Kuuntelupäiväkirja viikko 36

dEUS – The Ideal Crash 3,5
Luulinkin aistivani kuvitteellista beneluxrockin henkeä ja olihan bändi sitten Belgiasta. Mulle se tarkottaa vaikutteitten vivahteikasta joko halua tai sisäsyntystä kykyä tehdä asiat vähän erilailla ja kokeilulle avoimesti tuottaa monipuolisuutta jota on usein hankalampi kiteyttää kun enemmän täältäpäin tuleva pop/rocktasapainoilu. Olipas hankala lause. Lyhyemmin: rockbändi soittaa poppia vähän liian vaikeesti jollon biisit taistelee alituisessa hukkumisvaarassa mutta se taistelu on kiinnostavaa.

En Vogue – Funky Divas 3
Introssa kuultava esittely ”funky divas of soul” on niin hyvä määre tän musan soundille että se kuulostaa jo melkein tuotteistamiselta jos sellasta musiikkimaailmassa tapahtus. Groove on hyvä ja inspiraatioo löytyy niin doowopista ja tyttöbändiperinteestä kun vaikka Beatlesista tai Funkadelicistakin. Ilmeisesti mä vaan tylsistyn liian helposti.

In Flames – Whoracle 2,5
Göteburgin melodeathskenen ihmeitä. Saattaa olla semimerkittävä teos genressään mutta sitä tai nostalgiametsästyksiä lukuunottamatta miks mä kuuntelisin tätä herran vuonna 2022? En tiedä.

In Flames – Colony 3
Soundaa sekä ryhdikkäämmältä että rennommalta kun Whoracle mutta ei juurikaan sen oleellisemmalta. Saattaa johtua muutenkin vaan paremmasta tuotantopuolesta.

Massive Attack – 100th Window 3
Joo. Tän hypnoottisuus on varmasti livenä kova mutta reilusti ylipitkä lätty noidankehämäistä electrodubtriphoppia on liikaa. Samalla taas ajottain esiintyy tappavan kovaa svengiä. Vähän niinkun Ferrari kolmella pyörällä – periaatteessa eeppisintä tällä viikolla mutta ei sillä pääse kun ojaan. Ja silti on pakko tykätä.

Les Négresses Vertes – Mlah 4
Kansanmusiikkia turbovaihteella, chansonkyvykkyys ja pientä punkasennetta. Vaikkapa Gogol Bordello vois olla kateellinen jossei ois niin keskittyny hypergeneettisyyteensä.

Ruth Ruth – Laughing Gallery 3,5
Kuulostaa kummallisesti siltä kun toinen jalka ois power- ja punkpopin haudassa ja toinen kasarihardrockin. Se jälkimmäinen syntyy mulle tästä bändin yleisestä soundista ja etenkin laulajan vokaaleista. Virkistävällä tavalla vähän erilaista ysärialternativee olematta kuitenkaan yhtään mitään muuta.

The Sounds – Something to Die for 4
The Sounds yllättää mut aika täydellisesti. Ensinnäkin sillä kuinka synavetonen tää lätty on. Toiseks sillä kuinka syvän synkistelydiskon bändi saa aikaan. Ja sitten vielä sillä että oon aika myyty.

Swayzak – Snowboarding in Argentina 3
Keskiyön pimeitten tuntien päänsisääneksymismusiikkia. Raita kerrallaan välillä aivan upeeta. Viiden vartin levy puuduttaa muina vuorokauden ajankohtina.