Balavoine, Daniel – Loin des Yeux de l’Occident 3
Innostuu enemmän syntetisaattorista kuunneltuaan Peter Gabrielia, lähtee nauhottamaan tällä kertaa Britteihin ja inspiroituu Afrikasta. Pinta on vähän kuorrutteista mutta pohjalla on edelleen aika tuttua sinänsä pätevää poppia. Pinnan alla mennään syvissä teemoissa kuten naisten elinolosuhteet, oma kuvitteellinen kuolema ja eteläamerikkalainen kidutus. Aika hyvä.
Balavoine, Daniel – Sauver l’Amour 3
Jatkaa laiskaa synapoppisäveltelyään kotona ja viimestelee työnsä studiossa. Lyriikoissa Balavoinee huolettaa edelleen maailman pahuus. Muutama kuukausi levyn julkasun jälkeen Balavoine kuoli helikopterionnettomuudessa Afrikassa ollessaan hyväntekeväisyyshommissa. Se tuntuu kiteyttäneen monelle jotain syvällistä laulajasta. Musiikillisesti en oo taaskaan ihan kohtuuttoman innostunu mutta edelleen kuuluu Balavoinen kyky tehdä eeppisiä kertsejä. Vähän liian pop on vaan aina hankala laji kuunnella.
Baron – Torpor 4
Toistaa onnistuneesti 60-luvun leijuvaa folkpsykedeliaa mutta tekee siitä samalla tätä vuosituhatta. Väliin karkailee jonnekin raskaamman puolelle. Ne kaks maailmaa on tainnukin olla koko matkan yhdessä ja se jutun juju.
Edge of Sanity – Purgatory Afterglow 4
Rakentelee vuonna 1994 tulevaa melodeathboomia ja sen progempaa laitaa. Musisoinnissa on onneks paljon avointa ihmettelyä kun eihän kukaan tässä kohti vielä tienny kartottavansa uutta normaalia.
Martins, Carlos – Água 3
Martins on portugalilainen fonisti joka on tällä levyllä vauhdissa neljän soittajan kanssa. Aika semmosessa rauhallisessa vauhdissa jota nykyään jazzissa pyritään suosimaan. Kaikki on kauheen pätevää, soitto oikein hyvää, parit poikkipuiset mausteet enkä sitten oo varma missä on persoona. Kitaristin tekeminen tuo vähän kaivattua särmää. Tai: loistava levy jos haluat kuulla jazzia muttei kuuntelun suhteen oo niin väliä.
Ivó Oller Quintet – Jazz Nu 3
Katalaanitrumpetisti painaa menemään maltillisen pikkukiinnostavaa jazzia. Lattarigroove ui vähintään taustalla. Oller ei myöskään ressaa siitä että pitäs olla kokoajan ite äänessä mikä on ihan kiva veto. Toiminee parhaiten semmosen modernin keskitemposen tunnelmajazzin tarpeeseen.
Sheehy, Michael J. – Ill Gotten Gains 4
Dream City Film Clubin jälkeen Sheehy pelaa surutta vahvuuksillaan. Painavaa ja synkistelevää bluesfolkkia. Ei oo varsinaista bändiä viemässä johonkin suuntaan vaikka taustavoimia onkin hyvä liuta. Touhu on kyllä edelleen monipuolista aina akustisimmista vedoista rujompaan sähköbluussiin. Mutta toimii vaan niin hyvin kautta linjan. Tällä kertaa Sheehy tuntuu myös olevan jotenkin sinut kaiken synkkyytensä kanssa. Suorastaan tuppaa aurinko pilkahtamaan hetkittäin pilven lomasta.
Sheehy, Michael J. – No Longer My Concern 4,5
Ei mee ainakaan heikompaan suuntaan. Vähentää nimittäin muita juttujaan ja keskittyy enemmän synkistelemään bluussiaan. Mutta tää syvyys lyö todella hyvin.
Shin Jung Hyun & Music Power – Shin Jung Hyun & Music Power 2,5
Enemmän kiinnostunu korealaisista kasaridiskogrooveista kun aiemmasta rockmenostaan. Paikoin jaksaa soitella vähän pitempiä kitarasoolojakin, toisina hetkinä kitara on kokonaan haudattu.
Shin Jung Hyun & Music Power – 2 3
Eka biisi taitaa hakee Deep Purplee? Sitten ollaan taas koreaiskelmän ja eriskummallisen diskon ilosanoman välillä. Sinänsä viihdyttävää mutta ei kuitenkaan tarpeeks. Onneks ei oo kauheen ylipitkä.