Black lizard – Celebration of the new dawn
Vaikka tämä viimeisin Black Lizard levy alkaakin hauskasti tavalla joka muistuttaa Mana Mana yhtyeen klassikkoa Maria Magdaleena, oikeastaan kaikki aikaisemmilta levyiltä tuttu Kraut-junnaavuus on sivuosassa. Toistavuuden tilalla on svengiä ja poppia, mutta ei tietenkään mitään obladii obladaata eikä tirlantaata, vaan sitä svengiä mitä vaikka yhtyeessä Primal scream on. Psykedeliaa ei ole kuitenkaan unohdettu ja sitä korostetaankin kivasti erilaisella kosketin maustamisella ja jopa huiluilla. Pelkkää rockenrollin ilosanomaa Celebration of the new dawn ei silti ole vaan mukaan mahtuu muutama rauhallisempikin pohdiskelu. Jälleen yksi hieno kokonaisuus tältä mainiolta ja tyylikkäältä Helsinkiläis-yhtyeeltä.
Jukka Nousiainen – Ei enään kylmää eikä pimeää
Nousiainen on itse sitä mieltä että Ei enään kylmää eikä pimeää on hänen paras levynsä, Musasetä on samaa mieltä. Vaikka pidänkin lo-fi estetiikasta, mielestäni olisi ollut lahjakkuuden tuhlaamista jos Jukka olisi jatkanut samalla tuotanto tai pikemminkin tuottamattomuus linjalla tämänkin levyn suhteen kuin aikaisempien soolojensa kanssa. Ja ei tässä mitään Juha Tapiota olla oltu tekemässä, vaan tarvittava rosoisuus ja luomu on edelleen läsnä. Tekstit ovat parasta Nousiaista koskaan ja maailman menon järjettömyyteen otetaan sopivalla ja koskettavalla tavalla kantaa. Tämä on musiikkia meille joille jatkuva tehokkuus ja kasvun vaatimus on luonnotonta.
Ghost world -Spin
En tiedä mitä ne Kouvolassa lisäävät juomaveden sekaan kun sieltä tulee sellaisia bändejä kuten Lasten hautausmaa, Gretel`s moonlight motel ja Ghost world. No joka tapauksessa näistä jälkimmäinen on tehnyt levyn joka taitaa olla itselleni se vuoden paras kotimainen, vaikka en pidäkkään vuoden parhaiden numerointi ideasta. Ei tätä hienoutta oikein osaa mihinkään aikaisempaan kuulemaani verrata enkä tiedä tarvitseekokaan. Jos joku tästä voisi tulla mieleen niin 90-luvun jenkkiläinen alternative, vaikkapa maineikkaalle 4ad levy-yhtiölle levyttäneet naisartistit Lisa Germanot, Kristin Hershit, Tanya Donellyt ja heidän yhtyeensä.
Ville Pirinen combat school – Aina sama laulu
No kaikkihan sen tietää että Pirinen on nero. Tällä 9 kappaleen c-kasetilla, kissan paska haisee ja säröbasso soi. Voisi olla helppoa sivuuttaa tämä teos huumorimiehen huumoripläjäyksenä, mutta totuus on jotain ihan toista. Pääosin liikutaan vakavien aiheiden ja pohdiskelujen parissa. Ahdistus, Masennus, Pakolaiskriisi, ilmastonmuutos, muovimeret, sorrettujen sortaminen. Mutta kaiken tämän keskellä Ville on myös suuri johtaja joka kutsuu joukkonsa taisteluun. Vaikka ollaan oltu lähellä luovuttamista, niin nyt on aika taistella oikeuden ja ihmisyyden puolesta.
Altin gün – On
Hollannista ponnistava Altin gün on integraatiota kauneimillaan. Itä ja länsi kohtaavat tässä yhtyeessä tavalla joka vetää vastuttamattomasti puoleensa. Turkkilaiseen psykedelian perinteeseen on naitettu lännen eli siis pohjimmiltaan Afrikan svengi. Tämä on tavallaan sitä musaa mikä soi Suomessakin sadoissa Kebabravintoloissa ja Turkkilaisissa partureissa, paitsi että Altin gün on täysin omassa luokassaan mitä tälläistä musiikkia omiin korviini on kantautunut. Eläköön eurooppalainen yhteistyö! Vielä kun saataisiin ne Turkin ihmisoikeudet kuntoon, mutta se on sit eri asia. Mieto vai tulinen kastike? Poltetaanko korvakarvat?
Holy Motors – Slow sundown
Arvostelin keväällä Holy Motorsin Slow sundownin blogiimme, autuaan tietämättömänä kuinka vähän lopulta tänäkin vuonna tulee levyjä, joita näin vuoden lopussa kannattaa edes mainita. Nyt laitan Slow sundownin soimaan ja totean että ei se määrä vaan se laatu. Tämä on westerniä niille joita westernit eivät juuri kiinnosta. Chris Isaakkia niille joille Chris Isaak on turhan Chris Isaakkia. Holy motors on Shoegazea sammutetuin säröin. Slow sundown on musiikkia niille joille kaikki on selvää ja hosuminen on ohi.
Tracey Thorn – Record
Tämäkin levy ilmestyi jo alku vuodesta ja meinasi mennä minulta täysin ohi. No onneksi ei lopulta mennyt koska jos sitä numerointia harrastaisin olisi Tracey Thornin Record vuoden ulkolainen ykköslevy.
Mikään aijempi naisen soololevy ei kuullosta lainkaan mielenkiintoiselta, sama koskee myös pääosin Everything but the girl tuotantoa. Recordilla Thorn saavuttaa vihdoin lämmön ja tunteen, liekö perua sen että kyseessä on hänen selkeästi omakohtaisin albuminsa sanoitusten puolesta. Jonkin verran tästä tukee mieleen rakastamani Erasure yhtye, joten ollaan hienouksien äärellä. Sister on kirkkaasti kuluneen vuoden hienoimpia ja koskettavampia kappaleita.
Tarkista myös nämä pinnan alla kuplivat tuotokset
Sällskapet – Disparition
Amen Dunes – Freedom
John Coltrane – Both Directions At Once: The Lost Album
Albies – Future anxieties
Car seat headrest – Twin fantasy
Sitoi – Huoneita
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.