Kuuntelupäiväkirja viikko 2

Blues Pills – Blues Pills 3,5
Ruottalaiset tekee melkein kaiken hyvin. Myös tämmösen Led Zeppelinin, Janis Joplinin ja muitten bluesista raskaampaan ponnistaneitten pastissoinnin. En voi olla pitämättä mutten myöskään pitää suurena ihmeellisyytenä.

Buckley, Tim – Starsailor 4,5
Buckley oli ylivoimasesti kiinnostavinta kärkee 60-luvun folkista syntyneitten joukossa. Buckley harhautu jo pari levyä ennen Starsailoria hyvin utusiin vesiin joihin ei tänä päivänäkään moni uskalla. Starsailor on sitten näitten urotekoja hönkivien harharetkien ja koko Buckleyn uran zeniitti jossa yhdistyy folkin rippeet, jazzin villiys ja modernin klassisen abstraktius mutta kuitenkin vastaanotettavassa muodossa vaikka rakastan myös Buckleyn aiempaa, esimerkiks Lorcan aikasta väkivaltasta abstraktiutta. Vuoden 1970 levyks Starsailor ei oo kestäny aikaa hyvin vaan loistavasti ja se vois olla melkein yhtä hyvin tänvuotinen levykin jos vaan joku vielä uskaltais moisia seikkailuja käydä läpi.

Buckley, Tim – Greetings from L.A. 4
Joko Buckley tai levynteot maksava taho kyllästy ylimääräseen taiteiluun ja Greetings onkin lähinnä funksoulmeininkiä. Tietenkin Buckley on lähtökohtasesti nimenomaan biisintekijä ja teki myös ihan biisejäkin monella hämärämmistä levyistäänkin eli mitään tyhjää groovee Greetings ei oo. Ja Buckelyn väkivahvalla karismalla vois lukee kauppakuitteja ja viedä ihmisiltä jalat alta.

Explosions in the Sky – How Strange, Innocence 3
Explosions oli ajoissa postrockinsa kanssa kun tää debyytti ilmesty pikkupainoksena jo vuonna 2000. Ja postrockihan on hienoo musaa mutten tänkään levyn kohdalla löydä syytä miks just tätä pitäs kuunnella. Välillä kuulostaa enemmän vaan instrumentaalirockilta lähes normipitusilla ja -rakenteisilla biiseillä.

Explosions in the Sky – The Earth Is Not a Cold Dead Place 3
Taivaalla räjähtelee totutun huolitellusti ja hiotun kasatusti.

Explosions in the Sky – All of a Sudden I Miss Everyone 3
Toimiskohan postrock parhaiten jos tekis sittenkin vaan järkyttävän massiivisia kokonaisuuksia? Niillä kun saa parikyt minuuttia kasatun nousun huipulla luotua illuusion ainutkertasuudesta. Kun lyhyempien biisien kanssa nousut ja laskut seuraa nopeesti toisiaan niin on suuri vaara että koko konsepti trivialisoituu. Vaikka Explosions kuulostaa siltikin hyvältä.

F.Y.P. – Toys That Kill 3
Hooseehenkistä poppunkkia. Ihan hauska tulos.

Mew – + – 3
Plussaa että tän jaksaa mukavasti kuunnella. Miinusta että mikään ei jätä mitään jälkee.

Mudhoney – Every Good Boy Deserves Fudge 3,5
Mahtavia riffiaihioita. Stooges-kopioo, vanhan maailman grungee, hitunen bluussia.

Porcupine Tree – In Absentia 3
Porcupine Treen progeus on sukua vaikkapa menneitten ajan nimeltä mainitsemattomille sanfranciscolaisbändeille jotka hautas biisinsä loputtomaan harhailuun ja jammailuun. Nyt biisit on vaan kuuden sylen syvyydessä teknistä soittamista, laahailevaa maalailua ja pikkukivaa jumitusta. Oli aika jollon ne haudatut biisit jakso innostaa mutta se on ainakin nyt takana ja hyvin epävarman mahdollisesti jossain kaukaisessa tulevaisuudessa.