Kuuntelupäiväkirja viikko 43

with Ei kommentteja
 Brassens, Georges – La Mauvaise Réputation 3,5
 Jossain yhteyksissä näkee että Brassensin musa ois chansonia, ehkä etenkin chanson à texte-puolta siitä ja miksei niinkin mutta peruslänkkärimusaan tottuneelle se on folkkia. Toki kuten chansonissa aina niin Brassensilla paino on teksteissä mutta sekään ei erota sitä folkista. Mies akustisen kitaran kanssa lupsakasti runojutustelemassa ei eroo hirvittävästi esimerkiks jenkkifolkkareista. Suurin tragedia on että vahvuus on tosiaan lyriikassa mikä edellyttäs ranskan taitoo. Rokotan puolikkaan kielestä, mitäs laulaa ranskaks. Mielestäni hyvinkin reilua tai jopa armollista. 
 
 Brassens, Georges – Le Vent 4 
Jopa monipuolinen tekele folkiks. Mukana olevat basisti ja toinen kitaristi auttaa tässä. Tekstipuolella ystävän menehtyny lemmikkiankka surettaa, nuori rakkaus aiheuttaa nostalgiaa ja ihmiskohtalot innottaa. Alan tykästyä.
 
 Ghost World – Spin 4 
Ghost World aiheuttaa hyviä tuntemuksia. Jotenkin luulen kokoajan että sen pitäs olla jotain muuta kun se on tai odotan että se ois. Mutta niin vaan korvissa soi modernin virheetön otanta ysäri-indierockista.
 
 Old 97’s – Satellite Rides 4 
Ei suostu päästämään irti kantrista yhtään enempää kun powerpopistakaan. Onneks.
 
 Redbone, Leon – Sugar 4 
Olipa kerran musiikki hienosti kaavoissaan toimivaa, pohjimmiltaan simppeliä mutta niin petollisen väkevää. Sen viimevuosisadan alun tunteen Redbone koittaa palauttaa. Ja onnistuu siinä. Bluussin ja jazzin parasta perustaa. 
 
 Screaming Trees – Sweet Oblivion 4 
Jenkeissähän on tää eriskummallinen paikallissillisalaatti jota sanotaan americanaks. Ja sitten oli tietenkin vaan ajan ja sattuman kysymys millon siltä pohjalta syntyy joku grungehko bändi. Sen tyhjiön Screaming Trees täyttää. Ja vieläpä hyvin. Laulaja Mark Lanegan tuli sittemmin tunnetuks myös lukuisista muista yhteyksistä joissa teki jälleen hyvää jälkee amerikkalaiselle musiikille.
 
 Screaming Trees – Dust 3,5 
 Rennompi, juurevampi, vähemmän hittihakunen ja meinaa silti onnistua olemaan vähemmän mielenkiintonen. 
 
 YUP – Huuda Harkiten 4 
Lyriikat absurdeja kaskuja, bändi sirkuskelponen ja progesta salaa kovin kiinnostunu. Ja sitten historia vaan sattu olemaan hardcorepunkin puolella. Tavattoman hauskaa musiikkia.
 
 YUP – Toppatakkeja ja Toledon Terästä 4 
Martikainen ois selvästi halunnu olla kirjailija. Mutta se tekee vaan hyvää lyyrikolle ja lyriikalle. Albumi on rockoopperahenkinen tarina salapoliisista ja tehtailijasuvusta. Tyylilajina tietenkin absurdi tragikomedia. Musiikkihan on progee just siinä merkityksessä että parempaa ei oikein oo musalle jossa jokainen biisin osakin tuntuu ottavan uudenlaisia kierroksia.