Kuuntelupäiväkirja viikko 19

Flutwacht – Chain 3
Saksalainen industrialheebo päästää kuulijan kohtuullisen helpolla. Mies rytmittää noisee, tarjoilee puhesämplejä ja jopa hengailee ambientissa. Mutta ei tee erityisempää vaikutusta.

Flutwacht – Heroinloops 3
Industrial ja kaikki sen sukulaisgenret sulautuu äänimaisemaks joka tänään kuulostaa siltä että se on puoliks yritelmä rakentaa lofidisko todella kämäsellä laitteistolla ja heikolla lahjakkuudella keskellä ydintalvee ja puoliks tuntuu luotaavan kyseisen aikakauden kylmien tuulien sielua. Yhtään biisiä on mahdotonta löytää mutta tunnelmasta on pakko tykätä.

Flutwacht – Herbstrost 3
Flutwacht alottaa ei kovin yllättävästi ambientpörinällä. Sitten raidassa numero 3 siirrytään noiseen. Josta sitten haahuillaan taas takas.

Osbourne, Ozzy – Live at Budokan 1,5
Bändi on aika hyvä ja ihan kiinnostava kun siinä esimerkiks on lähinnä Metallicasta tuttu Robert Trujillo bassossa ja Faith No Moren Mike Bordin rummuissa. Ozzyn mielestä yleisö ei oo ihan tarpeeks messissä mut Ozzy silti rakastaa niitä vaikkei oikein nää niitten käsiä. Tosin jos osottautuu biisilistaa kattoessa et joka toinen biisi on nimeltään ”Let Me See Your Hands” niin oon melkein yhtä hukassa kun itse sankari, joka ei mun mielestä tiedä missä on. Ozzyn viimesin hittibiisi Paranoid on säästetty loppuun jälkkäriks.

Ponga – Ponga 4
Kvartetti tykittää jazzia. Tavallaan. Koska nyt ollaan 90-luvun lopussa ja jazziin on sotkettu kaikkee efektiä ja sämpleriä ja alternativebändien psykedeliakerroksia.

Scandal Trio – Tabernacle 3
Tavallaan tämmöstä standardihäröilyä kotimaasta todella pieneltä lafkalta. Kaikkee pörinästä pärinään, häiriöääniin, elektronisiin soittimiin, rumpuihin ja sitä rataa. Kesto on mukava nelisenkymmentä minuuttia. Kaikin puolin jees muttei ehkä muuta.

Solution – Solution 3
Hollantilaista jazzfuusioprogee, tää bändin eka on vuodelta 1971. Moni juttu lätyllä kuulostaa just siltä mitä mainitulta vuodelta voiskin olettaa. Kvintetti on ihan hauskasti kasattu multipuhaltajasta, kiipparistista, basistista, rumpalista ja kongamiehestä. Bändi pitää yllä hypnoottisen puoleista gruuvia johon on helppo heitellä sooloja. Myös vokaalit näyttäytyy mikä erottaa osaltaan Solutionin vaikka nyt 60/70-luvun taitteen häröfuusiojazzareista selkeemmin progen puolelle kuten myös pyrkimys säveltää kuten etenkin Phases-biisissä nimensä mukaan käymällä läpi eri vaiheita. Multa sävellyspainotteisuus rokottaa vaan parasta flown tunnetta.

Solution – Divergence 3
Kuus biisiä, puoleen on pitäny saada vokaalit mukaan. Enemmän ja vähemmän pätevää haahuilua progeaalloilla. Varmaan oikeesti hyvää mutta mulla on tylsää.

Xzibit – At the Speed of Life 3,5
Olin varmaan liian nuorikin kun se tuli mutta en ikinä innostunu Pimp My Ridestä. Lyhyet pätkät joita näin näytti vaan siltä että heebot naureskelee ja kiljuu innostuksesta autoja laittaessaan. Myönteisenä yllätyksenä Xzibitin räppimeno on aika klassista ysäriä. Biitit poksuttaa kivasti, ghetossa on ollu ja tulee aina oleen vaikeeta.