Kuuntelupäiväkirja viikko 37

Czarface – Czarface 4
On yhtäkun hiphopduo 7L & Esoteric plus wutangilainen Inspectah Deck käärittynä supersankarieetokseen. Ilahduttavasti tää superjoukko toimii toisinkun liian usein niissä tuppaa käymään. Suuria heikkouksia ei löydy. Välillä sitä uskoo jo Czarfacen olevan pienimuotonen Wu-Tangin uus tuleminen, se poppoo kun on pahan kerran kadonnu tän vuosituhannen puolella ja tullessaan esillekään ei monesti säväytä. Mutta ei nyt sentään liiotella. Czarfacelta puuttuu heikkouksien lisäks nimittäin myös ylimaalliset vahvuudet joilla legendoja tehdään.

Czarface – Every Hero Needs a Villain 4
Hehkuu edelleen ysäriräpin parhaita puolia muttei luule olevansa ysärillä. Moderni ote vanhempaan muotoon on edelleen herkullinen.

Hautala, Heikki – Pyövelin Vaatteet 4
Hautalan kitarannypläys ja puolilaulu on täydellisesti sopivaa alavireiseen tunnelmointiin. Heikki ei mässäile semmosilla turhuuksilla kun vaikka edes etäinen toivo. Ajatuksen juoksu muistuttaa jotenkin Dave Lindholmia ja tunnelma neuvostoajan rockbardeja kylmissä Siperian kämpissään kun ne koitti kotona nauhottaa folkkiaan tasapainoillen tunteiden palonsa ja sen välillä ettei naapuri kuule mitä kotona soitetaan ja ettei puolue vaan sais tietää.

Inspectah Deck – Uncontrolled Substance 3,5
Erinäisten sattumusten kuten tulvivan kellarin takia tää Wu-Tang-heebon debyytti lykkäänty vuoteen 1999 eikä ilmestyny alkuperäsen suunnitelman mukasesti 1995. Paremmin tää lätty ois silti sopinu alkuperäseen Wu-Tang-jatkumoon vaikkei ookkaan samanlaista klassikkomatskua kun Ironman tai Liquid Swords. Tarkalleen en tiedä kuinka paljon RZA-biittejä hukku tulvassa kun levyllä on ihan vaan pari eikä nekään herran kultasimpia tekeleitä. Tunnin kesto on lievän armollinen ja tehostaa vähän iskua.

Stewart, Rod – Atlantic Crossing 3,5
Stewartissa on semmosta alkurokkenrollia vielä jäljellä näin 70-luvun puolivälissä, sen lisäks Roderick on valkosenmiehensoulissaan hyvä eikä balladointikaan oo tuskasta. I Don’t Want to Talk about It-versiointi ois saanu jäädä kauas pois.

Withers, Bill – ’+Justments 3,5
Muuttuu kunnolla funksoulkoneeks. Pääsee vielä ihan puhtailla papereilla vaikka iskevyys ja tarinankerronta tekee laskua ja imelää tyhjäkäyntiä esiintyy enenevissä määrin. Plussaa edellisiin on että biisien kesto kasvaa.

Withers, Bill – Making Music 3
Don’t You Want to Stay? on tunnelmaltaan maaginen veto eikä kaikkee groovee onnistu Withersistä nyhtää vaikka mikä ois mutta miehen albumimittanen kuuntelu alkaa viimestään tässä vaiheessa olla raskasta.

Withers, Bill – Naked & Warm 3,5
Withersin musassa tapahtuu hauska pieni muutos. Puolet levystä on sitä tuttua Withersiä mutta toisella puolella Naked & Warm sukeltaa funkin syvempään päätyyn. Sinne jossa tempo laskee, groove paksuuntuu ja säkeistö-kertsi-rakenteet tuppaa unohtumaan hämärien synasoolojen takia. Tää uus suunta kulminoituu City of the Angels-biisissä joka haahuileekin enkelten kaupungissa sitten 11 minuuttia. Tavallaan siis niiltä osin Billin musa menee tylsemmäks mutta eiks se perus Withers-soul ois jo kuultu?