Kuuntelupäiväkirja viikko 4

Agent Kooper – Head + Heart 3,5
Onhan tää oikeesti tosi hyvää jälkee. Ja mä iloitsen aina hyvin tehdystä kitaramusiikista, tässä tapauksessa siitä kevyemmästä päädystä. Mutta vuodesta toiseen mun ongelma Head + Heartin kans on sama: en kauheesti tykkää näitten biiseistä enkä laulajasta.

Bull of Heaven – 087: A Half-Grown Boy in Sea Clothes 2
Alku on lupaava. Eteerinen kitara, pehmee humina ja sitten saadaan vielä mukaan hidastettua puhetta. Kasvu vaan jatkuu kun rosteriin ui myös vienosti liplattava syna. Siinähän on Bull of Heaveniks jo megalomaaninen määrä elementtejä. Ongelma muodostuu kahden ja puolen tunnin kestosta jota ei pelasta vaikkakin hieman elävöittää loppupuolella sen puheosan raskaampi efektointi.

Bull of Heaven – 088: Death with Every Step 2
Oikeessa ja vasemmassa kanavassa velloo erilaiset dronet jotka elää omia aikalailla staattisia elämiään yksin ja samalla yhdessä. Tykkään vasemmasta enemmän kun se myös mennessään vähän kitisee eikä vaan humise. Kesto on kuuntelijaystävällinen – vaan 40 minuuttia.

Bull of Heaven – 089: Death Had Taken Them, One by One 2
Yks ainoo dronee. Kunnes 20 minuutin kohdilla alkaa nousta ja sitten ihan puhkee kukkaankin toinen, jopa hieman erilainen drone. Uskon myös kuulevani vaimeeta liplatusta dronejen alla mutta se tais kuulua jo alun alkaen drone ykköseen. Aika hypnoottinen tunti.

Dickinson, Bruce – Accident of Birth 3,5
Mulla on aina ollu Iron Maidenin kanssa ongelmia. Jotenkin liian iso eikä edes enää bändi vaan instituutio. Mutta Brucen yhtä kiekuva soolotekeminen tuntuu rehellisemmin vaan pyrkimykseltä tehdä hyvää hevimetallia. Ja sehän vaan onnistuu. Lätyn puolivälin paikkeilla tuntu suvantovaiheelta josta odotin taas uutta lentoo joka myös tuli. Eli vähän toivomista joko biisimateriaalissa tai kuulijan korvassa.

Jukka Ässä – Mitäs Tässä 3,5
Ässä on elämänmakusta lyriikkaa. Siinä on se sivuongelma että elämä on monesti banaalia ja latteeta. Musiikki on tämmöstä suomi-indielle aika tyypillistä otetaan-iskelmä-takas-meininkiä. Tarttuvuudessa ja helpostilähestyttävyydessä on mukana myös tujaus progepoppia. Toimii siis sekin suurimman osan ajasta.

Mashina Vremeni – Time Machine 3
Mashina Vremenin vuoro venäjärokkareista nauhottaa lätty ulkomailla. Muuan Abbey Road-nimisessä studiossa. Ja kuten on tapana näissä neuvostosuuruuksien länsimaisissa nauhotusoperaatioissa, ei taaskaan saada mitään isosti merkittävää aikaan. Bändillä tuntuu olevan hauskaa ja tuotantopuoli on kärkipäästä mutta harvakseltaan jää nauhalle vahvoja biisejä. Hyvä että jätkillä oli kivaa. Oli mullakin välillä. Itseasiassa ehkä enemmän kun Mashina Vremenin 2000-luvun tuotannon kanssa keskimäärin. Кил – Бил (Kill Bill?) oli ihan pätevän pikkukiva sinkku ja sit siinä yhessä toisessakin biisissä oli se semmonen hauska pikkujuttu.

Mashina Vremeni – Mashiny Ne Parkovat 3
Viis uutta biisiä ja kymmenen venäläisten bändien koveria. Uusissa biiseissä on jopa vähän yllättäen palanen elämän henkäystä mutta noi koverit on just niin kiinnostavia kun mikä tahansa veteraanibändi soittamassa voimiensa päivien kovia biisejä. Eli parhaimmillaankin epäolennaista kamaa.

Mashina Vremeni – Vy 3
Vuosi 2016 ja pieni vaihdos kitaristiosastolla ja tilkkutäkkilähestyminen levyn tekoon eli kymmenestä biisistä kolme neljä vuotta levyn julkasua aiemmin ilmestyneitä sinkkuja, yks on jopa 80-luvun alkupuolelta ja vielä yks 90-luvulta. Ja sitä totuttua kamaa tulee tuutista eli pikkukivaa buugia ja satunnaisesti nextin levelin kevytpsykedeliaa.

McGregor, John – Joki 3,5
Tää on taas niitä joista tykkään enemmän ku pitäs. Puolen tunnin luontofolklätty tekee kenelle tahansa hyvää.