Boys of Scandinavia – Kill the Party 3,5
Tahtotila on sotkee discoo ja The Curen ja Joy Divisionin kaltasta tunnelmapostpunkia. Ja tekee sen sitten vielä hyvin. Herättää halun kuunnella taas jo mainittuja postpunkkareita ja muita niitten aikalaisia.
Frivolvol – Killer Bulls And the Dying Matador 3
Ihan pätevän kätevä otos semmosesta agressiivisesti kikkailevasta rockkaaoksesta. Ei vaan oikein tee minkäänlaista jälkee. Unohdin jo miltä se kuulosti.
Lemonator – At the Presence of Great Beauty 3,5
Menee siinä rajoilla sen suhteen kuinka paljon kitaravetosen rockin kanssa kannattaa kikkailla Suomessa. Se on ainakin helppo tapa hukata biisien iskua. Kiva että ollaan ylpeesti liikaa jotain kun liian vähän.
Lindgren, Antero – Mother 3
Simppeliä mies-ja-kitara-kamaa jota koitetaan peittää synoilla ja semmosilla. Hyvä yritys.
Jukka Perko ja Hurmio-Orkesteri – Music of Olavi Virta 3,5
Oikein legendaarisella jazzlafka Blue Notella julkastu suomijazzaus. Yheksästä biisistähän vaan kaks on ihan Virran sävellyksiä vaikka tottakai kaikki on ollu sen esittämää kamaa. Pianoton kvartetti tekee soundista parine foneineen vähän omintakeisen. Aikas hieno ja selvästi tekijöilleenkin tärkee tribuutti jota varmaan pitää jatkossakin fiilistellä.
Religious Knives – The Door 3,5
Tavottelee ja tavottaa minimalismia ja psykejamijumia jossa urku laulaa. Ei huolta hittipotentiaalista tai laulun vireestä. Uusiotämmöseks ja newyorkilaiseks kaikkivoipasuusharhaks aikas jees. Ja jälleen kerran plussaa 33 minuutin kestosta.
Religious Knives – It’s After Dark 4
Venyttää formaattiaan. Jamittelu on ny pitempää, liitoksissaan natisevampaa ja vähän psykoottisempaa. Jos se aiemmin tuntu soivan jonkun olohuoneessa niin nyt se soi kulmabaarissa.
Swan, Astrid – Spartan Picnic 4
Typerää heitellä spesifejä nimiä mutta silti mulle tulee Swanista mieleen Fiona Apple. Suomen musaskene on vaan niin paljon pienempi ku amerikkojen että Swanilla ei tunnu olevan menestyspaineita. Siinä on sitten helppo heitellä niin musiikillisesti kun tekstillisestikin täysin järjettömiä ideoita. Jotka on just se millä tää voittaa.
Trischka, Tony – World Turning 4
Ei näytä hakevankaan tiukkaa koheesioo. Yks hengästyttävimpiä vierailijalistoja vähään aikaan. William S. Burroughs, David Grisman, Alison Krauss, Van Dyke Parks, R.E.M.in soittajistoo, Violent Femmes muutamia mainitakseni. Itse asiassa siihen suhteutettuna hämmentävänkin yhtäläinen albumi. Keskiössä pysyy tiukasti Trischkan banjonsoitto jonka musiikkimaailmalle kaikki vieraat kiltisti alistuu. Virkistävästi ei kuulla puolivillasia modernisaatioyrityksiä vaikka tekemisen skaala on monipuolinen.
Verdi, Giuseppe: Un Ballo in Maschera 3,5
Kertoo puolifiktiivisesti Ruotsin kuningas Kustaa III:n salamurhasta vuonna 1792. Paitsi että pitkä tappelu sensorien kanssa johti henkilöitten ja tapahtumapaikan muutoksiin. Kärsiäkseen näin kovasta eksistentiaalisesta kriisistä on Un Ballo musiikillisesti aika viihdyttävä. Ei Verdin a-tasoo mutta tuntus taas vähän paria aiempaa reippaammalta. Säveltäjän tuska synnytti jotain ihan hyvää.
Waits, Tom – Alice 4
Uskon olevani vähemmistössä mutta hetken aikaa Alice on hyvin pitkälti se levy jonka huomaan Waitsilta aina halunneeni. Sitten todellisuus iskee ja balladipuoli puuduttaa tai tunnelma vaan siistiytyy liian kanssa. Varmaan kun materiaalia on ohjaillu sen rooli soundtrackina niin sen on pakkokin taipua eestaas. On kuitenkin sen verran hyvä formaatti jota Tomppa toistaa että menee taas kerran läpi.