(Koska menneestähän viikosta tässä puhutaan, sillä palveluihimme ei toistaiseksi sisälly ennustaminen. Tämä viikkonumerointisekoilu johtuu puhtaasti laiskuudestani ja Applen haluttomuudesta ilmoittaa kalenterissaan ainakin Suomessa verrattain tärkeitä viikkonumeroita. Mikäli haluat jatkossa ennustuspalveluita, eivätkä jo olemassa olevat kelpaa ja haluat sen nimenomaan meiltä, voitte ottaa yhteyttä toimitukseemme. Oletan sen suhtautuvan kyllä asiaan varsin skeptisesti, mistä voi syyttää nykyisiä tiedeuskovaisia, perinteistä luterilaista tai ihan van suoraan Raamatusta tulevaa kielteistä kantaa asiaan, ennustamisen suhteellisen heikkoa markkinatalousasemaa tai meitä idiootteja fakkiutuneita rasisteja. Mutta kuuntelin kyllä siis jotain ääniä:)
Kitaro – Silver Cloud 2,5
Synautuilun tylsimmät ja kliseisimmät maailmat. Ihan niinku Kitarolta ois aikakoneen avustuksella pyydetty tribuuttialbumia Muumilaakson tarinoitten loistaville musiikeille ja albumin synnystä vastaavat tahot ois unohtanu sanoo: ”Hei Kitis, Muumeissa siinä musiikissa tapahtu jotain! Ja voitko jättää ne panhuilumusan taustakliseet oikeesti hemmettin?!” Silti toivon ja jaksan uskoo että jossain Kitaron diskografian syövereissä on joku hyvä lätty.
Bob Marley & the Wailers – Live! 4
Pidän kovasti tästä livemenosta. Biisien kanssa ei oo kiirettä ja uskalletaan ny fiilistellä ja jumittaa. Biisimateriaali ei oo ehkä täysin sitä mitä haluaisin kuulla mut kaikki muu sit onkin.
Bob Marley & the Wailers – Rastaman Vibration 4
Tekis mieli jakaa Marleyn levyt ton Live!n molemmin puolin kahteen kategoriaan koska nää sen jälkeiset eli tästä alkaen tuntuu siltä että tuotantopuolelle on saatu kunnon potku lisää jolla soundista saadaan selkeesti kirkkaampi ja onhan sinne kaivettu erinäisiä torvia ja muuta tilpehööriä vähän uuden olosesti. Toisaalta haluaisin reggaeni raakana mutta tekeminen on edelleen kovaa ja onnistumisen pääsääntö eli mollivoittosuus on kukassaan.
Bob Marley & the Wailers – Exodus 3,5
Ai saasta. Sisäinen elitistidorkani ottaa viimestään tässä kohti yliotteen. Kaikki Exoduksella tuntuu liian sliipatulta, liian hyvin tehdyltä, liian helpolta, liian myytävältä. Jamming ei töki mutta varmaan vaan siks että se on eka Marley-biisi johon oon tutustunu. Kunpa näin ois käyny jollekin huonolle musiikille.
Wire – Pink Flag 4,5
Punk! Käsittämättömän hienoo tekemistä. Ennen kun mitään kunnon hardcorepunkkia oli niin Wire teki HC-mittasia popbiisejä ja vastapainoks tummemmansävysiä vähän pitempiä tekeleitä. Lopetan synnytyksen, ylistän tekemistä ja jatkan kuuntelua.
Wire – Chairs Missing 5
Wire tekee uudestaan saman kun debyytillään mutta vielä paremmin jos mahdollista. Syntetisaattorivärytykseen on omaksuttu tiivistetysti kaikki parhaat ideat saksalaisilta. Vuoroin pelottaa, vuoroin ilahduttaa suuresti ja yllättää tasasesti.