Kuuntelupäiväkirja viikko 25

The Aints – S.L.S.Q. Very Live! 4
Joka on siis tietenkin aussipunkrockin kuninkaan The Saintsin ex-jäsen Ed Kuepper soittamassa tällä haavaa The Aintsin ekalla julkasulla The Saintsin kamaa triona. Lätyn nimi tulee sanoista Strictly Limited Sound Quality tai Slightly Limited Sound Quality ja nimi on ihan oikeutettu mutta se ei hidasta menoo eikä Kuepperin messevää kitarajyräystä.

Blink 182 – Take Off Your Pants And Jacket 3
Vuosituhannen alun punkpop on kyllä aikaa yhtä maalia eikä näihin saa tekemälläkään kauheesti persoonaa mutta toimii hauskana aikakoneena nuoruuden epävarmuuksiin.

Cranberries – Everybody Else Is Doing It, So Why Can’t We? 3,5
Tavaramerkkikiekuminen on suht maltillista ja liikkuminen tapahtuu kivasti dreampop- ja jopa shoegazehenkisessä ympäristössä.

Genesis – We Can’t Dance 2
Yleisesti tollanen idea että progebändi tekee poppia tai toisinpäin kuulostaa oikein suositeltavalta koska tulokset voi olla hyvinkin mielenkiintosia. Niin ei käy tällä kertaa. Lyhyemmätkin biisit tahtoo olla turhan pitkänolosia ja sitten montaa on vielä erikseen venytetty jopa kymmeneen minuuttiin. Kaikki tää ei siis oo välttämättä huonoo vaan jotain vielä pahempaa eli totaalisen tylsää. Siinä kohti kun tuntu siltä että levyn pitäs olla jo loppupuolella koska en jaksais enää kuunnella sitä, oltiinkin vasta puolivälissä. Eikä Phil Collins oo millekkään levylle plussa ainakaan 70-luvun alun jälkeen. Tosin sillonkin saatto vaan bändikaverit paikkailla hyvin.

Mummypowder – I Think I’m Pregnant 4
Vakioyllättäjä Suomen takavasemmalta. Ihan näin ep-muodossakin.

The John Scofield Band – Pick Hits Live 3
Jazzfuusio huutaa elämänsä voimissa niin äänekkäästi että puuduttaa mutta on tämmösessä kitaristivetosessa kvartetissa myös mielenkiintosia juttuja. Muut soittajat ei oikein liekehdi.

Shitty Person – Judgement 3,5
Kun bändi tulee Seattlesta niin aina voi uskoo kuulevansa grungen hengen kyyhkysen muodossa liihottavan jossain taustalla. Itse musiikki ei oo ihan grungee vaan tommosta nykydoomia soitettuna lähes ilman säröjä semmosella aurinkoisen elämänvihasella asenteella ja mutisevilla voksuilla.

Wyatt, Robert – The End of an Ear 4
Tää on lätty joka tuntuu joka kuuntelulla edelleen tuoreelta. Ei oo mietitty tehdessä semmosia turhia asioita kuten genret, kuuntelijat tai järjen hiven. No onhan Wyatt Soft Machine-jätkiä.