Kuuntelupäiväkirja viikko 39

with Ei kommentteja

DefDFires – Operation – Zombie Nation 3
Kunnianhimon ja suuruudenhulluuden raja on hyvin epämääränen. DefDFires tulee briteistä ja on päättäny tehdä melkein 80-minuuttisen hiphoplevyn joka kertoo tarinaa zombiapokalypsistä ja seuraavasta postapokalypsistä. Monella tapaahan se on just niin mahdotonta kun miltä kuulostaakin vaikka DefDFires pääseekin myös lähemmäs onnistumista kun oisin ehkä uskonu. Lontoo palaa ja outoja asioita alkaa kuulua uutisista. Se perusstoori siis. Biitit on kivan brittiläistä ja ammentaa esim. grimen tunnelmista jotka on sopivasti muutaman napsun perushiphoppia synkempää tunnelmointia. Mausteita on myös kivasti esim. klassisesta ja ne on onneks jätetty nimenomaan mausteen tasolle, uuden uljaan tyylin luominen kun on tunnetusti saakutin hankalaa. Enemmän kiinnostava kun hyvä lätty joka ei kuitenkaan mokaa mitään isoo.

London after Midnight – Psycho Magnet 2
Käyttää industrialia just siihen missä se parhaiten menee hukkaan eli raskauttamaan tylsää rokkia painavilla kitaroilla ja kylmillä synoilla. Jossain on ehkä pätkä melodiaa tai jotain muttei sitä jaksa kaivaa kaiken tylsyyden alta.

The Reverend Horton Heat – The Full-Custom Gospel Sounds of the Reverend Horton Heat 4
Jos Reverendin ekakin lätty oli jo aika höyrypäinen sotku rockabillyä, punkkia, kantria, psykedeliaa, surffia, bluussia ja ties mitä niin tää toinen lisää kierroksia kaikilla osa-alueilla. Enää ei kysymys oo että vahingoitettiinko bändiä levyn nauhotuksissa vaan kuinka paljon. Tää on niinkun tauon jälkeinen toinen puolikas keikkaa josta ensimmäinen ois debyyttilevy ja bändi vetämässä puvut päällä psychobillyä mutta tää toinen puolikas saarnataan kravatit ottalla, hirttoköysi kaulassa ja soittimet tulessa.

Starsailor – Love Is Here 3,5
Tämmöstä brittiläistä pianokitaravalitusta tääkin pohjimmiltaan on. Toimii vaan mulle paremmin kun kaiken maailman Keanet ja Coldplayt. Starsailor taitaa tietääkin olevansa vahvimmillaan pitäessään valitustaan raivokkaasti yllä. Tai ehkä Starsailorista vaan puuttuu turhan toivon lietsonta. Antaa vaan sen tuskan kuulua. Ei sitä tarvi heti koittaa ratkasta. Pääsee silti taas kisauupumus yllättämään puolivälin jälkeen.

Starsailor – Silence Is Easy 3,5
Jatkaa sitä samaa. Kitara ja piano helkkää yhteistuumin hillittyjen mausteitten kera. Ehkies pahin alakulo on saatu jätettyä debyytille. Ihan niinku aurinko jo pilkottas pilvenreunan takaa. Niinkin outoja kuullaan että pari biisiä meinaa jo laittaa jalan heilumaan rytmin tahdissa.

Starsailor – On the Outside 3,5
Pakko ihailla sitä kuinka James Walshilla ja Starsailorilla riittää vuodesta toiseen aihetta pikku synkistelyyn. Musa kuulostaa nyt aiempaa rokkaavammalta, meinaapa jopa äityä railakkaaks. Varsin hyvää popalternativee siis. Ja jollain tavalla se helpoin nauttia Starsailorin alkupään levyistä jos ei oiskaan se paras.