Kuuntelupäiväkirja viikko 6

with Ei kommentteja

Bugy Craxone – Sorry, I Will Scream Here 3,5
Japani vuodelta 2004. Japanilaiset kanavoi taas kerran hienosti länsimaitten musavirtauksia, tällä kertaa alternativerockia ja vähän omaleimasesti vielä naislaulajalla. Kielinä niin englanti kun japanikin ja tunnelmat aivan laidasta laitaan rajotetun ilmasunsa sisällä. Lätty alkaa hyvällä vaihtoehtorokkauksella, vaihtelee kierroksia eestaas, ilveilee tietyn ajan kaameille hokemaradiobiiseille Big Mouth-biisillä ja sitten heittäytyy taas melkein hempeeseen päätyyn. Ja kun luulee kuulleensa oleellisen nii bändi ottaa saksofonin messiin ja vetäsee yheksänminuuttisen tunnelmarokkauksen. Sitten vielä I Scream-lopetusralli ja kaikki on hoidettu kauniiseen pakettiin noin 32 minuutissa.

Exploding Hearts – Guitar Romantic 4
Ah, rososen kitarapopin täydellistä auvoa.

Kent – Tillbaka till Samtiden 3,5
Ensimmäistä kertaa Kent kuulostaa musta oikeesti siltä että se on Ruotsin Depeche Mode. Toisen kitaristin lähteminen tuntuu saavan Kentin nojaamaan vieläkin enemmän synapoppiin. Ja on se tietenkin hankalaa kun on bändi kasvanu niin isoks. Nyt on stadionkelposta jytkytystä ja isoo kertsiä. Ja iso kuva taas sit vähemmän ja vähemmän kiinnostava.

Korzh, Maks – Malij Povzroslel Chast 1 3
Vuodelta 2016 valkovenäläisräppäri
Korzh käy puolituntisella lätyllään läpi ison kirjon tunnelmia. Korzhin pohjavire on äärimmäisen hyvän olonen kun mies sotkee venäläistä folkkia räppiin. Tai oikeemmin ennemminkin räppää vahvasti mollivoittosen venäläisen folkin päälle. Heebolla on vielä messevä todella mutiseva tyyli tuottaa ääntä. Mutta sitten Maks Korzh menettää lähes kaiken kiinnostavuutensa välittömästi yrittäessään tehdä valtavirtahöttöö ja luoda hengetöntä biletunnelmaa.

Korzh, Maks – Malij Povzroslel Chast 2 2,5
25-minuuttinen kakkososa on entistä tasapaksumpi ja tulee höylänneeks ison osan kiinnostavistakin elementeistä samalla kun suurin kohkauskin hiipuu. Levyn lopettava Горы по колено onneks toimii aina.

Kweller, Ben – Sha Sha 4
Ensimmäiset äänet Kwelleriltä muistuttaa Beatlesia soittamassa kantria. Seuraavat Pavementia. Kun laittaa vielä pianoballadiperinnettä yhteen nurkkaan niin saadaan kolmio jonka keskiössä Kweller tasapainoilee. Ja tekee kaiken äärimmäisen hyvin ja helposti sulatettavasti mutta ei yhdentekevästi.

Man – Maximum Darkness 4
Protoprogemetallia ollaan jo lähellä. Man tykittää bluespohjasta rokkia ja mahdollisimman pitkään. Tää livelevy on viitisenkymmentä minuuttia ja viis biisiä. Niistä pari on vähän lyhyempiä covereita jotka myös kohtaa bändin lekan ja antautuu suosiolla. Kolme muuta jotka on bändin omasta kynästä on 11-14-minuuttisia vetoja joitten suurin olemassaolon syy on antaa kahden kitaristin paukuttaa menemään minkä ehtii. Basso ja rummut tukee kalabaliikkia. Levyn loputtua se täytyy laittaa uudestaan soimaan koska ei tästä heti tarpeekseen saa.

Peltola, Markku – Buster Keaton Tarkistaa Lännen Ja Idän 4
Peltola tunnetaan varmaan parhaiten näyttelijänä ja siinä touhussa sitten ehkies Aki Kaurismäen erinäisistä leffoista. Peltolalla on myös pitkä historia musiikkitouhuista. Tää on miehen omalla nimellä julkastuista kahdesta lätystä se viimeseks jääny. Musiikki on genrevapaata instrumentaalikamaa. Miksei just vaikka niinku musiikillinen elokuva ilman kuvaa. Pääosin mennään perusbändisoittimilla, mitä nyt viulu ja pasuuna vähän sävyttää tunnelmaa. Tai jos ehdottomasti ois pakko keksiä genre niin se vois olla postpostrock jollon postrockin keinoilla tehdäänkin jotain muuta kun itteensä. Olennaista kuitenkin on levyn viipyilevä ja pikkuasioista nautiskeleva elämänmakunen soljuminen ja antaa sen viedä mukanaan. Peltolaa ei saa nauttia kiireessä tai palasittain.

Roadside Picnic – Harekete Kimse Mani Olamaz 3,5
Jotakuinkin turkkilaista hiphoppia? Hämäriä biittejä, turkkilaista sämpläystä ja rytmitettyä puhetta. Hittibiisejä on turha hakee mutta puolituntisena ei voi olla toimimatta vähintään kohtuullisesti.