Kuuntelupäiväkirja viikko 41

Dead And Dripping – Blackened Cerebral Rifts 4
Hyvin, hyvin teknistä ja armoo antamatonta deathmetalmoukarointia mitä on vielä hauskasti alleviivattu pariminuuttisella välisoitolla joka tarjoo vähän hengähdystaukoo. Genren etiketin mukasesti vokaalit on jotain ihmeen örinämurinaa josta ei selkeesti voikaan olla tarkotus saada mitään selkoo. Voksuissa piilee toinenkin taso jossa ne muuttuu todella viihdyttävästi kuulostamaan mörkösammakon kurnutukselta. Lätty ei myöskään oo kolmevarttisena pienellä välisoitolla kaameen ylipitunen.

Kozelek, Mark – What’s Next to the Moon 4
Kozelek akustisen kanssa versioimassa AC/DC:n alkupään biisejä. Rämpyrämpyhoilahoila parhaita folkin puolia fiilistellen. Näin paljon en oo koskaan vielä tykänny AC/DC:stä!

Latebird – Latebird 4
Kavereitten kesken vaan Markus Nordenstreng. Latebird ei oo merkkiteos mutta mun on vaikee löytää siitä huonoja puolia. Päinvastoin sen kummallinen yhdistelmä näennäistä folkkia, pientä bändisoittoo ja jotain semmosta menneen maailman viattomuutta osuu tähän hetkeen todella hyvin. Ja kun nykyään käytetään folkkia kaikennäköseen valitukseen niin Latebird tuntuukin suorastaan aurinkoiselta.

Melotron – Cliché 2
Synapoppia kolkommalta laidalta. En tiedä oonko se vaan minä mutta saksankielinen lyriikka tuntuu todella usein tuovan industrialfibat mukanaan. Jälleen sillä äärimmäisen tylsällä tavalla.

NT’s White Trash – Mourning Becomes Electric 4
Nick Triani kanavoi bändeineen hienosti alternativerockanemiaa. Ei ehkä oo sattumaa että levyllä on biisi nimeltä Kobain, vaikka White Trashin soitto kuulostaakin enemmän maaniselta Dinosaur Juniorilta soittamassa powerpoppia.

South – With the Tides 3,5
Brittipopin jälkiaaltoo mutta kallistuu kivasti kohti alternativee. Noin kolme biisiä olin satasella messissä ja sit joko mä tai musiikki eksy.

U2 – Achtung Baby 2
Plääh.

Yoakam, Dwight – Swimmin’ Pools, Movie Stars… 3
Yoakamin näyttelytyö saattaa olla jollain mittarilla suurempi lahja ihmiskunnalle kun miehen musisointi. Mutta mukavan kädenlämpösesti tää musakin lämmittää. Levyn idea on että Yoakam bluegrassversioi omia vanhoja biisejään ja lopuks vielä Princen Purple Rainin. Kiinnostavinta ellei ainoo todella kiinnostava pala onkin just Prince-coveri ja muu luo kevyttä tunnelmaa.

Zappa, Dweezil – Confessions 2,5
Onneks Frank Zappan poika ei koitakaan olla isänsä mutta harmi että Dweezilin oma tekeminen on aika hengetöntä. Tai no se kuulostaa vaan keskiverto ysäriprogelta josta on riisuttu proge pois. Jäljelle jää sitten jotain rokkausihannointia. Vieraslistalla mm. Zakk Wylde ja Nuno Bettencourt ja jotkut pikkukrediitit hoidettu Clint Eastwoodille ja Michael J. Foxillekin koska se kuulostaa hyvältä osallistujatiedoissa.