Kuuntelupäiväkirja viikko 13

with Ei kommentteja

Billy Talent – Billy Talent III 2,5
Billy Talent ei tee mitään väärin eikä huonosti mutta tuntuu kovin hengettömältä. Bändillä saattaa olla paikka jossain 2000-lukulaisen lähes valtavirta-alternativen historiassa mutta kuuntelussa se vaipuu lähinnä punkpopin angstisempaan päätyyn joka on kaikkinensa nykymuodoissaan vähän turhan secondhandia.

Dōmoto, Tsuyoshi – Nippon 3
Nippon on ilmeisesti jonkinlainen kokoelma jossa alkupuoli on jollain perusteella kasattua studiokamaa. Avausraita tuntuu lähtevän purkautumaan ambienttechnosta kohti psykejameja. Toka biisi on kai eeppinen balladi joka pelaa ainakin länsimaihin myydyn japanivaltavirran kliseillä joita kuullaan vaikka joka animesarjan tunnareissa. Tätä seuraava nimibiisi on pikkukiva jousitettu funkki. Sitten on vuorossa suurilla puhaltimilla ja jousilla maustettu moderni animesoul tai jotain sinne päin. Vielä yks klavinettifunkrokki ja puolittainen ysärijumputuskummastelu ennenkun päästään albumin todelliseen suolaan nimittäin levyn jälkimmäinen puolisko on livee jonka painopiste on pitkässä fiilistelyssä joka painuu loppua kohti vähän liian animeks mutta on yleisesti hyvää taustatunnelmointia. Koita siinä sitten mieltää tästä joku kokonaisuus kasaan.

Fleck, Béla – The Bluegrass Sessions: Tales from the Acoustic Planet, Vol. 2 4
Modernin banjon mestari on tälle lätylle koonnu viime vuosituhannen lopun parhaita nimiä soittamaan bluegrassia joten meininki on niinkun parhaimmissa kantrilatotansseissa ja jokainen soittaja uhkaa jatkuvasti lähtee laukalle. Kohta huomaa heinälatojen jääneen kauas taa ja kuuntelevansa villiä akustista fuusioo. Ja takasin heinälatoon. Levyltä ois ehkä saanu vähän paremmin tehoja esiin jos sitä ei ois venytetty ihan niin lähelle cdn maksimikestoo mutta mä en valita.

Béla Fleck & the Flecktones – Live at the Quick 4
Banjovirtuoosi Fleckin bändissä soittaa puupuhaltaja Jeff Coffin, bassovelho Victor Wooten ja Victorin veli Future Man jonka pääasiallinen ase on kummalliset itekyhätyt midirummut. Tällä levyllä on myös kohtuullinen lista vieraita pitämässä vaikka minkälaista mekkalaa millonkin. Tekemisen skaalakin on laaja kun bändin omimmasta uusfuusiosta seikkaillaan afrikkalaisiin tunnelmiin, juutalaiseen kansanmusaan ja niin edelleen. Kuuluvimpina vieraina Andy Narell tuomassa useesti karibialaisia tuulahduksia steelpaneilla ja kurkkulaulantaa parilla raidalla harjottava Kongar-ool Ondar.

Spektor, Regina – Remember Us to Life 4
Spektori pelaa hyvin dramaattisilla käsitteillä. Ilmassa voi melkein aistia slaavilaisen baletin draamateatterin kun laulut kertoo vaikka vertavuotavista sydämistä, vanhan ajan loistohotelleista, turkistenmetsästyksestä, tornadoista tai millon mistäkin mutta kuulostaa yleensä enemmän postmoderneilta näyiltä kun biisinkirjotukselta. Kokemuksen vakavampi ääni on korvannu uran alkuaikojen räväkkyyden ja leikkisyyden mutta Regina saa edelleen pianoballadin kuulostamaan hyvältä mikä on jo itessään kova saavutus. Ymmärrän kaikkia jotka on jo kyllästyny Spektoriin mutta mulle jaksaa vielä justjust toimia.