Kuuntelupäiväkirja viikko 14

with Ei kommentteja

71tonman – Of End Times 3
Suuntauksena sludgemetal tai ehkä paremminkin deathdoom. Hitaat tempot möyhii mahdollisimman raskaasti, voksut on öriöri ja ajottain hypätään tupla- tai vaikka triplatempoon. Ei pienintäkään yllätyksen vaaraa. Monenlaista metallimusiikkia vaivaa tunnontarkka tyylipuhtaus.

Crazy World – The Return of a Clown 3
Pitkän linjan matalamman profiilin taiturien pienelle huomiolle jäänyttä retroprogerokkia. Mukana mm. Lauri Porra bassoineen ja urkurimestari Esa Kotilainen. Meno hönkii voimallisesti 70-luvun menoo jota bändi toteuttaa yhtähyvin akustispainotteisissa kun ylivenytetyissä progeralleissakin. Tällä kaikella kuorrutetaan perinteisen paisuteltua rockoopperaa klovnista joka käy taistelua sirkuksensa olemassaolosta esimerkiks Rouva Poliitikkoa vastaan.

Hector – Linnut, Linnut! 3,5
Ei missään nimessä Hectorin parasta antia. Lumi Teki Enkelin Eteiseen-uusintaversio on levyn tutuin biisi ja ne Hectorin suositut on monesti sen tylsempää päätä. Muutoin meno on kovin folk vaikka ammentaa myös vähän Jamaikalta ja parin vikan biisin pikkuproget meinaa jo voittaa mut puolelleen.

Ignominy – Imminent Collapse 3,5
Iskee pitkään kanadalaiseen deathmetalperinteeseen jossa kaikki perinteinen melodia korvataan epäharmonioilla ja hälyillä samalla kun tahtilajit vaihtuu niin että huimapäisempääkin hirvittää. Voksut on tylsää perushöykyytystä. Ignominy tekee juttunsa hyvin mutta ei löydä mitään persoonaallista voittoreseptiä.

Peitsamo, Kari & Risto – The Second Coming of Mr. Jesus H. Christ 4
Karille tekee hyvää saada seikkailukykynen bändi taakseen vaikkei männäpäivien mestari-Peitsamosta ookaan kun muisto vaan. Peitsamo saarnaamassa bluesbuugin aallonharjalla kristilliskommunistista rockin ilosanomaansa on ihan täydellistä b-luokan viihdettä.

Peitsamo, Kari – The 30th Anniversary Album 3,5
Ainakin suomalaisesta musiikista mitä oon kuullu varmasti lähinnä keskiaikasta hovinarria viihdyttämässä kansaa yksin soittimensa kanssa itteensätoistavalla sekoilulla.

The Postal Service – Give Up 3,5
Death Cab for Cutien Ben Gibbardin ja konemusailija Jimmy Tamborellon prokkis. Tää ainoo levy osuu samaan aikakauteen kun Gibbardin pääbändin paras kausi ja on muutenkaan Gibbardin operointi vahvalla alueellaan tuottaa samansuuntasta tulosta, hyvänä mausteena toki Postal Servicessä synapoppohjavire. Myös ongelmat on pitkälti samoja eli Gibbardin lässyttely turhauttaa noin joka kolmannen biisin kohdalla. Silti varsin paikkansa musiikkihistoriassa ansaitseva lätty.

The Rentals – Return of the Rentals 4
Weezerin basisti ja rumpali operoimassa omaa alternativepoprockiaan kera kaverijoukon. On hienoo että kokonaista kolme heeboo esiintyy Moogin varressa vaikkei se pahemmin pistäkään korvaan. Nörttiasenteinen ujosti pörisevä kitarapop ei hirvittävän paljon paremmalta voi kuulostaa.

Supergrass – I Should Coco 4
Onpas Supergrass jotenkin ihana. Niinku hippibändi ois heitetty soittamaan brittipopin alkuaalloille. Tunnistettavissa justjust brittirokkaamiseks mut käytännössä ilman tyypillisiä saarelaisrasittavuuksia. Heittämällä jatkoon.

Tomutonttu – Tomutonttu (2007) 4
Tomutonttu kuulostaa siltä kun kesäpäivänä menisit lastenhuoneeseen ja huoneen lelut ja esineet alkais soittaa keskenään freejazzia. Sitten kesäinen luontokin lähtee leikkiin mukaan.

Tomutonttu – Tomutonto 4
Tomutonto on melkein mekaaniikka. Se vois olla periaatteessa kuoro laitteitten virheviestipiipityksiä. Ja tuntuu tuplasti paremmalta.