Kuuntelupäiväkirja viikko 27

Callahan, Bill – Sometimes I Wish We Were an Eagle 3,5
Vaikka tää oli vasta toinen levy Callahanin omalla nimellä niin kokemusta ja uraa musiikintekemisessä oli takana jo parikyt vuotta ja se kuuluu. Kantria, juurevuuksia ja kaikkee muuta semmosta sotkeva Callahan on todella pätevän ja hetkittäin myös hämmentävän merkityksellisen kuulonen ihan niinku oltas jonkun suuren äärellä. Sovituspuoli on myös priimaa. Yhtämittanen kotkamainen lento jää kuitenkin piippuun.

The Distillers – Sing Sing Death House 3
Kaikkee mitä voi nykyjenkkipunkilta toivoo. Se että bändin kärjessä keikkuu Brody Dallen naisvoksut tekee hyvää kuuntelukokemukselle. Bändi on kans kivan pirtee ja heiluu punkpopista metalliseen hardcoreen helposti. Silti alle puoltuntinen lätty onnistuu käyttämään korttinsa liiankin äkkiä.

Eels – Souljacker 4
Eelsin kulttimaine on täysin perusteltua kun tekeminen on vuodesta toiseen tämmöstä. Jokainen biisi ei oo kultaa mutta Eels ilahduttaa enemmän kun vaan tarpeeks usein biisinteollaan ja pikkuhämäryyksillään.

El Stew – No Hesitation 3,5
El Stew on tulos siitä kun pätevät kaverukset lähtee hulluttelemaan ilman sen suurempaakaan aikomusta tehdä mitään biisiä muistuttavaakaan. Lännen nopein kitaristi Buckethead, ihmisrumpukone Bryan Mantia ja kolme deejiitä kikkailemassa sämplejen, turntablejen ja ties minkä kanssa. Parhaimmillaan ollaan instrumentaalihiphopin, dj-ilottelun, hämmentävien sämplejen ja villin tieteen ja taiteen rajamaastossa mutta pahimmillaan heebot unohtuu peräkkäin vaan sooloilemaan mikä ei sekään kauheen huonoo kuunneltavaa oo. Yllättänee hieman rajottuneisuudellaan joka on todellisuudessa fokusta.

London, Julie – About the Blues 3,5
Joka biisin nimessäkin on sana blues vaikkei tää orkestroitu jazzi varsinaista bluesia monesti ookkaan. Ja sillähän ei oo mitään väliä jos ja kun musa vaan toimii.

London, Julie – Make Love to Me 3,5
Alkaa siirappitasot ylittää kaikki viitearvot. Londonin ääni on edelleen loistava ja sovitukset hyviä. Ei vaan Londonin oleellis(in)ta kamaa.

London, Julie – Julie 3,5
Taas naurettavan hyvää perustekemistä.

Wainwright, Rufus – Want Two 3
Rufus on Amerikan ihme mutta kuulostaa hälyyttävän brittiläiseltä. Valittavat laahausvoksut ja kamarimusiikki ruokkii huijausta. Rufus saattaa olla muutenkin aika huijausta. Esim ysiminuuttinen Old Whore’s Diet jumittaa noin kahta säettään ja sekin nostatetaan Anthony & the Johnsonsin Anohnilla. Levyn tekemiseen on myös työllistetty ainakin koko läntinen Amerikka. Mahtipontinen möly yltyy mutta missä on Rufus Wainwright?