Kuuntelupäiväkirja viikko 43

Bailey, Chris – Demons 3,5
Demons on pelottava levy. Sitä kun tietää kuuntelevansa pitkän linjan kovan musantekijän (se aussibändi The Saintsin jätkä) heikompaa levyä ja silti iskee hyvin tajuntaan.

Bailey, Chris – Savage Entertainment 4
Hyppy folk/kantrimaastoon jossa akustiset kitarat helkkää, poissa on biisien turha monimutkasuus ja messevän melodiset koukut valtaa ilmatilan. Aina ku ehdin ilkkua että no kylläpäs tää biisi alko väsyneesti niin puun takaa tuleekin vähintään kakkososa joka tekee elämästä parempaa.

Bailey, Chris – 54 Days at Sea 4
Saman jutun voi tehdä uudestaan jos se toimii. Mikäli jo hyväksi todetun jutun laatukin vähintään säilyy niin se myös kannattaa tehdä kerran tai pari uusiks.

Dahlgren, Eva – En Blekt Blondins Hjärta 2,5
Tämmöstä ihmeen hienostuneempaa proto-Didoo. Onneks en alottanu Dahlgrenia tästä lätystä ku ois varmaan jääny seuraava sinfoniaorkesterin kanssa tehty upee albuumi kuuntelematta. En Blekt Blondins Hjärtalta ainoo jälkipolville säilytettävä raita on utudiskonen Kom Och Håll om Mej.

The Dø – A Mouthful 3,5
Ei voi olla tykkäämättä. Lukuisat erityyppiset tunnelmat saadaan toimimaan hienosti ihan indierämpyttelystä omintakeiseen räppiin, leikkikenttälallatteluun tai sekasikiöfolkkiin. Ja vaikka diggaan Olivia Merilahden paikottain todella upeen valittaviks äityviä voksuja nii just tää hajonta on se joka tekee kokonaisuudesta ärsyttävän ookooplussan. Vitsi mua ärsyttää nää nykybändit jotka tekee muutaman täydellisen biisin per levy.

The Megaphone State – Vla Kings 4
Jesse Markin on kova. Sen tietää nekin jotka ei sitä aina meinaa hyväksyä kuten minä. Mut vasta hiljattain tajusin et Jesse oli myös puolet The Megaphone Statesta. Ja hyvänen aika kun tääkin toimii. Messevää soulfunkbiittiä tolta yheltä tyypiltä jonka nimee en muista enkä jaksa tarkistaa ja lukuunottamatta vikaa biisiä Markin hoitaa räpit yksin eikä ikinä tylsistytä. Ja Vla on siis yhtäkun Viiala. Ne pari hetkee jossa etitäänkin joku tunnelmabiitti ja laitetaan naissoulvoksuja kehiin tuntuu turhilta mut voidaan sopia et se menee vaan mun piikkiin eikä tän laatujengin. Tsekitaut, fanksoulbrata!

The Wailers – The Wailing Wailers 3
Varmasti aikansa parhaita poikabändejä. Tämmöset historian täysin unohtamat nimet kun Bob Marley, Bunny Wailer ja Peter Tosh on siis sessiobändin kanssa kyseessä. Luulen aina välillä erottavani Marleyn äänen skan seasta mutta jos tulee reggaepohjilta ajassa taaksepäin tähän jonkinlaiseen alkupisteeseen niin kannattaa valmistaa itteensä kattomalla levyn kannesta tai googlesta miltä Marley tai Tosh näytti tässä 64-65. Löytyy tältä lätyltä kyllä jo One Lovekin jota voi sitten vertailla myöhempien versioitten kanssa marleypäissään.