Analog Brothers – Pimp to Eat 3
Kool Keith, Ice-T ja pari nimettömämpää räppäriä vuosituhannen taitteessa koittaa… jotain. En tiedä onnistuuko siinä mutta ei saa kiinnostavaa levyä kyllä aikaan.
Dr. Dooom – First Come, First Served 4
Kool Keithin ysäri-ihmeitä. Nyt hiphopmies on semmonen sarjakuvamainen parodia sarjamurhaajasta. Keith on absurdin naivismin mestari että jos se ilahduttaa niin Dr. Dooom-lätty kelpaa klassikoks.
Dwnstrs – Dwnstrs 4
Pohjilla on yks kokopitkä Downstairs-nimellä ennen tätä esoteerisempää kirjotusasua. Meininki on joka tapauksessa syna-avusteista posthardcoree eli se tykkää vaihtelevista tunnelmista vaikkei juurikaan pidättele kaasua ja sitten toisaalta ei yleensä koe tarvetta ihan hc-tempoihin. Bändi ei yleisessä keskustelussa käytänössä mitään mainintoja kerää mutta omaan makuun Dwnstrsilla on oma kosmisen pieni lohkonsa suomalaisessa ug-rocksekoilussa. Esimerkiks nostatukset on keskivertoleipomoita selvästi kovempia.
Dwnstrs – Satanic Adventures of Hector 4
Ensinnäkin ehkä maailman paras levyn nimi. Maanisempi, pakkomielteisempi, avoimesti tylsemmin jumittava. Ehkä silti vielä oikein hyvä. Rosoo tuutin täydeltä.
Dwnstrs – Ghost Memoir 4
Syna ottaa vallan ja raivokkuus mutatoituu. Toimii silti yhtälailla. Hetkittäin ehkä jopa paremmin.
King Tubby/Roots Radics – Dangerous Dub 3,5
Ei kovinkaan vaarallista kamaa vuoden 1981 reggaedubiks mutta kyllä se kuulostaa turvallisenakin hyvältä. Ite pohjamatsku peruslaatua ja Tubbyn miksailu on hillityn pätevää.
Kool Keith – Matthew 3
En oo heti kättelyssä täysin varma mikä vuotaa kun edellisvuotisella Dr. Dooom-levyllä oli sama tuottaja eli KutMasta Kurt eikä luulis heti Kool Keithin vauhdinkaan hyytyvän. Lievä tasonlasku selittynee vaan konseptilla joka nyt on ilmeisesti parodia oman elämänsä katugangstaräppäreistä. Sehän on tietenkin hetken ihan hauskaa mut varmaan suurin ongelma on että niistä ei pohjimmiltaan tarvis parodiaa kun ne hoitaa sen ihan omatoimisestikin.
Megafaun – Bury the Square 4,5
Olipa kerran indiefolkbändi nimeltä DeYarmond Edison. Se kun hajos niin yks jäsen jäi hetkeks ihmettelee, muuan Justin Vernon perusti Bon Iverin ja kolme muuta jäsentä kehitti Megafaun-kaaosfolkbändin. Yhteislaulu, kaunis folk, herkkä kantri, satunnaisnauhotteet, alati kytevä noiseliekki ja pelko synkistä taka-ajatuksista on sopan pääaineksia. Tää on käsittämättömän hurmaavaa musiikkia.
Megafaun – Gather, Form & Fly 4
Kuulostaa alkuun vaan hyvältä indiekantrifolkilta kunnes saa äkisti kohtauksen. Raiteille päästään takas nopeesti ja taas jossain kohti sitä huomaa että ollaan menty metsään. Kirjaimellisesti. Vesisade, linnunlaulua ja tuulenpuuska. Tällästä pikkujännitystä tarjoillaan muutenkin. Perkussiot alkaa ottaa vähän liikaa valtaa. Ilmestykö niihin efekti? Onko tää taas uuden romahduksen alku? Viekö tää syna nyt musan taas pohjattomaan kuiluun? Yleensä nää on enemmän pelotteita kun oikeita uhkia mutta tunnelma on mahtava.
Megafaun – Megafaun 3,5
Ja niin friikkifolkki juna on saapunu turvallisesti kantrifolkasemalle. Pientä hämyä ujutetaan sekaan muttei tarpeeks tehdäkseen kokonaislinjalle kummia saati sitten oikeutta bändin jo todistetulle kyvylle luoda pelotetta.
Mlinarec, Drago – A Ti Se Ne Daj 3,5
Vuoden 1971 musiikiks tää kroaattikama on suorastaan aallon harjalla. Bluussia, alkuheviä ja fuusio- ja folkelementtejä. Kaikki aikakauden parhaat elementit löytyy: on fuzzkitaraa, sähköurkua, poikkuhuilua ja yleisöön menevä hippihenki. Eikä se sinänsä oo edes hirvittävän yllättävää kun soittajisto tulee progebändi Grupa 220:stä jossa Mlinareckin oli osallisena ja jolle tää matsku käytännössä onkin kai sävelletty. Tässä kohtaa uraa biisin kestot on vielä normaaleja ja sekin tukee kivasti kokonaisuutta. Tykkään kovasti tekemisestä, mutta harva biisi sytyttää. Ja Mlinarecin tasapaksu laulu ei myöskään onnistu potkimaan lisähenkee.
Mlinarec, Drago – Pjesme s Planine 4
Suoraviivastuu vähän debyytistä ekalla kolmella biisillä mutta molempien levypuolien päätösraidat eli nimibiisi Dijete Zvijezda on sitten vastapainoks pitkiä progempia raitoja jotka kaksin vie puolet levytilasta. Varovainen hyppy eteenpäin luopumatta juuri mistään aiemmasta lukuunottamatta entisen bändinsä vahvasta kitaristista.
Mlinarec, Drago – Rođenje 4
Muutaman vuoden tauko tekee hyvää. Miehistö vaihtuu vähän mutta edelleen progebändimenneisyys kantaa kamaa. Kitaristi Husein Hasanefendickin tekee paluun vaikkakin vähäeleisesti. Rock jää taustapeiliin ja siirretään paino folkkiin. Nimibiisi toimii introna ja jatkuu seuraavaan Helena Lijepa i Ja u Kiši-biisiin joka yhdistää tunnelmoinnin ja jamittelun ja näitten kahden vaivainen yhteiskesto on melkein 17 minuuttia. Niihin korkeuksiin ei myöhemmin enää päästä mutta levy jatkuu tarpeeks hyvänä.
Serpa, Sara – Mobile 3,5
Kitara, piano, basso ja rummut mutta kärjessä silti Serpan laulu joka useemmin on sanatonta vokalisointia. Mahtuu siihen joku enemmän äänikokeiluunkin keskittyny raita mutta paino on turvallisessa nykyjazzissa.