Kuuntelupäiväkirja viikko 52

with Ei kommentteja

ABBA – Super Trouper 3
ABBAn lallatus menee keskimäärin vähemmillä lääkkeillä alas kun se samanaikasesti tanssittaa ja nyt tanssivaihdetta on vähän väännetty pienemmälle. Pikkukivaa väriä bändinjäsenten toisistaan eroista ja välien rakoilemisesta voi bongailla biiseistä mutta en tiedä kuinka palkitsevaa sekään on satunnaiskuuntelussa.

ABBA – The Visitors 3
Ihan uransa alkuvaiheessa ABBA ei ollu vielä löytäny lallatuksen ilosanomaansa. Sen löydyttyä oon odotellu että millon bändi keksis jalostaa siitä jotain uutta. Nyt niin ainakin melkein käy. Ilmassa on paljon makuja kylmän sodan aikasesta avaruusseikkailuprogesta ja hetkittäin taas ABBA emuloi pätevästi neuvostosynapopin kouhkeroita. Nimibiisi tai I Let The Music Speak vois olla balladikyhäelmä jonkun tylsämielisen sinfonisen progebändin levyltä. One of Us ja Slipping Through My Fingers taas täyttää rasittavien lallatusten kiintiöö. Mitä vähemmän suuria hittibiisejä, sitä parempi.

Calvi, Anna – One Breath 3,5
Oikein ärsyttää kuinka Anna onnistuu kakkoslätyllään taas samalla jutulla vaikkei kyllä onnistuu pohjimmiltaan kun sen kopioimisessa. Kitarakin varmaan mustaks meikattuna ja parhaita kabareekliseitä kehiin heitellen ollaan taas vauhdissa. Kun kaipaa dramaattista naissankaria niin voi soittaa Calvia.

Curry, Denzel – Zuu 2,5
Ei oo niin ärsyttävä ku vois olla mikä on jo iso plussa mutta melkein uskomatonta miten nykyräppi onnistuu puuduttamaan alle puolen tunnin albumikestolla tai jo oikeestaan kesken senkin matkan. Enkä tiedä miten tää eroo mistään muusta vastaavasta oleellisesti.

Tindersticks – The Hungry Saw 3,5
Tindersticks viihdyttää melankoliallaan totuttuun tapaan. Elämässä pitää olla laimenevia vakioita.