Kuuntelupäiväkirja viikko 39

Dream Theater – Train of Thought 3,5
Pojat osaa kyllä soittaa. Kuuseen taas kurkotetaan mut mitäs sitten kun sinne yllettiinkin? Jää vaan kourallinen havuja käteen ja seuraavalla levyllä taas uusiks. Jotkut hetket (lähinnä avausraita) muistuttaa mua oudosti Alice in Chainsistä. Sitten alkaa armoton tilutus.

Lágbájá – WebeforeMe 3,5
Ensinnäkin mies on nigerialainen nykyafrobiittaaja. Toiseks tää julkasu olikin kummallinen (ilmeisesti länsimaihin kasattu) sekotus kolmee eri miehen kotimaassa julkastua lättyä. Ja se selittää ehkä sen miks tuloksena on aikamoinen viiden vartin sillisalaatti joka välillä kulkee aika selkeestikin Felan jalanjäljissä, välillä koittaa vähän hengettömästi uusia afrobiittiä konejutuilla ja välillä sotkee semitylsästi neosoulvirtoja musaansa. Huiput on sitten ärsyttävänkin hyviä.

Magenta Skycode – IIIII 4
Just oikee klangi indieaaltoon mutta sielu ja visio omaan tekemiseen.

P:ano – Brigadoon 3,5
Pohjavireenä on tosi kivan kuulonen tyttö/poikavoksuilla vedetty piano/kitarapoppi. Kaikki muu mitä bändi tekee on huomattavasti kiinnostavampaa. Bassoklarinetti esiintyy enemmän kun kerran, synat käy pulputtamassa, naftaliinista kaivetaan hillitöntä groovee. Hankala lätty. Puolet ajasta meinaa tylsistyttää ja toinen on täynnä neronleimauksia, välillä samassa biisissä. Ja kun tunti on jaettu 24 raitaan niin aaltoilu on taatun tiheetä.

Stringfellow, Ken – Touched 4,5
Ken on vähintään lähellä täydellisyyttä powerpopissaan joka kiemurtelee mukavan moniulotteisesti korvakäytävään. Ne aiheelliset yksinkertaistukset jota oon oppinu odottaa tämmöseltä musalta on jätetty tekemättä. Ehkä Ken on vaan hyvä.

Sydän, Sydän – Au 2,5
Jokunen riffi muistuttaa numetallia, tekstit soundaa monesti sosiologian väitöskirjalta mutta lienee enemmän nihilismiä, progeilu on ihan hauskaa mutta kuitenkin tän kuuntelu on raskas kokemus. Ihania ristiriitoja joita en ehkä halua kuitenkaan uudestaan kuulla.

A. Takalo & Takavalot – Paluu Tulevaisuuteen 3,5
Vaihtoehtosessa historiassa huoltoaseman illassa sois jukeboksista Takalon aneeminen iskelmä. Bändi harrastaa myös indiehyveitä kuten simppeleitä rakenteita ja piilotettua taitoo.

Vesta – Uskon Tulevaan 4
Tää tuntuu itseasiassa todella hyvältä. Ja kuulostaakin välillä siltä. Muutama enemmän radiohakunen tylsimys joukossa. Lopun ekokriiseilyä on parasta audiomuotosta semmosta mitä oon kuullu ja se herättää etiäisen siitä että tulee kuulostamaan 20-30 vuoden päästä yhtä banaalilta kun nyt kuulostaa alottelevat ysärisuomihiphopit sieltä vaikeimmin käsiteltävästä päästä.

Vuorinen, Kusti – Molskis 4
Luonto, haitari, askeettisesti valitut lisämausteet ja täydellinen ajan tajun katoominen (/puuttuminen?). Niistä on Kustin Molskis tehty. Meno on seesteisempi kun monesti sittemmin bändin kanssa. Molskis ei voi varmaankaan olla objektiivisesti niin hyvä kun mitä nyt oli subjektiivisesti.

Wilma – Suuri Valkea 3
Suurin piirtein suomalainen triphop/shoegazehahmotelma joka onneks ei leimaannu selkeesti mihinkään genreen ja pitää jokerit näin omissa käsissään. Niitä vaan ei kauheesti heitellä pöytään enkä muutenkaan pääse tarpeeks näille rattaille vaikken voi olla tykkäämättäkään.

Wynn, Steve – Here Come the Miracles 4,5
Wynnin levyihin tuntuu sopivan lähes aina täntyyppinen selitys, tietenkin huomioiden eri aikakausien pienet painotuserot: bluussi, folkki, psykedeelinen rock ja postpunk kätevästi kasaan sulatettuna. Here Come the Miraclesin erityisvahvuuksia on tuplalevyluonne jolla Wynn ehtii rauhassa kylvää eri siementä ilman että tarvii viljellä sekavaikutteita joka biisissä. Pääsee siinä kuulijansa syvälle sedän tekemisiin eikä mikään määrä Wynnin biisejä tunnu olevan liikaa.