The Folk Implosion – Take a Look Inside 3,5
Taas yhden Lou Barlow-prokkiksen debyytti. 22 minuuttia ja 14 raitaa on hyvä muoto joka ainakin huijaa luulemaan että kerrankin Barlow vaan pitää rehellisesti hauskaa. Totuus voi olla karumpi.
The Folk Implosion – One Part Lullaby 4
Yhtäkkiä Barlow ja kumppanit onkin triphopin kimpussa? Tai ainakin leikkii rumpukoneilla, sämplereillä ja synoilla. Momentum ottaa silti uusia kierroksia kun neljäs biisi Serge sämplää Serge Gainsbourgia ja kääntää kelkan hetkeks kohti tummempia vesiä. One Part Lullaby vois hyvinkin olla mun lempparilevy mitä hullu-Barlown labrasta on tullu. Pakkohan senkin on joskus osua kunnolla maaliin niillä julkasumäärillä. Pisteet nousis vielä puoli tähtee jos levy loppuis No Need to Worryyn eikä jatkuis vielä yhtä biisiä. Pieni trimmaaminen ei muutenkaan levyä haittais.
Itä-Hollola Installaatio – Elävien Aalloilla 3,5 Modernia pullamössöahdistusta ja maanantaieksotismia varovaisen pörinäalttiissa indierockpaketissa.
Itä-Hollola Installaatio – Pelko Paremmasta Tulevaisuudesta 4
Enemmän pörinää! Arki on yhtä vaikeeta kun ennenkin! Lyhyemmät biisit! Vähemmän haahuilua! Rock!
Little Red Suitcase – They’ll Learn Much More Than We’ll Never Know 3,5
Pari tanskalaista naismuusikkoo jotka molemmat laulaa ja soittaa kasaa erinäisiä soittimia. Levyn sävy on viihdyttävä kun se alkaa minimalistisena kabareelaulantana useemmalla kielellä aina siansaksaan asti ja versioiden What a Wonderful Worldia ja lipuu siitä sitten kohti vapaata improvisaatioo. Eikä edes kestä kun puolisen tuntia.
Mastodon – Crack the Skye 5
Tän vuosituhannen eka vuosikymmen tuntuu parhaalta tai ainakin viimeseltä väkevältä metallivuosikymmeneltä. Monen bändin luova työ ja genren edistäminen synnyttää neronleimauksia. Sen jälkeen kaikki on ollu enemmän kun vähemmän paikallaan junnaavaa tai taaksepäin haikailevaa. Ja se metallin kehitys saatto olla viimenen vaihe nykysessä kevyessä musiikissa kun jotain on tapahtunu. Crack the Skye ei sooloilla juhli mutta on äärimmäisen tiukkaa bändisoittoo ja tietenkin rumpali Brann Dailorin ikuinen filli on ällistyttävää. Etenkin kaks pisintä yli kymppiminuuttista biisiä hakee eeppisyydessä vertaansa tän vuosituhannen musiikissa. En jaksa edes perehtyä levyn tarinaan koska se on liian hyvää musiikkia. En halua että mikään puolivillasen hähmänen stoori sotkee kuuntelukokemusta. Vaikka vaikee uskoo että aikamatkustava Rasputin vois huonontaa mitään. Ja muistaa Karjalakin kummitella.
Mastodon – The Hunter 3,5
Fiksusti ei koitakaan toistaa Crack the Skyen progeilevaa mestarillisuutta. Tulee silti yllätyksenä että Mastodon heittäytyy omilla mittareillaan lähes popiks. Lyhyet biisit selkeillä rakenteilla. Tuntuu monasti kaikessa sinänsä pätevyydessään bändin tuhlaamiselta.
Scud Mountain Boys – Massachusetts 4
Kantri, virheetön pop ja kapakkamelankolia. Kuinka sillä konseptilla edes hävitään? Altkantriverrokkejaan melopopimpi.
Tangerine Dream – Encore 3,5
Jenkkikiertueelta kasailtu live joka leijuu ihanat 70 minuuttia syna-avaruudessa. Sisältää neljä 16-20 minuuttista autuutta. Tänään en ehkä päässy ihan kiertoradalle asti mutta monesti sekin onnistuu.
Tangerine Dream – Cyclone 3,5
Kun haluat tehdä jotain uutta ja ainoo järkevä mahdollisuus on heittäytyä vähän synapopimmaks. Liittyy tähän tosin taas käänteitäkin kun enkkumies Steve Jolliffe liitty tän levyn ajaks kokoonpanoon ja otti kantaakseen myös vokaalit mikä on hyvin harvinaista Tangerine Dream-levyillä. Tää kaikki on oikeestaan aika virkistävää ja hienoo. Ei ihan sillä vanhalla tavalla mutta tämmösenä hetkellisenä seikkailuna. Eikä Froese oo onneks unohtanu avaruuteen tuijottelun arvoo.
Tangerine Dream – Force Majeure 3,5
Hivuttautuu elektrostaan vähän kohti progee. Onneks vaan vähän ja edelleen ymmärretään missä ollaan parhaimmillaan.