Kuuntelupäiväkirja viikko 50

2-j Sort – Poslednij 3
Nykyvuosituhannen venäjähiphop on yleensä just tämmöstä puhuttua paasaamista joten kun tää musapuoli on ihan kunnossa nii jos pysyy viä teksteissä mukana nii ei tää turha tunti oo.

Bad Religion – Recipe for Hate 4
Melohardcoren kulta-aika tarjoilee ajottain hyvää kuunneltavaa karmeesta jälkijättösyydestään huolimatta. Bad Religion ei jaksa kuunnella itteensä ykstoikkosena suttuna toisinkun moni muu uusiopunkpumppu. Vaikka Man with a Mission hönkii muutenkin vähä kantria ja jos sen musiikin vaihtas vaan kantriks niin se ois valmista altkantria. Tarpeeks muuttujia ja hyvästi paatosta jotta mielenkiinto säilyy.

Bad Religion – The Gray Race 3,5
Ensimmäinen lätty Brett Gurewitzin, joka on bändin vähintään puoli sielua, lähdön jälkeen. Tästä lähtee pitkä alamäkiylämäki mutta The Gray Racen kohdalla ollaan vasta yhden laskun alussa. Bad Religion on jo tätä ennen todistanu et tempon tiputtaminen ei automaattisesti tuhoo sen biisejä ja onnistumisia tulee sieltä päin ja niiltä osin kun ei mennä stereotyyppisellä parin minuutin rallittelulla. Pettymyksen aiheena on bändin musan ytimen hienoinen katoominen kun tuntuu siltä että nyt ois entistä enemmän tähtäimessä helpommin lähestyttävä muoto vaikkei Religion oo ikinä ollu mitenkään hankalaa musaa.

Bad Religion – No Substance 3
Ennen Bad Religionin oivallukset tapahtu sen bändin vakiobiisiformaatin sisällä, nyt ne tapahtuu jos ylipäätään tapahtuu yleisellä biisitasolla eikä mitenkään idearikkaasti. Perusmuotoset biisit on pari askelta vanhoja hyviä päiviä laiskempia ja ideointiosasto tuottaa alternativehenkisyyksiä ja esim Raise Your Voice-stadionjulistuksen tai Hippy Killersin sitarsoundit.

Brooks, Garth – The Chase 3
Sietämättömän pakkohelpotettu kantrilätty. Brooks haluaa paremman maailman, vakuuttaa rakkauttaan, esittää balladilaulajaa ja pitää stetsonin visusti päässä. Joten miks mä en vihaa tätä?

Horte – Maa Antaa Yön Vaientaa 3,5
Hyvä nimi levylle koska just tolta sen kuuntelu tuntuu. Hämärää alapilvee jossa leijuminen on mukavaa.

Lustmord & Karin Park – Alter 2,5
Lustmord tekee industrialhuminaa ja Park vokalisoi epämääräsiä tunteita millon mitenkin parhaaks näkee. Vähän tylsä tunti.

Paisley, Brad – 5th Gear 3
Tämmönen populaarikantri on kyllä hankala laji koska loppujen lopuks se on aina tyypeiltä jotka uskoo et rakkauslaululla voi hurmata elämänsä rakkauden ihmisille joitten mielestä se on ihanan romanttinen ajatus. Onhan tämmönen käsittämätön fantasiamaailma tavallaan vallottavan eeppistä jossa kertsi voi mennä ”It doesn’t get better than this… but it did”. Sitten on hetkiä joina tää kaikki onnistuu tuntumaan hyvältä satiirilta. Ja Paisley tekee tästä vielä astetta hankalampaa koska oon ainakin ymmärtäny että herra soittaa ite liidikitarat jotka on paikoin jopa ratkiriemukasta skaalojen sahausta. Jos biisinnimet kuten All I Wanted Was a Car, Letter to Me, I’m Still a Guy tai If Love Was a Plane ei pelota nii ei varmaan standardiduettohidas naislaulajankaan kanssa.

The Soundtrack of Our Lives – Origin, Vol. 1 3,5
TSOOL tarjoilee mulle kerta kerran jälkeen saman ongelman että en löydä sinänsä pätevästä rokkaamisesta mitään kosketuspintaa. Niinpä joudun hyväksymään tosiasiat vaikken pysty niihin täysin uskomaan: TSOOL on robottibändi. Yhtäkkiä maailmankaikkeus näyttää taas ymmärrettävältä: laulajan keskiverto-mitäänsanottamaks generoitu lauluääni, virheetön soitto ja sovitus, osa biiseistä täytyy jopa feidata loppuun kun ei jaksata koodata lopetuksia. Näin mysteeri ratkee. Vahvistuksen saa ottamalla levyn lyriikat ja ottamalla joka 101:n kirjaimen muodostuu lause ”We generate robolution!” The Soundtrack of Our Lives on robottirokin Coldplay.