Kuuntelupäiväkirja viikko 28

Adams, Ryan – 29 4
Adamsi huijaa soittelevansa kantria mutta sätkyilee vähän bluussiin ja psykedeliaan ja espanjaan. Vika lienee vaan mussa mutta Adams tuntuu saavan simppelin pianoballadinkin toimimaan.

Callisto – Noir 4
Nää turkulaiset oli 2006 vuoden Noirillaan sen verran raikkaasti aikaansa edellä että ansaitsis mitalin. Calliston postmetalli vuoroin haaveilee ja vuoroin meuhkaa kuten parhaatkin moderneimmat tekijät. Niistä haaveiluista löytyy vielä ilmestymisvuodelle kovin epätyypillisiä kaikuja kuten haaveet jazzista.

Egotrippi – Alter Ego 4
Olin lähes jo vaipunu elämään siinä uskossa että kaikki suomalainen kuulemisen arvonen rockmusa ysärillä oli enkkukielistä. Ihanaa olla taas väärässä.

London – Julie Is Her Name, Volume II 4
Kuten nimestäkin vois päätellä, palaa Londonin ekan levyn tunnelmiin sillä että Londonia säestää vaan kitara ja basso. Oikein hyvä.

London, Julie – London by Night 4
Aina vaan hyvää kevytsynkistelyä. Yötunnelmaa tukee hillityt orkesterisovitukset.

Red Rodney – Yard’s Pad 4
Ensinnäkin on hienoo että Robert Roland Chudnick on jazzari mutta levytti taiteilijanimellä. Red Rodneyn natsat on kunnossa kun mies tuli soitelleeks aikoinaan Charlie Parkerin bändissä trumpettiaan. Istuskellessaan vähän aikansa kulussa vankilassa Chudnick anto musiikkiopetusta MC5:n Wayne Kramerille mikä on hieno detalji miehen ceeveessä. Yard’s Pad on 1976 julkastuks veteraanijazzarin levyks todella ilahduttava. Rodney on säveltäny kaikki seittemän yksöisvinyylin biisiä joten nyt ei kelailla samoja vanhoja standardeja. Vanha kunnon bebop kuuluu musisoinnista läpi jatkuvan tekemisen riemuna. Koko viisikko saa niin tasasesti sooloja että bassosoolojakaan ei kuulu ainakaan vähemmän kun saksofonisooloja. Ja basisti Red Mitchellin lähes jatkuvasti puoliääninen scattaus kruunaa etenkin bassosoolot.

Zorn – Zorn 4
On se tänäkin vuonna taas hauska kuulla yks uus blacknrolllätty. 26 minuuttia on täydellinen kesto. Nupit kaakkoon vaan.