun kertoja tarkoittaa että hänen mielestään yhtyeellä ei ole varsinaisesti hyviä sävellyksiä tai että ne kaikki kuullostavat samalta. Ymmärrän myös jos joku mainitsee näin Pia Frausin kohdalla. Tällöin usein kuitenkin unohdetaan että esimerkiksi lajityypin ehkä se suurin ja kaunein eli My bloody valentine on hyvin lähellä musiikkina ambienttia. Pia Frausin musiikin hienous on todella pienissä yksityiskohdissa kuten vaikkapa tallojen vääriltä puolilta kitarasta tuotettavissa kilkutuksissa.  

Myös erittäin mielenkiintoisia hienovaraisia rytmillisiä elementtejä löytyy. Erilaisten kaikujen ja delaysoundien lisäksi flanger saa arvoistaan arvonantoa, ei tosin onneksi liikaa. Kaikki mitä Pia Fraus tällä levyllä tekee on tarkasti harkittua, myös se mitä yhtye jättää tekemättä. Kun tarvitaan torvia, laitetaan torvia, mutta maltilla. Kun halutaan madchester-henkistä tivoliurkua, laitetaan sitä, maltilla. Ehkä juuri nyt on se aika maailmassa että emme tarvitse yhtään lisää päällekäymistä, meitä on hakattu jo liikaa. 

Onko musta väri, entä valkoinen? Oli miten oli niin kumpainenkin saa lisämerkitystä siitä millainen valo niihin osuu.

Pia Frausin musiikki on kuin valkoista lunta, erilaista pimeässä, erilaista auringon paisteessa ja erilaista ajoradan varressa likaisen mustana. Mutta ennen kaikkea se on lunta, kunnes sulaa pois, sataakseen uudelleen. 

 

Muut maininnanarvoiset ulkolaiset albumit

Anika – Change 

Black marble – Fast idol 

Julia Shapiro – Zorked 

A Certain ratio – ACR:EPR