Bootsy’s Rubber Band – This Boot Is Made for Fonk-n 4
Bootsy tuntuu aina vaan keskittyneemmältä kotibileisiinsä joissa meno on kova mutta biisejä ei juuri oo. Bootsyn bassosooloilu kaiken keskellä on kuitenkin onneks p-funk-piireissäkin jotain liian harvinaista ja nyt levyn ilme on vähän totuttua psykedeelisempi. Hämmentyneempi. Hyvällä tavalla.
Collins, Bootsy – Ultra Wave 3,5
Bootsy joutu kuulemma lopettamaan Rubber Band-nimen käytön koska se oli jo käytössä jollain toisella bändillä ja tän omalla nimellä julkastun levyn ois tarkotus olla samaa jatkumoo. En sitten tiedä mikä sattuma ajaa Ultra Waven kuulostamaan siltä että p-funk ois enemmän taakse jäänyttä elämää ja nyt pyrittäs valtaamaan valtavirtafunk. Mutta luonnollisesti sillä jo hyväks havaitulla sähläyksellä. Jälleen siis aika psykedeelinen kokemus jota tuskin kukaan väittää kovin onnistuneeks mutta joka on päivästä riippuen hyvää viihdettä.
Funkadelic – One Nation Under a Groove 4,5
Groovaavasta kitarafunkistä hypätään tällä levyllä täysiin tanssibailuihin mutta hävittämättä mitään mikä on tehny koko hommasta niin hienoo jo pitempään. Levy tarjoilee esimerkiks jokusen maailman siisteimpiä kitarasooloja ainakin tällä saralla niinku Jimi Hendrix ois tykittelemässä funkbileissä. Ja yhtäkkiä ois vaan pakko saada tanssia. Jo sinnekin hyväks koetun liveuusiokäsittelyn saa tällä kertaa Maggot Brain-biisi. Koko kollektiivin parhaita lättyjä. Miksei vaikka se paraskin.
Funkadelic – Uncle Jam Wants You 3,5
Se on sitten jo sota diskoo vastaan. Lätyn kakkosbiisi (Not Just) Knee Deep on reilulla 15 minuutin kestollaan ja lukuisilla kitarasooloillaan ylivoimanen kuulonvangitsija. Muu levy on sitten sen alku- ja loppusoittoo ja funkarmeijan nostatusta.
Funkadelic – The Electric Spanking of War Babies 3
Vaikkei jääny viimeseks Funkadelic-levyks niin huomaa silti kuinka touhu natisee liitoksissaan ja jäihän tää ensimmäisen aktiivikauden viimeseks. Jäljellä ei oo enää valtaisaa katrasta alkuperäsestä kun taas yhtäkkiä levyllä häärää Sly Stone. Vähän hukassa ollaan soundinkin kanssa ja Funkadelic eksyy jopa reggaeen harrastaessaan psykedeliakokeilujaan. Ja sitten kuitenkin albumi on sekoilussaan kiinnostava.
La Marmite Infernale – Gloire à No Héros 4
Ranskalaista jazzkollektiivi-ilottelua. Soittajia on 13. Ite musa on sikäli kovasti sukua 70-luvun epärokkareille että sen enempää rumuus kun kauneuskaan ei pelota eikä oo tarve tehdä mitään helposti ennakoitavaa. Eli ilahduttaa paljon.
Sensational – Corner the Market 3
Mies tuli tunnetuks siitä että räppäs ihan mihin vaan taustaan. Tällä yli tunnin lätyllä taustat on aika maltillisia ja paasaus tasanen. Ei oikein meinaa löytyä tarvittavaa lentoo.
Sensational – Get on My Page 3
Kaks ongelmaa. Ensimmäinen on että Sensationalilla ei oo oikeestaan mitään sanottavaa. Se on räpissä ikävää. Toinen on että mieheks joka tuli tunnetuks modernin klassisen päälle räppäämisestä niin biitit on kyllä kovin tylsiä.
Vaughan, Jimmie – Strange Pleasure 3,5
Tää Stevie Rayn veljen eka levy ilmesty nelisen vuotta Stevie Rayn kuoleman jälkeen ja sen tuotti Nile Rodgers. Jimmie ei koitakaan olla veljensä ja hyvä niin. Päävire on semmonen kätevästi viihteestä menevä bluus vaikka seassa on onneks parit tunnelmallisemmatkin tekeleet.
Zillatron – Lord of the Harvest 3,5
Bootsy Collinsin myöhempiä vaiheita. Ehkä selvin pikkumiinus on että Bootsy hoitaa käytännössä kaikki vokaalit puhumalla. Se vaan tuppaa latistamaan tunnelmaa tässä tapauksessa. Ja näin koko lätty päätyy kuulostamaan ysärikonemusalta jonka päällä on jostain syystä Bootsyn harhanen höpötys ja hassu bassottelu ja Bucketheadin kitaratilutus. Pääsee kuitenkin pelkällä seikkailunhalullaankin jo ihan hyvän matkaa. Kuuntelijalle jää vaan aika iso vastuu hypätä kelkkaan tähän alienien, salaliittojen ja mystisen eetoksen keitokseen joka ei meinaa millään toimia taustamusiikkina.