Kuuntelupäiväkirja viikko 14

Air – Le Voyage dans la Lune 3
Millon tää alkaa? Hei tossahan oli kiva gruuvi! Ai loppuko se? Ehkä se sopii leffasoundträkkiin.

Amsterdam Klezmer Band & Söndörgö – Szikra 4
Kun bändin nimessä on klezmer niin lähes taatusti tykitellään raivolla juutalaisten perinnemusaa ja se taas kuulostaa aina upeelta eikä sen kuuntelemiseen ihminen ikinä kyllästy. Saattaa olla vaan subjektiivinen havainto. Jokusessa biisissä myös laulu tuomassa vähän vaihtelua.

The Beatles – Magical Mystery Tour 4
Jos sinkku on a- plus b-puoli niin eepee on sit yks tai kaks biisiä lisää ja niinpä Magical Mystery Tour-albumi on kuuden biisin tupla-ep plus viis sinkkua. Nimibiisi Magical Mystery Tourissa on jotain lastenohjelmatunnarifibaa just sopivasti, The Fool on the Hill maalailee jollain nokkahuilulla, Flying vois olla hämärämpää intsrumentaalihiphoppia, Blue Jay Wayn psykedelialle on ihan aiheellisesti moni bändi kateellinen. I Am the Walrus tekee kaikkensa sekottaakseen viattoman kuuntelijan kamarirockilla ja on se tänäkin päivänä kiitettävän tuhoova biisi. Perään isketyistä sinkuista McCartneyn kaks tekelettä on jo valmiiks iskelmästandardeja. Lennonin Strawberry Fields Forever vois olla se biisi jota indiebändit on koittanu jäljitellä ainakin parikyt vuotta. Ja pari muuta Lennonia on jees. Hienosti muuten koko albumi aikas sinfoniaorkesterivetonen mutta sen verran pehmeesti että ei kuulosta siltä. Ehkä kuitenkin se paras Beatles-albumi kokonaisuutena ainakin näistä ei-täysin kokoelmista vaikka onkin oikeestaan täyskokoelma.

The Beatles – Past Masters 2 4
Tää on ennen kaikkee viihdyttävä kuuntelu.
On Inner Lightissa taas yks Harrisonin ragatapailu, Hey Judessa McCartneyn progeballadi, Revolutionissa Lennonin ehkä rokkavin biisi ikinä, Get Back soundaa jostain syystä Dylan-pastissilta, Across the Universe linnunlauluineen ja maailmanpelastuksineen, Let It Ben kammotus, You Know My Namen hulluttelu ja kasa muitakin ihan hyviä biisejä. Monella tapaa parhaita tapoja kuunnella Biitleksiä.

Brown, Clifford – The Beginning and the End 3
Brown kuoli 25-vuotiaana ja tän lätyn ainakin mainostetaan sisältävän sitä edeltävän illan keikkaa kolme raitaa. Tosin eriäviäkin mielipiteitä esiintyy nauhotuspäivän suhteen. Ne kolme on kuitenkin kvintetillä vedettyjä standardeja ja onhan Brown vauhdissa. Taustalla kuuluu todella huvittava valittava mutina joka antaa vähän persoonaa lätylle. Näitä kolmee biisiä edeltää vielä pari lyhyttä Chris Powellin bändin biisiä joissa Brown on solistina ja näin saadaan yhteiskestoks semmonen 35 minuuttia. Ihan ookoo.



Prince & the New Power Generation – Love Symbol Album 3,5
Princen harvoja 90-luvun onnistumisia. Prince tuntuu paikoin lähes kaikkivoivalta ja ainakin pieksee Red Hot Chili Peppersin niitten omassa genressä, päivittää James Brown-funkin, lesoo vähintään saman verran kun keskivertoräppäri (mutta myös ihan oikeella näytöllä) ja pakolliset balladit ja jumputusbiisitkin kääntyy jonkun aikaa voitoks mitä upeimmilla ratkasuilla. Blue Lightin reggae on vastapainoks niin pystyyn kuollutta että se alottaa laman ja tappaa mukanaan myös muutaman seuraavan biisin. Loppua kohti tekeminen taas vakiintuu hyväks ja 3 Chains o’ Gold etenkin ympäröivien raitojensa kanssa kutoo lähes minisinfonian.

Prince – Originals 3,5
Princen hauta on tuskin kylmenny kun varastoista kaivetaan Princen muille tekemiä sinkkuja sen omina tulkintoina. Paljon tuttua, turvallista ja takuuvarmaa tiukka menoo ja semisiirappista balladia. Jokunen hauska poikkeemanpoikanenkin mukana on. Make-Up on ihana elektrofunkmutinaa. Holly Rock nyhjäsee tyhjästä viihdyttävän reilu 6-minuuttisen tanssifunkin. The Glamorous Life on täysin sinkkukelposta kamaa. Gigolos Get Lonely Too on just princemäisen koominen slowari. Love… Thy Will Be Donessa basso soittaa samaa 8-osanuottia koko biisin. Dear Micaelangelon c-osa on upeesti täysin eri biisistä. En tiä mitä Prinssi ite tykkäis mut onneks kukaan ei oo ollu kyselemässä.

Refuse to Die – Penguin 3,5
Vajaan tunnin industriallätty joka on jaettu neljään vuodenaikojen mukaan nimettyyn raitaan. Sen verran tapahtumarikasta on että tylsää ei oo vaan tää kuulostaa lähinnä todella abstraktilta radioteatterilta. Sämplejä niin biiseistä kun puheestakin, noisee, pulputusta, huminaa, efektoitua höpinää, kaikkee mitä voi tolla saralla odottaa ja toivoo. En tiedä kartotetaanko tässä pingviinien sisästä elämää enkä että onnistutaanko siinä mutta varsin hyvä ääniseikkailu.

Slikback – Condense 3,5
Vaikuttas olevan remixlätty toisten musasta. Kivasti on muusattua ja sopivasti säksättävää elektronista musiikkia kyseessä. Myös taito luoda tunnelmallisempia hetkiä löytyy.