Kuuntelupäiväkirja viikko 6

Erasure – Erasure 3,5
Harmittava. Vois olla vaikka mun lempilättyjä ikinä mutta kun ei oo. Näitten varsinaiset biisit on omaan makuun aika tylsää synapoppia. Laulajan ääni ei miellytä. Väliosahaahuilut on ihanaa syntetisointia ambientin rajoilla. Ja levylle on kreditoitu myös oopperalaulaja suoraan helvetistä eli Diamanda Galas mutten vaan millään löydä sitäkään audiomuodossa eli ainakin piilottamisessa on onnistuttu hyvin. Oishan siitäkin voinu tehot ottaa irti.

Kings of Leon – Because of the Times 4
Oon aina jotenkin luullu että Kings of Leon on ärsyttävä bändi. Ainakin nyt alkupään levyä oikeesti kuunnellessa paljastuu oman ajattelun sulkeutuneisuus. Ihan niinku Kings of Leonin nashvilleläisjuuret tekis temppujaan ja tää oiskin nyt keskimäärästä selvästi kiinnostavampaa indierockia. Soundi pysyy tarkkaan valittuna mutta se taipuu uskomattomiin muotoihin. Luulen kuulevani bluesin ja kantrin ja grungen ja varmaan kaiken mahdollisen. Ehkä taas mielenhäiriö.

The Devin Townsend Band – Accelerated Evolution 4
Odotan edelleen että joku keksis osuvan nimen Devinin musiikkigenrelle. Se toimii tietynlaisena vastaparina metallille samalla tavalla kun powerpop punkille. Moni elementti on tietenkin kannettu emogenrestä mutta ite musa harvoin vastaa mielikuvia emogenren tuotoksesta. Lähes järjettömät kitaravallit, duurisointujen dominanssi, stadionpop, hallitun hillitty metallitykitys ja sula hulluus oli ja on edelleen jotain mitä kuulis mielellään huomattavasti enemmän kun sitä maailmasta löytyy. Eikä Devin pelkää kuulostaa kauniilta. Tai rumalta. Missä yleisesti on (muitten lajin) musiikintekijöiden sielu? Ja koska jokaisella ilmasulla on väistämättä rajansa niin tää Devinin soundi on aikalailla parhaimmillaan just näillä 2000-luvun alun levyillä. Ollaksemme realisteja Accelerated Evolution vetää viis ekaa biisiä jotakuinkin täydellisesti ja sitten hukkaa äkkiväärän fokuksensa ja alottaa vähän turhanpuoleisen haaveilun.

The Devin Townsend Band – Synchestra 4
Synchestra on kaikin puolin sympaattinen levy. Devin käyttää heti alkuun kaks biisiä introna jonka jälkeen kunnon vauhti on todennäkösesti aurinkoisinta metallia päiväntasaajan tällä puolella. Sitten The Babysong on varmaankin kehtolaulu metallivauvalle mutta ehdottomasti enemmän leikkituokioon kun nukkumiseen. Näin kun on hädin tuskin saatu levy käyntiin niin tekee seuraavan kunnon käännöksen ja Vampolka on just sitä eli polkkaa joka johtaa suoraan pienten goottifibojen sävyttämään Vampiraan. Josta sitten valutaan kolmen vartin haahuilevampaan ja ilmavaan hoilotukseen. Taas siis sulaa hulluutta.

Tyler, the Creator – Wolf 3
Tyler hallitsee populistisen nihilismin oksentamisen viihdyttävässä hiphopmuodossa. Ei nyt vaan oo fiilistä siihen.

Tyler, the Creator – Cherry Bomb 3,5
Tyler alkaa vihdoin viedä soundiaan jonnekin päin ennen niin leimallisesta makuuhuonesynailusta. Sämplejä löytyy nyt joka nurkasta ja joka kiven alta ja jazzsävyt on kans yleisiä eikä synaleikitkään unohdu. Hauskasti Tyler tulee soundissaan sekä lähemmäs valtavirtaa että menee entistä kryptisemmäks. Uus kosketus musapuoleen joko hukuttaa alleen röyhkeimmät angstilyyrisyydet tai kuljettaa itestään Tylerin vähän rennomille vesille mikä sekin tekee hyvää. Eikä tässä tietenkään olla meinaamassakaan siistiytyä oikeesti.