Erittäin subjektiivinen lista vuoden parhaista levyistä. Jotain itselle todennäköisesti merkittäviä teoksia jäi vielä kuulematta, kuten The Midnightin uusi EP, jonka taitaa saada vain vinyylinä ja Amazon Musicista.
- Green Carnation: Leaves of Yesteryear
Green Carnation on samaan aikaan matkannut kauas ja pysynyt juurillaan. Pitkältä tauolta palaava bändi on jälleen uudistanut soundiaan, mutta katsoo silti vahvasti menneeseen. Debyytiltä versioidaan yhtä omaa biisiä ja levyn päättää Black Sabbathin Solitude. Uuden ja vanhan yhdistelmä toimi erittäin hyvin ainakin tälle kuulijalle.
- The Midnight: Monsters
Synthwaven pettämättömin tiimi. 80-luvulta on hiivitty varovasti kohti ysäriä. Levy ei ole lajille ominaista painostavaa robottipaholaismättöä, vaan tunnelmoiva nuoruutta romantisoiva kepeä pop-levy. Erittäin hyvää siitä huolimatta!
- Zombi: 2020
Levy kuulostaa paikoitellen Dawn of the Deadin soundtrackilta, mikä sopii paitsi yhtyeen nimeen, myös vuoteen 2020. Tämä elokuvamusiikki ei vaadi kuvaa tuekseen, kuvat syntyvät mieleen automaattisesti.
- Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä
Levy ilmestyi jotenkin yllättävän nopeasti edellisen perään, mutta ainakin osa biiseistä taisi olla varastossa valmiiksi. Tällä levyllä on muutakin, kuin yskänlääkepullojen tyhjennystä. Mielestäni vahva askel eteenpäin.
- Ulcerate: Stare Into Death And Be Still
Yksi yhtyeen jäsenistä sanoi haastattelussa, että hänen mielestään synkkä taide ei välttämättä tuota synkkiä tuntemuksia. Pätee tähän levyyn omalla kohdallani. Yhtyeen mestarilliset soittajat käsittelevät lyijyä raskaampaa metalliaan, kuin se olisi hienostunutta jazzia. Rumpali ansaitsee erityismaininnan kyvystään herkutella nyansseilla keskellä pahimmankin mäiskeen.
- Sólstafir: Endless Twilight Of Codependent Love
Tunnelmallista metalliin kallellaan olevaa indie rockia. Vaikka ulkomaankielisiä sanoja ei suurelta osin ymmärrä, niin levyltä huokuu poikkeuksellinen määrä tunnetta ja tunnelmaa.
- Plutonium 74: Matkalla perille
Levy vie kuulijan matkalle erilaisiin tunnelmiin ja jopa genreihin. Sävyjä löytyy Scandinavian Music Groupista suomiräppiin. Levy ei silti kuulosta sattumanvaraiselta jukeboksilta vaan kuljettaa kuulijaa mukanaan.
- Havukruunu: Uinuos syömein sota
Levy pärähtää käyntiin niin eeppisesti, että käsi hamuaa heti ratsun suitsia. Sanoituksellisesti näen tässä vähän tahallista huumoria, mutta soitto vedetään alusta loppuun tosissaan ja erityisesti kitarointi on levyllä hetkittäin parasta mitä olen kuullut vuosiin. Levyn sointi on vähän diskanttinen ja ohut, mutta sitä ei ehdi harmitella, kun laukkaa hevoisella revontulien alla.
- Pigs Pigs Pigs Pigs Pigs Pigs Pigs: Viscerals
Junttapullaa, mutta oikein hyvää pullaa. En tunne bändin historiaa, mutta Sabbath-henkiseen pöristelyyn yhdistyy jotain raikasta kummallistelua, jota on vaikea kuvailla.
- Dan Terminus: Last Call for All Passengers
Klaustrofobista tykitystä suoraan 90-luvun toimintapeleistä. Dan Terminus ei keksi pyörää uudestaan, mutta pyörittää sitä entistäkin väkevämmin.
————————————-
Parit levyt jotka kokonaisuutena eivät ihan pärjänneet, mutta ansaitsevat maininnan:
The Weeknd: After Hours
Makkonen jumittaa maneereissaan välillä pahasti, mutta Blinding Lights on mielestäni viime vuosien paras pophitti.
Khid/Paperi T: HBD RIP
Teos häviää edelliselle yhteistyölle, mutta itselle ja muille irvaileva taideräppi on vahvaa tälläkin levyllä. Alku ja loppu on hyvää materiaalia, mutta väliin mahtuu huteja.
Neiti Olga: Minä, aina
Pari kappaletta vetää ihon kananlihalle, mutta kokonaisuus ei täysin mene maaliin. Soundien suhteen tehdään välillä ratkaisuja, jotka häiritsevät ainakin omaa kuuntelukokemustani.
Kylie Minogue: DISCO
En ole tämän lajin tuntija tai suurkuluttaja, mutta levy ajoi minut kuuntelemaan yhtenä päivänä 4- 5 tuntia 80-luvun naispoppia, joten selvästi osui ja upposi. Kylli-täti ei ole menettänyt vetovoimaansa.