Kuuntelupäiväkirja viikko 52

Beirut – Gulag Orkestar 3
Indierock plus keinuvasti svengaava maailmanmusiikin iso sateenvarjo ja aina niin vapiseva liidilaulu. Hyvän matkaa kuulostaa oikein kivalta kunnes mulle aukee että jokainen biisi taitaa olla kännisen marssiorkesterin riffi vailla variaatioita. Mikä sekin on hetken aika upeeta.

Beirut – The Lon Gisland 3
Tällöin eepeemitassa kuulostaakin tuoreehkolta vaikka meinaa saada varttiinsakin liikaa toistoo.

Doll by Doll – Remember 4
Jossain brittiläisen uuden aallon seassa uiskenteli hyvin kummallinen kala jota monet luuli vaan Lontoon slummien jätteeks. Doll by Doll on täysin väärässä paikassa ja väärään aikaan kun Remember ilmestyy 1979. Tekemisestä puuttuu ajan hengen vallottava suoraviivasuus vaikka jotain punkin tuomaa progeilematonta seikkailunhalua bändi on kyllä imeny kivasti eikä pitkät biisit pelota. Doll by Doll ei oo kuitenkaan kiinnostunu kikkailevista riffeistä, haahuilevasta sooloilusta tai turhista monimutkasuuksista vaan on ehkä autenttisin mahdollinen yhdistelmä jamittelevaa 60/70-lukujen taitteen jenkkiprogee ja brittien uutta aaltoo. Ja siihen päälle biisit on vielä rautaa.

Paganini, Niccolò: Violin Concerto 4 4
Kanssasäveltäjä Louis Spohrin luonnehdinta tästä nerokkaana, lapsellisena ja mauttomana on aika hyvä. Helppoo alkuromanistista tunteitten melodramaattista paloo ja leikkisän käsittämätöntä viuluilotulitusta ja se yhdistelmä on sitten varmaan se mauton puoli. Ehkä siis nyt kun ihmiskunta on vieraantunut vaikeimmasta musiikista niin Paganinin neljäs voi tehdä paluun. Hauskaa myös että metallikitaristit ei tunnu päässeen mihinkään esimerkiks tästä vuonna 1829 sävelletystä kielisoitintilutuksesta.

Sur-Rur – Entisyydestämmekinköhän 4
Sur-Rurin juttu on tavallaan tämmönen naivistinen realismi ja mukaharrastelijamaisuus mutta onhan tää oikeesti äärimmäisen pätevää keski-ikäsen kipuilua punkin lukuisten jälkimaininkien hämärämmillä laidoilla. Modernia setärockia? Toivottavasti.

Valmistusvirhe – Olen Lähtenyt Kaikkialta Maailmalle 3,5
Kalevi Suopursu referoi jokseenkin koko suomenkielisen musiikin nykyhistorian. Aina huoltoaseman jukeboksibanaaliuksista juiceiluun, kantrisynkistelyyn, iskelmäilotteluun ja mitä nyt kaikkee meillä on ollu. Gou Kalevi. Tai Valmistusvirhe. Tai Tomi. Mikä ny haluutkaan olla.

Wilson, Jenny – Love And Youth 4
Wilson kuulostaa todella raikkaalta vaikka tää debyytti onkin vuodelta 2005. Saattaa kertoo enemmän mun musiikinkuuntelutottumuksista kun Wilsonista. Sen verran hyvin Wilson osaa toistamiseen yllättää että pidän silti kiinni fiiliksestäni. On folkkia ja elektronisia juttuja ja indiehihhulifiboja ja balladointia ja kun luulin että ilotulitus loppuu niin Wilsonin jutut menee niin levottomiks että voin vaan ilahtua.

Wilson, Jenny – Hardships! 4
Jo debyytti oli mainiosti kasassa ja ihastutti yllättävyydellään mutta Hardships!illä Wilson on entisestään hionu r’n’b-folkkinsa lähelle täydellisyyttä. Ehkä just siks pieni särmän puute vaivaa osaa biiseistä.