Kuuntelupäiväkirja viikko 31

Ata Kak – Obaa Sima 4
Vuosikymmenen kotibilefibat! Unohdin täysin mistä päin Afrikkaa Ata Kak tulee kun keskityin uskomattomaan himadiskoon. Joku casiontapanen tuntuu vaan puksuttavan mankan kautta huoneen nurkassa ja itse sankarimme löytää upeita onelinerhoilotuksia. Kun siihen ehtii just tottua niin puhkee alkukantanen räp pulppuamaan. Nyt on reivit!

The Bad Plus – Suspicious Activity? 4
Kun jazzcoverit jää taakse ja päästään ihan oman kaman väkerrykseen niin Bad Plus yllättää ainakin mut. Oikein mukavasti puron lailla soljuvaa (kaikkine kiemurteluineen ja esteineen) nykyjazzia josta puuttuu vanha svengi semmosella myönteisellä tavalla eksymättä kuitenkaan myös vaan jo myös vanhentuneeseen vapaaseen kaaokseen.

Baroness – Yellow & Green 3,5
Baroness on aina kuulostanu mulle kevyemmältä versiolta Mastodonista ja niin nytkin. Metallikyvykkyys tietenkin löytyy ja hyvää riffiäkin riittää vaikka melkein useemmin tunnelmoidaan. Kyseessähän on tupla mutta en löydä levyistä suuria eroja. Green ehkä soundaa vähän duurimmalta mutta se on niin pieni vähän että voi johtua vaan eri plektrasta.

Bombay Bicycle Club – A Different Kind of Fix 3
Vuodelta 2011 tämmöstä aika tyypillisen kitaravetosen indierockin kuulosta kamaa. Mikä tän erottaa noin miljoonasta muusta samantapasesta? En tiedä? Kuulostaako kivalta? Kyllä. Siltä se varmasti kuulosti jo julkasuvuonnaan ja ihan niinkun tänäkin vuonna julkastavat kivankuuloset ihan jees-levyt painuu pikkuhiljaa unholaan ellei niihin onnistu solmimaan merkittävää suhdetta niin pelkään että pikkuhiljaa himmenee ihmiskunnan muisto myös Bombay Bicycle Clubista.

Division of Laura Lee – Black City 3
Poppia taas naamioituna rosoon, rokkiin ja säröbassoon. Tavallaan oikein jees. En silti ehkä tuu paljo kuunteleen uusiks.

DJ Vadim – U.S.S.R. Repertoire: The Theory of Verticality 3
Parhaimmillaan huumaavaa hiphopbiittiä. Ja useemmin vaan hyvää taustamusaa. Kaipaisin enemmän sitä mainostettua Neuvostoliittoo.

Insane Clown Posse – The Great Milenko 2
Ottaa pelleilynsä ihan liian tosissaan.

Laika & the Cosmonauts – Global Warming 3,5
En ollu tajunnu tarvittevani rautalankafuusioo mutta nyt olen valaistunut.

Mann, Herbie – Memphis Underground 3,5
Herbie ite on huiluineen melkein petollisen kesy ja etenkin eka biisi kuluu lähempänä poptunnelmia mutta sitten vedetäänkin pari biisiä syvempää funkkia aika railakkailla avustuksilla esim. Sonny Sharrockin kitaran toimesta.

Wynn, Steve – Melting in the Dark 4
Ei tietenkään parasta mitä Wynn on tehny mutta Wynn tuppaa puskemaan hyvää kamaa pihalle vähemmän merkkipaalu-tyyppisemmilläkin lätyillä. Jokunen biisi odotellaan niitten loppumista mutta pääsäntösesti iskee. Wynnin musa on taas kerran yhdistelmä folkkerrontaa, psykepoppia, kitararokkia, tummanpuhuvia sävyjä ja kallistuskulmat bluussia kohti.