Kuuntelupäiväkirja viikko 47

Blackfield – Blackfield II 2,5
Steven Wilson ja porukka israelilaisia heeboja tekemässä omaa poppiaan kuulostaa paperilla todella hyvältä. Jos nää israelsankarit ei oo tylsiinnyttävä tekijä niin en kuule niitten vaikutusta ollenkaan. Enkä muutenkaan tiedä miten tää eroo niistä tylsimmistä Porcupine Tree-hetkistä jotka odottaa kontrastista nousua jotta on joku syy kuunnella se tylsä osuus.

DDT – Edinochestvo, Chast II: Zhivoj 4
Näin sitä vaan venäjärokin veteraanit sekä jakso että onnistu jo 2000-luvun alkupuolella. Juri Shevchukin tekstit on viimestään nyt pysyvästi runoutta ja tulee usein musiikin päälle puolilausuntana, balladipuoli on mukavan pehmeetä muttei imelää, rokkauskin kulkee pätevästi ja rajummissa numeroissa kolkutellaan jo industrialmaisemia. Tunnin pituus syö vähän iskevintä kärkee mut ei pysty pilaamaan lättyä.

DDT – Inache 3
DDT vuosimallia 2011 koittaa tehdä juttuja hitusen toisin. Siinä missä keskiverto-DDT-lätyllä industrial on hyvä mauste, nyt sitä painotetaan koko alkulätty aika tyhjäntuntusesti ja kun siitä saadaan pyristeltyä eroon niin jäädään hengettömästi löysäilemään. Yli tunnin kesto ei auta. Ei sellanen epäonnistuminen jossa bändi hukkais ittensä mutta sellanen jossa vahvuudet hukkuu tylsään kokeiluun. Ja jossain painoksissa on mukana vielä P.S.-niminen boonuslätty jolla on 2000-luvun puolelta ylijääneitä biisejä (plus yks vuodelta 1985) jotka on keskimäärin selkeesti kiinnostavampia kun Inache.

DDT – Hali Gali Galja Hodi 3,5
Kun bändiä on pitäny kasassa joku nelkyt vuotta niin voi keskittyä runoilemaan lähes spokenwordia ja lallattamaan kertsit. Ja toimii.

Flight of the Concords – Flight of the Conchords 4
Liian harvoin tämmöset tyypit jotka uskoo olevansa hauskoja on oikeesti hauskoja.

Jpegmafia – LP! 3
Mulla on edelleen sama ongelma jpegmafian kanssa: tykkään keskimäärin siitä että kuka tahansa, myös räppärit, on valmiita tekemään uutta ja kokeilemaan. Mutta jos sen tulos on keskimäärin vajaa kolmeminuuttista raitaa joka hötkyilee joka suuntaan vailla fokusta niin vaikka se onkin ihan hauskaa jonkun aikaa ja korvaa tarpeen laittaa joku soittolista randomtoistolle niin se silti hukkaa mut. Eikä jpegmafia oo myöskään edes kovinkaan kokeileva ellei lasketa tarvetta heittää uutta matoo kokoajan koukkuun. Just kun alan innostua niin kyllästyn ja välillä päinvastoin.

NOFX – Heavy Petting Zoo 3,5
NOFXin hauskuus piilee siinä että se on punkpoppia usein lähempänä hc-tempoo. Helppoo ja hauskaa kuunneltavaa ja sitten sen voi unohtaa toiseen sopivaan hetkeen asti jos niikseen tulee. Ykskin biisi dissaa Jerry Garcian kuolemaa mutta päivämäärä on menny väärin.

The Rolling Stones – Some Girls 3
Löysän buugin kuninkaat pitää mua aika löysässä hirressä paitsi ehkä Miss Youn diskopoljennolla, Far Away Eyesin kantrilla ja joillain epämääräsillä rhythm and blues-fiboilla.

Sand, J. – It’s Not Always about You 4
Liian hyvää räptekemistä etten diggais. Ilman ihmeitä.

X-Ray Spex – Germfree Adolescents 4
Ihan pirteimpiä brittipunkkeja kun mokoma lätty on julkastu -78. Pistolssin pojat kuulostaa aikas väliaikamusiikilta verrattuna Poly Styrenen voxuihin ja bändin energiapitoseen ralliin. Ja sitten mukaan on vielä päätyny saksofoni joka on entisestään plussaa. Hybridimoottorin tarvitessa matalampien kierrosten lataushetkiä vääntyy musisointi myös helposti popimpaan ilmasuun kadottamatta itteensä.