Kuuntelupäiväkirja viikko 43

Akvarium – Belaja Loshad 3
Vihdoin kun ottaa kuunteluun Akvariumin lätyn niin voi asennoitua suurinpiirtein kuuntelemaan nykypäivän folkrockia ilman jättimäisiä yllätyksiä musiikin suunnasta. Mitenkään tasasen folk ei tääkään edes koita olla mutta ei tarvi sentään kokoajan pelätä musan luiskahtavan regeen tai ties mihin. Ihanaa kun ei tarvi elää pelossa.

Akvarium – Arhangelsk 3
Niin kiltisti Akvarium pysyy folkrockissaan että voidaan puhua taas kokonaisuudesta pelkän biisikokoelman sijaan. Ihan kiva.

Akvarium – Symphonia BG 3,5
Näin vuonna 2017. Akvarium alkaa lähennellä jo puolen vuosisadan ikää ja niinpä täytyy keksiä edes jotain ettei vaan ikuisesti tehtäs sitä samaa. Tän jälkeen sitten mm. dubbailtiin bändin vanhoja biisejä tai toistettiin jo hyväkshavaittua tapaa herätellä vanhoja julkaisemattomia biisejä. Mutta nyt kyseessä on siis bändin jo julkastuja biisejä mutta soitettuna sinfoniaorkesterin säestyksellä. Ei mee mettään eikä päädy ojasta allikkoon. Best-ofin ja uudenlaisen tekemisen yhdistelmä toimii. Tällä kertaa.

Hersh, Kristin – Hips And Makers 4
Nainen ja akustinen kitara. Ja ei todellakaan sillä kliseisen perinteisellä tavalla. Hersh suoltaa tajunnanvirtavuodatustaan ja säestää sitä kitaralla millon mitenkin, välillä just niin kauniilla näppäilyllä kun soittimesta irti saa ja monasti taas vaan hakkaamalla sitä niin lujaa kun voi. Se on käytännössä siinä jos ei lasketa sellon hetkellistä kummittelua, R.E.M.in Michael Stipen taustahuhuilua avausraidalla ja joitain hyvin kaukaisia lisämausteita jotka kuulee vaan äänimikroskoopilla.

Mumij Troll – Prizraki Zavtra 3,5
Oisko jopa parasta Muumitrollia tän vuosituhannen puolelta? Ennen kaikkee kestonsa puolesta joka vaan puolisen tuntia sisältäen pari nimiraidan lisäversioo. Ehkä Ilja Lagutenko ei itseasiassa ookaan missään kohti hukannu biisintekotaitojaan mutta nyt se ehtii tuntua vaan tuoreelta.

El Perro del Mar – From the Valley to the Stars 4
Sen lisäks et ruottalaiset tekee paljon musiikkia niin ne tekee myös ärsyttävän paljon hyvää musiikkia. Nää esimerkiks on hurmaavia biisinpuolikkaita jotka taistelee kestääkseen yli kolme minuuttia. Kapakkajazzin pysähtyneisyys, ylipelkistetty tyyli, alipelkistetty sovitus ja biisinsä justjust kuiskia jaksaiva naisääni. Semmosia biisejä että ne ois tarkotuskaan pyöriä jatkuvassa toistossa ei oikeestaan oo. Onneks.

Prince – Rave Un2 the Joy Fantastic 3
Prince on kyllä hieno heebo. Sen heikoimmatkin tekeleet on kiinnostavampia kun keskivertopopsankareitten parhaat. Rave on just näitä tapauksia eikä edes koita peitellä sitä kammottavalla kansikuvallaan. Kaikilla mittareilla lähes turha julkasu olla olemassa mutta sitä vaan sujuvasti kuuntelee ja huomaapa välillä ihan nauttivansa siitä. Vieraita on pitkä liuta mutta niitten tekeminen on kovin epäolennaista. Pakollinen kuunneltava kun oot ensin kuunnellu parikymmentä muuta Princee.

Talmud Beach – Chief 4
Juuribluesindiee? Ehdottomasti liian vähän kartotettu genre. Pari suomekskin laulettua biisiä jotka on neutraaleja kokonaisuuden kannalta.

The Thrills – So Much for the City 3,5
Irlantilaista altkantria? Varmasti monessa yhteydessä ihan vaan indierock-lapun alla mutta ite musiikki puhuu vähän jostain tarkkarajasemmasta. Niin usein kuulee banjoo, huuliharppua ja kevyttä urkua. Ehkä tää pieni ristiriita on se juttu.