Kuuntelupäiväkirja viikko 50

Danzberg, Kai – Satellite 3
Saksalaispoppari sietäs olla vähän tunnetumpi kun vaan bandcampharrastelija. Powerpop, wannabebrianwilsonismi ja wannabeabbailu ihan hyvässä sovussa. Ite en oo niin fani mutta moni varmaan ois. Puolen tunnin kesto on kyllä ihanan napakka.

Jethro Tull – The Zealot Gene 3
Pariinkyt vuoteen eka lätty uutta kamaa tekee Zealot Genestä tietenkin ihan merkittävän ilmestyksen. Ian Anderson tuntuu reippaalta 75-vuotiaalta ja nuorempien päivien vekkuli jokerihaltijahahmo on vaihtunu iäkkääseen kaikkitietäjään jonka höpinät lähinnä epäilyttää. Biiseillä on raamatunkohtaviittaukset sisäkansivihkosessa vaikka niitä teemoja ei kauheesti alleviivaillakaan ja vaan muutama biisi tuntuu suoraan ammentavan kirjatusta inspiraatiomateriaalistaan. Soundillaan the Zealot Gene ei pääse yllättämään edes tällästä hyvin satunnaista Jethro Tullin kuuntelijaa sotkiessaan kevyttä progee ja folkia ja huilu soi. Hyvä että pappa jaksaa.

Primal Scream – Screamadelica 3
Kiitettävä annos ravebileitä, vähän kivaa dubbassoo ja samaa brittinarinalauluperinnettä josta sitten vaikka Oasiskin ammensi. Bändi tyrkkäs matskunsa sitten konemusatuottajien käsiin mikä aiheuttaa paljon hauskaa levyn solmuuntuottamista. Ehkä kaunis tarina erään bändin kyllästymisestä rockin mahdollisuuksiin ja hullaantumisesta sotkemaan kaikkee muuta mutta siltikään en löydä kun kiinnostavia biisinpalasia. Screamadelica saa oikeutetusti arvostusta esim. Daft Punkilta mutta mulla onkin monesti ongelmia myös niitten tyhjäkäyvän kotidiskon kanssa. Myös hieno roiskeläiskähymiö kannessa mutta sekään ei vaikuta itse musiikkiin. Enää Screamadelica ei sentään ärsytä vaan ihan vaan haukotuttaa.

Red Hot Chili Peppers – I’m with You 2,5
Vuoden 1995 jälkeen tää 2011 julkastu lätty oli bändin eka ilman kitaristi John Frusciantee. Paikkaamaan kaivettu, monissa liemissä keitetty Josh Klinghoffer hoitaa tonttinsa hyvin. Ja hyvin tylsästi. Se on varmaan se mitä Joshilta halutaankin ja oiskin kyllä mahdoton tehtävä uudistaa näin kalkkiutunutta tekemistä. Tuloksena tutun haaleeta groovee ja merkityksetöntä lallatusta.

Red Hot Chili Peppers – The Getaway 3
Hakee tuottajan vaihdolla uutta vauhtia ja inspiraatioo. Kaikkien biisiaihioitten romukoppaan heittäminen ja studiossa uusien kyhääminen tuo pientä spontaaniuden (tai eksymisen) tuntua. Aina välillä ihan gruuvaa. Kai.

Sakamoto, Ryuichi – Async – Remodels 3,5
Japanilaisen populaarimusiikin legendan 2017 vuoden Async-albumin biisien rekonstruktioita eri artistien toimesta. Aika maireeta elektronisen musiikin kentällä pyörimistä italodiskosta ihan vaarallisimmille laidoille asti. En oo vaivautunu kuuntelemaan alkuperäisalbumia, mutta Remodels ei liene ainakaan paljon vähemmän mielenkiintonen ja vaikuttaa tarjoilevan selkärankaa valmiiks jo upeen haahuilun tueks.

Texas Faggott – Kininigin 2,5
Hankalaa tämmönen psyketrance jonka ainoo kantava pointti on hypnoottinen jumputus vaikka Texas Faggott onkin hyvä siinä ainoossa asiassa mitä tekee. Ainakin kotimaista. Se voi olla myös miinus.

Van Etten, Sharon – We’ve Been Going about This All Wrong 4
Huomaan antavani todella paljon köyttä americanan valtaisankokosen varjon alta tuleville tummanpuhuvaa jollotusta tekeville naissinger-songwritereille. Se mitä en muista ennen kuulleeni on elektronisten elementtien onnistunu sekottaminen vähän niinkun vetäis Taylor Swiftin kikkapakista mutta säilyttäis sielunsa. Luulin kuuntelevani jotain enemmän folkkiin kallellaan olevaa ja sitten huomaankin että synamatot huutaa tuskan pihalle ihmisestä. Ja sitten ollaankin jo takasin leirinuotiolla. Pitää kuunnella uudestaan että vaivuinko vaan päiväunille.

Yeasayer – Fragrant World 3,5
Järki sanoo ettei tää ny niin ihmeellistä kamaa oo mutta sydän jyskyttää tahdissa. Yeasayerhan tekee edelleen indierockipoppiaan synoilla mutta aivan ihanasti kiskoo kummallisimmat vinkunat, pulputukset, nitinät, natinat, valitukset ja muut soittimistaan irti ja saa aikaseks synapoppia joka on petollisen perinteisen kuulosta.