Kuuntelupäiväkirja viikko 36

The Beatnuts – A Musical Massacre 3
Onneks Beatnuts tietää itekin että ei oo hääviä räppäreitä. Ne myös tietää olevansa hyviä biitintekijöitä. Parhaimmillaan biiteissä on uskomaton isku ja lattarigroove ja ne kuhisee mainioo sämpläystä. Liian usein meinaa tosin biititkin jäädä puolitiehen puhumattakaan räpeistä huolimatta lukuisista vieraista.

Dowd, Johnny – Temporary Shelter 3
Dowdin laji on tuomiopäivän kantri. Toteutus on aika kummallista. Syntetisaattori pitää melkein jatkuvaa ujellusta tai huminaa taustalaulaja Kim Sherwood-Caso vie aivan kohtuuttomasti ilmatilaa. Dowd pitää parhaansa mukaan kiinni lajin kärjen tyylistä vaan puhua synkät tekstinsä. Ideana hyvä, ikävän plääh tulos.

Killah Priest – Heavy Mental 3,5
Killah Priest on näitä jollain tavalla Wu-Tang-liitännäisiä räppäreitä jotka on tehny koko elämänsä ihan hyvää jälkee muttei koskaan oo noussu nextille levelille. Heavy Mental oli Priestin eka ja ois varmaan päätyny pikkulegendaks jos ois jääny ainooks. Tuotanto on niin ikään mukanahengailevan wutangilaista jonka mukana mennäänkin biisikohtasesti syteen tai saveen. Aitoja klaanin jäseniäkin kuullaan kolme fiittaajina. Nimibiisi on psykedeelisellä murinalla höystettyä puhetta ennemmin kun varsinaista räppiä. Sen suuntasta tekemistä ois kiinnostava kuulla enemmänkin. B.I.B.L.E.-kappale oli jo bonusbiisinä GZAn Liquid Swordsilla. Killah Priestin touhuissa on aina läsnä ylimääränen annos uskonnollista kuvastoo mikä on viihdyttävää vaikkei johdakaan mihinkään.

Killah Priest – Priesthood 3
Parille biisille on saatu George Clinton fiittaamaan mikä on kiva detalji vaikkei Clintonilla suuren suurta roolia niillä ookaan. Tutusti hyvää keskitasoo. Biittien lievä keskinkertasuus kostautuu jos ehkä Priestkään ei oo yhtäjaksosesti elämänsä vauhdissa.

Mellencamp, John Cougar – The Lonesome Jubilee 4
Mellencamp tuntuu aina jääneen Springsteeniin varjoon. Itelle Mellencamp on monena päivänä jopa parempi. Ei niin isoo mutta samanhenkinen juurevuuksien, kantrin ja folkin sydänmaasoundi. Pari vikaa biisiä tosin töksähtelee hassusti kun Hotdogs And Hamburgers on tekstinsä puolesta kovin kaltevalla pinnalla kohti kornia ja päätösraita Rooty Toot Toot tuntuu enemmän lastenlaulun ja tylsän rokkenrollrenkutuksen välimuodolta.

Mellencamp, John Cougar – Big Daddy 4
Mellencamp on nyt folkimpi. Enemmän tosin folkrockimpi mutta sekin riittää tuulettamaan tekemistä.

Mellencamp, John – Whenever We Wanted 4
Mellencamp rokkaa. Ja toimii sillonkin yhtälailla. Ollaan vielä kaukana jostain hardrockistakaan mutta sähkökitaran ilosanoman ytimessä.

Withers, Bill – Just As I Am 3,5
Withersin debyytissä on klassikkodebyytin taikaa. Puolet matkasta se ontuu turhanpäiväsyyksien kanssa kun omakin materiaali loppuu kesken ja pitää coveroida Beatlesia. Toinen puoli taas folksoulahtaa oikein hyvin. Ain’t No Sunshine tietenkin jäi historiaan puolittain valmiina, Harlem ja Grandma’s Hands on tosi kivasti folkin ja soulin välissä, Do It Goodin ittensätsemppaus on symppistä, I’m Her Daddy ja Better Off Dead kertoo hyvät katustoorit ja In My Heart meinaa kurkistella ehkä jonnekin barokkimusan puolelle.

Withers, Bill – Still Bill 4
Suoltaa niin vastaansanomatonta groovee että heikompaa hirvittää. Balladit kuten Lean on Me tylsistyttää ekan kuuntelukerran jälkeen pahasti.

Withers, Bill – Live at Carnegie Hall 3,5
Ainutlaatunen tilaisuus kuulla tuplavinyylillinen Withersiä vetämässä ylipitkitettyjä versioita biiseistään. Withersin biisienväliset höpinät on oikein viihdyttäviä.