Conn, Bobby – Bobby Conn 4
Elämäntyönä vastarannankiiskiys. Conn on yhtä paljon maailmanlopun julistaja kun meiän jokaisen päänsisänen kantajuoppo. Ja musapuolella synahassuttelua, folkapinointia, omatoimista kaappiglamrokkia, mukahittejä, jousitettua suuruudenhulluutta, sämpleillä leikkimistä ja vakaumuksellista paketin sekasena pitämistä. Conn ei osaa mitään mutta pystyy kaikkeen. Vai onkohan se just toisinpäin?
Harold Melvin & the Blue Notes – Wake Up Everybody 3,5
Vastaansanomatonta soulmenoo joka tosin hitusen taistelee yltiömäisen viihdepuolelle kompastumisen kanssa.
Outkast – ATLiens 3,5
Kivasti ufoilua, hemsveetin gruuvaavaa biittiä ja kosmista pölyä. Arvokasta duunia hiphopin eteenpäinviemisessä.
Outkast – Stankonia 3,5
Oisko tää enemmän kuitenkin sekotus kaikkee rytmimusiikkia kun suoraa hiphoppia. Outkast saattaa olla aikansa lahjakkain ja laajimmalla skaalalla pelaava hiphoptekijä mutta aivan liian harva biisi vaatii saada tulla kuulluks uudestaan. Eli kummallista tyhjäkäyntiä.
Outkast – Speakerboxxx/The Love Below 2,5
Projektihan on mahdottoman kunnianhimonen. Kunnianhimo ei vaan kanna kovin pitkälle jos ite substanssi on vajavainen. Ja Outkastin ongelmahan on jo valmiiks ollu railakas tilkkutäkkimäisyys jossa täysosumia tunnutaan enemmänkin väisteltävän. Jossain kohti vaan pitäs tajuta lopettaa. Joten eiköhän sitten tehdä tuplalevy jossa molemmat Outkast-osapuolet saa oman levynsä. Big Boin Speakerboxxx kanavoi Parliament-Funkadeliccia ja Princee ja on enemmän räp kun toinen puolisko. André 3000:n The Love Below on yllättävänkin jazzinen hiphopissaan ja haluaa vielä enemmän olla Prince. Ei mitenkään ratkasevasti huonompaa musaa kun bändin aiempi mutta tää totaalinen hukutus on liikaa.
Page & Plant – Walking into Clarksdale 3,5
Led Zeppelin-miehiä ei ollu helppo saada takas yhteen. Ei varmaan ekana ois tullu myöskään mieleen että tän niitten ainoon uutta kamaa sisältävän lätyn nauhottaa ja miksaa Steve Albini. Levy on soitettu aika pienellä porukalla ja toteutettu verrattain minimalistisen suoraviivasesti. Tuloksena varsin mukiinmenevää rauhallisenpuoleista rokkia. Oudosti tuntus ylittävän sen mitä pelkäsin olevan tulossa samalla kun noitten nimien painolasti on myös yhtä mahdoton kantaa onnistuneesti. Ehkä se riittää että tätä on kiva kuunnella.
Seasick Steve – Man from Another Time 3,5
En osaa päättää onko Seasick Steve viihdyttävää deekubluussia vai aivan liian karikatyyrimäinen hahmo. Mieshän kuitenkin soitti 70-luvulla fuusioo mikä meinaa tehdä yhtälöstä aika pelottavan. Mennään tänään vaikka sillä että viimestään levyn lopettelussa viihdyn tarpeeks hyvin.
T. Rex – Electric Warrior 4
Pirullisen groovava ja katalasti rokkaava muttei ollenkaan päällekäyvä. Marc Bolanin laiskahkosti lallattava boogiekyhäelmä uhkaa tehdä joka biisistä pikkuhitin. Aivan ylenmääräsen turhia on myös harvoin käytössä olevat jousi- ja torvisovitukset mutta on ne kyllä todella hyviä silti.