Kuuntelupäiväkirja viikko 49

with Ei kommentteja

deLillos – Neste Sommer 3
Norjan paikallisia rocksuuntasia mutta helposti sulateltavia suuruuksia. Eka biisi on lupaavan kaunista folkrockia ja heti sen perään ollaan kaikille kelpaavan rockin ytimessä. Pari seuraavaa biisiä kulkee samalla tavalla vuorotellen. Sitten pakka alkaa hajota ja heittäytyessään kunnolla pehmoks Søvn-biisisissä onnistuu deLillos kadottamaan eniten tehojaan. Siitä ei koskaan kunnolla nousta. Kyllä se siinä varsin mukavasti taustalla soi.

EMF – Schubert Dip 3
Britit alko puskee 80/90-lukujen taitteessa tämmöstä alternativedancee joka liian usein oli lähinnä tylsää rockbändiä heittelemässä pianoo musiikkinsa sekaan ja pitämässä yllä jonkinnäköistä tanssimista edesauttavaa sykettä mikä sitten riivaakin koko tekemistä ja muut palaset tuntuu saavan jäädä satunnaisuuksien varaan. EMF sitten hätyyttelikin kaiken maailman listojen kärkiä tällä debyytillään mutta jos mun pitäs tänsuuntasia bändejä jaksaa niin se ois sitten tota Manchesterin suuntaa kuten The Stone Roses.

Jpegmafia x Danny Brown – Scaring the Hoes 4
Jpegmafia on viime vuosina viihdyttäny ihmiskuntaa pikkuhäiriintyneellä räpillään joka ottaa vaihtelevia muotoja. Nyt Scaring the Hoes on kyllä uskomattoman ihanaa mössöö jonka biitit on musiikillisesti ihan vuoden viihdyttävimmästä päästä ollen millon mitäkin epämäärästä puuroo. Stereotyyppinen japanilainen hypergeneettisyyskin tuntuu rentouttavalta tän rinnalla. Ilmeisesti edes kahden sekunnin keskittyminen on laittomasti liikaa pyydetty. Ja Danny Brownin kimitys on nykyräpin aatelia vaikkei siitäkään oo tarkotus löytää kun hauskoja onelinereita.

The Neville Brothers – Yellow Moon 4
Julkasuvuosi 1989 kuulostaa paperilla pahalta funklevylle. Daniel Lanoisin tuotanto toimii mutta oli kasari kyllä niin hankalaa aikaa että erinäisiä tuskaisa kaikuja ei voitu välttää. Jotenki kasarisoundi ei jääny tuotantoihmeeks vaan tuntu uivan kaikkeen ääneen. Uskoisin että myös ihmisten puheääneen arkikeskusteluissa. Veljekset Neville osaa onneks groovata niin maan perusteellisesti missä tahansa olosuhteissa. Oman humppansa lisäks covereita on mahdutettu viis kappaletta. Pari pisintä biisiä on kuuden minuutin molemmin puolin kestävät Bob Dylan-coverit joista With God on Our Side tulee ulos käytännössä ambientina ja The Ballad of Hollis Brown jonain ihmeen kummitusbluussina. Siihen jälkimmäisen perään kun vetästään vielä ambientkantrina Will The Circle Be Unbroken niin levyn groove on rikottu kiinnostavan onnistuneesti.

The Offspring – Americana 4
Polttelee nuoruusfiboja niin kovasti etten osaa olla tykkäämättä. Sitä paitsi Offspringin pophardcore on napakan viihdyttävää olkoonkin vähintään lajin kolmatta aaltoo. Tietenkin hittisinkut tuppaa tökkimään nykyään mutta muuten ollaan kiitettävän lähellä Smashia.

O’Hara, Mary Margaret – Miss America 4,5
Vähintään pakkopullana ehdoton kuunneltava jokaiselle maan päällä elävälle. Miss America on niin kova koska O’Hara tekee hyviä biisejä mutta myös O’Haran vangitsevan vokalisoinnin takia. Siinä on samanaikasesti läsnä naivistinen tyttömäisyys ja deltan kouliman bluessankarin karisma. Ei bändikään anna yhtä valituksen aihetta. Välillä ollaan lähempänä kantria ja välillä jazzia eikä O’Hara bändeineen pelkää esim. romufunkkia Not Be Alright-biisissä. Ihan niinku levy ei ois tarjoillu jo tarpeeks upeutta niin lopetusraita on pelkän läskinbasson säestyksellä laulettu ja veret seisauttava vanha kunnon balladi. Miss American riemukas voittokulku soittaa välillä jotain Fiona Apple-kelloja mun päässä. Sääli ihmiskunnan kannalta että Fiona ei näille leveleille ikinä yltäny eikä yllä. Nykyään on niin vaikeeta löytää musaa joka on sekä täynnä tunnetta että oikeesti hyväntuulinen eikä ainoo tunne oo viha tai ahdistus tai taas yks juustohampparin hinnankorotus.

Weezer – Weezer [Blue Album] 4,5
Kun bändi pystyy tekemään lähes täydellisen poplätyn ysärivaihtoehtoestetiikalla eikä edes vedä yhtään hutia niin on pakko antaa pisteitä.

Weezer – Weezer [Green Album] 3,5
Kun bändi pystyy lähinnä kuulostamaan tribuuttibändiltä ittestään niin se syö vähän fiilistä.