Kuuntelupäiväkirja viikko 38

Czarface & MF Doom – Czarface Meets Metal Face 4
Czarface vielä kohtuullisen tuoreena ja DOOM ennen vanhainkotia. Tällä miehityksellä ois voinu tietenkin tehdä jotain legendaaristakin mutta nyt tyydytään vaan onnistumaan. Joka tapauksessa hyvin pätevää tän vuosituhannen räppiä joka ei oo unohtanu miltä se kuulosti ysärilläkään.

Czarface & Ghostface Killah – Czarface Meets Ghostface 3,5
Läpäsee laatuvaatimukset mutta usein rimaa hipoen. Czarface epäilemättä kohtaa Ghostfacen mutta Ghost on piilotettu niin hyvin että sitä saa paria poikkeusta lukuunottamatta hakee täikammalla. Musapuoli on kunnossa mutta ei juuri sen enempää. Paljon jää hyviä tehoja ottamatta irti.

Czarface & MF Doom – Super What? 3
Vajaan puolen tunnin pituus on loistava eikä ite matskussakaan vikaa oo mutta ontumisen aistii pahasti. DOOMin kanssa pikkukyhäilyä joka sitten DOOMin poismenon jälkeen postuumisti julkastiin. Niin hyvin on riittäny ideaa a-luokan porukalla että neljä fiittaajaakin on tarvittu mukaan. Loistavia hetkiä kaiken kaikkiaan muutama. Päätösraita Young World on omalla tavallaan hauskaa iskäräppiä. Ettei ne nuoret vaan menis hakoteille.

Linkin Park – Hybrid Theory 3
Poprakenteet, metalliriffittelyä, räpättyjä säkeistöjä, tunnelmasynaa, Chester Benningtonin vuoroin ah niin hento ja vuoroin vereslihalla karjuva ääni. Saman suunnan Limp Bizkit onnistu usein esittämään täysiä idiootteja kun taas Linkin Park heijastelee enemmän emofiboja. Alkaa puolen välin jälkeen kaatua vähän jatkuvaan samanmuotosuuteensa ja keulapainotteisuuteensa.

Moisio, Laura – Vieras Maa 2,5
Moisio panostaa tuotanto- ja sovituspuoleen aika kiitettävästi. Soundit ja biisit on kaunista ja hyvin soitettua kuunneltavaa. Lauran ääntä en oo koskaan oikein jaksanu. Ja sitten on ne biisit joista en jaksa ollenkaan innostua. Ei soolon sooloo. Tylsä sisäinen elämä jossa lähinnä puidaan ihmissuhteita. Mihin nää biisit on tarkotettu? Emmä tiedä. Indie-Kauniitten ja Rohkeitten soundtrackiks?

Moses Hazy – Break It Down Or Shake It Loose 4
Mooses tulee Torniosta ja on yhtä hämäystä. Se antaa uskoo että nyt soi retrosti buugava rokki mutta se onkin vaan pohja jatkuville suunnanmuutoksille. Oli ilo tulla huijatuks.

Whigfield – Whigfield [1995] 1,5
Italia, tanssipop, 90-luku. Kuulostaako pahalta? Ei varsinaisesti oo niin paha. Aivan kuoleman tylsää vaan jatkuva pikkujumputus ja sen ilosanoma. Oliko ysäri niin synkkää aikaa että ihmiset tarvi jatkuvat hyvänmielenreivit?

Withers, Bill – Menagerie 2,5
38 minuuttia harmitonta lässytystä.

Withers, Bill – ’Bout Love 3
Käytännössä samaa lässytystä mutta tuntuu nyt hitusen paremmalta. Niinku ite Withers edes uskois musiikkiinsa. You Got the Stuff tarjoo kivan pikku loppujumituksen, jalanväpätyksestä päätellen groovekin ois vähän koholla ja voksuissa on tunnetta.

Withers, Bill – Watching You, Watching Me 2
Withers kirjotteli tätä lättyä satunnaisella menestyksellä semmosen kuus vuotta eikä matsku meinannu oikein kelvata levy-yhtiölle. Musiikin yleinen soundimaailma oli muuttunu aika paljon 70-luvusta kun tää vihdoin ilmesty vuonna -85 jääden sekä miehen vikaks että ainooks 80-luvun levyks. Kasarisynat ja muu vastaava höttö ottaa tilansa lahjakkaasti. Ja biisienkirjotuksen suhteenhan Withers oli päätoimisesti luovuttanu jo vuosia sitten. Kyllä tätä silti sujuvammin kuuntelee kun kasari-iskelmää. Kai. Ehkä tää on vaan vähän liian kypsään makuun tehtyä synasoulimelyyttä.