Kuuntelupäiväkirja viikko 45

Bumblebees – Thank You, Goodbye 3,5
Ihan julkasuvuosi 1996 saattaa jo riittää syyks siihen että Bumblebeesin musapuoli kuulostaa laiskan aurinkoiselta Pearl Jam/Smashing Pumpkinsilta ja sikäli nääkin ruottalaiset onnistuu. Myös laulu on mukana samanhenkisen laiskasti ja muodostaa kokonaisuudesta semmosen kakkosluokan grungeilijat kohtaa aamu-unisen powerpopin-vaikutelman. Kiittihei!

Carpenter, Mary Chapin – Stones in the Road 4
Mun suurin ongelma Carpenterin kanssa on että mikä ihmeen nimi on Chapin? Koska musiikista ei heikkouksia oikein löydy. Tietenkään tämmönen kantrista ponnistava laulaja/lauluntekijäkama ei oo joka hetken musiikkia mut se ei vähennä Carpenterin toimivuutta. Hitaimmat biisit vois ehkies mun puolesta olla osa jotain toista kokonaisuutta ettei ihan pysähdyttäs.

Grebenshikov, Boris – Znak Ognja 3,5
Keskittyneisyys alkaa kadota ja tutumpi krooninen biisienteko jatkuu. Kiinnostusta koitetaan onkia esiin folkin jättämisellä taka-alalle ja sen sijaan on regee, salsanumero, flamencokitaristi ja vähän häröyksiä. Mutta ei vaan oikein jaksa suuressa tulessa olla.

Grebenshikov, Boris – Uslysh Menja, Horoshaja 3,5
2020 kun Boriksen mittari lähestyy hyvää vauhtia 70 ikävuotta niin alkaa nostalgisempi meno nousta pinnalle mutta tekee sen laadulla. Nyt Grebenshikov versioi 10 kappaletta neuvostoaikasia ikivihreitä joita kuuli jo lapsena ja lisää samaan kasaan vielä kolme omaakin sävellystä. Ikivihreistä löytyy kansansävelmiäkin ja varmaan tunnetuin yksittäinen säveltäjä keskiverto länsimaalaiselle on eräs Dmitrij Šostakovitš. Soittimina kuullaan lähinnä kitaraa, haitaria ja mandoliinia.

Grebenshikov, Boris – Pesni Bardov 4
Boris vetää 50 minuuttiin 24 kappaletta venäläistä bardiperinnettä pelkän kitaransa säestyksellä. Bardimusahan on vähän niinku venäläinen folk tai vanha akustinen vastakulttuuri-iskelmä tai miten sen haluaakaan ajatella. Grebenshikovilla on tähänkin musaan hyvä ote ja slaavilainen bardimelankolia toimii takuuvarmasti.

Grebenshikov, Boris – Bogrukinog 4
Mies on tänä vuonna sen 70 ja tästä eepeestä vois rohkeempi ennustella taas kerran uutta taiteellista nousua kun Boris palaa tekemään omaa folkrockjuttuaan. Mahdollisia selityksiä asialle: 1. Levyn lyhyt parinkyt minuutin mitta vaan kantaa niin tehokkaasti. Kannattasko siirtyä tekemään pelkästään niitä? 2. Käy vaan kummallinen onnistumisen säkä. Vähän epäilen. 3. Kuulijassa on tapahtunut joku muutos. Aina mahdollista.

Sleeper – The It Girl 3,5
Brittipoppi on hieno laji. Se ei nimittäin oo genre oikein ollenkaan vaan enemmän ajanjakso ja paikka. Ja 90-luvun Britteihin Sleeperkin osuu oikein kivasti. Tällä kertaa tosin naisvoksuilla mutta sitä kekseliästä popkoukkurockia joka ei alistu helpolle vaikutemäärittelylle.

Sons of Elvis – Glodean 3
Sons of Elviksen musiikissa on samoja eksistentiaalisia ongelmia tai vähintään avoimia kysymyksiä kun bändin nimessäkin. Glodean julkastiin 1995 ja Sons of Elvis riffittelee raskaamman puoleisesti just niinkun sinä vuonna pitää. Toisaalta Elviksen Pojat hakee popvaihdetta niinkun se ois pahin mahdollinen päähänpinttymä. Ja loppupeleissä on lähinnä vaan haalee tekemisessään. Kenen Elviksen poikia nää on ja kertoko äiti koskaan Elvikselle?

Stackenäs, David – Bow 3
Kun Stackenäs nimee levynsä näin nii se ei oo mitään symboliikkaa vaan kovinta mahdollista konkretiaa. Mies nimittäin soittaa tän levyn jousella tuulettimia ja kitaroita. Näitten jousitettujen äänten kudos kasvaa sitten sen reilu puol tuntia mitä lätty kestää vähän niinku jäljitellen auringonnousun kajoo. Tai ehkä sitten Bow seuraa aamusta iltaan auringon matkaa taivaankannen poikki.

Stam1na – Viimeinen Atlantis 4
Lemin tunnetuin poikakuoro ilmasee kyllästymisensä maailman kulutusjuhlaan ja ennustaa maailmanloppua popimmin kun koskaan aiemmin. Tai vaan koittaa tehdä helposti lähestyttävää scifimetalliepiikkaa.

What Is Your Name? – My Name Is… 4
On ihan hyvät syyt olla vähän skeptinen kun näin vuonna 2023 joku bändi tekee musaa ysäriemon pohjilta. Mutta What Is Your Name on just siks niin häiritsevä että se vielä onnistuu siinä. Emoilun parhaat puolet ennenkun siitä tuli kauhee klisee plus syntetisaattorit, jouset ja vaikka mitä muuta plus vielä ilmeisen suuri kasa patoutunutta luomisenergiaa joka purkautuu jo mainittujen lisäks pieninä tahtilajinvaihdosnyansseina, sämpläämisenä ja esimerkiks hienoina pikkuoutojen biisirakenteitten räjäyttämisinä.