Kuuntelupäiväkirja viikko 6

AC/DC – Powerage 2,5
Joo onhan tässä tää rokkaava aspektikin mutta selkeimmin tää on vaan puuduttavaa.

Black Lizard – Black Lizard 3,5
Koitan muodostaa jonkinlaista suhdetta näitten suomalaisten debyyttiin. Black Lizard on hyvä. Mutta hyvä ei oo mitään mistä sais persoonaa irti. Kaikki tarpeelliset shoegazejutut on ja niitten puitteissa tehdään ehkä jopa kaikki mahdollinen. Silti suhde jää haaleeks.

Cope, Julian – Peggy Suicide 4
Malliesimerkki rockoopperasta. Paitsi että on punkkarin tekemä, julkastu 90-luvulla, ei sisällä väkinäistä stooria eikä muitakaan oopperapiirteitä, kantaa koko matkansa, ei suotta progeile eikä monesti halua olla edes rock. Taitaakin olla antirockooppera.

Creedence Clearwater Revival – Bayou Country 3,5
Suorock tuntuu hyvältä nimitykseltä tälle koska sointu per biisi on aika pohjamutiin jumittunuttu kamaa jopa bluusrokkauksessa. Upotessani suohon ehdin huomata että pellit on nauhotettu ja/tai miksattu samalla pieteetillä kun basso Metallican …And Justice for Allilla.

Faces – A Nod Is as Good as a Wink… to a Blind Horse 4
60/70-luvun menomusan kans on aina riski että bändi uppoo rokkenroll- ja ärränbeeriffeihin syvemmälle kun mitä nykykuulija jaksas ellei se suorastaan pala halusta hukkua niihin. Nyt se riski realisoituu ainakin puolittain mutta jos siitä pääsee yli niin pinnan alla on rouhevaa rellestystä ja Debris on messevä balladinpuoleinen. Ja onhan Rod Stewartin äänessä kiva roso eikä Ronnie Lanekaan hoida lauluhommaa huonosti kun Stewartia lepuutetaan. Tai laiskottaa.

Lambchop – Mr. M 4
Häilyvä fuusio jämäkantria, folkkia, kamarimusaa ja ihan lievää psykedeliaa. Voksut tulee aina taivaallisen pehmeinä oli ne sitten kuinka vihasia tahansa. Ja instrumentaalibiisit kantaa upeesti seisahtunutta tunnelmaa jokseenkin yhtä hyvin kun ne harvakseltaan lauletutkin. Ainoo ongelma on että taiteillaan siinä rajalla että ollaanko täysin maagisissa tunnelmissa vai jääkö musa vaan taustaliplatukseks. Tänään oltiin lähempänä maagista.

MB Paket – Zhizn Ivana Iljitsha 4
Tää on tämmönen venäjäräppäri joka tarinoi biittien päälle lähes puhutulla sanalla. Tää debyytti on vuodelta 2014 ja asialistalla on kaikennäköstä stooria venäläisestä eläimestä kuten köyhyydestä, nuoruuden palosta, Putinista, Gagarinista jne. Biiteissä soi mm. siperiapunkin legenda Grazhdanskaja Oborona. Inhorealismi tekee nykypäivän tarinoista elävää luennointia ja katsaukset menneeseen toimii oudoilla kulmillaan.

MB Paket – Superkomfort 3,5
Jatkaa debyytin linjoilla mutta yllättää lyhyellä alle 40 minuutin kestollaan. Tarinointia elämästä on edelleen viihdyttävä kuunnella. Ehkä ilmasun lievä inflaatio hiipii sisään.

MB Paket – Za! 4
Biitit alkaa mennä abstraktimpaan päin ja jutut siirtyä yksittäisen ihmisen maailmasta maailmanmenoo hauskan utopistisesti perkaavaan jutusteluun joka on mikäli mahdollista vielä asteen lähempänä vaan puhuttua sanaa. Yks biisi heittää kehiin jopa suomisämplen. Опус в чёрном käy läpi hienon ahdistuksesta totaaliseen sekoomiseen-monologin.

New Wet Kojak – Do Things 3
Suorastaan huutaa olevansa post. Vuosituhannen alun indierockin päälle ja alle kasaillaan hiphopbiittejä, dubbassoja, jazzsaksofonia, synamaailmoja tai oikeestaan mitä vaan millä voi peittää biisit. Tai biisittömyyden.

Thunderwheel – Credo 2
Vadim Gusis-niminen jätkä maalailee nyrjähtäneitä äänimaisemia joitten päälle synat ja moniosaaja Igor Krutogolovin saha ja Slava Smelovskyn theremin laulaa ahdistuneesti. Kauheen hyvä idea mutta 50 minuutin sijasta yks biisi ois riittäny.

Warwick, Dionne – Anyone Who Had a Heart 3,5
60-luvulla oisin voinu hyvinkin olla poppari. Etenkin jos se ois Burt Bacharachin sävellyksistä kiinni kuten nyt aikalailla puolet biiseistä. Burt onnistuu tuottajan repimään parista ei-itsesävelletystä tekeleestäkin hyvät tehot. Aikakaudelle ominaisesti kovimmat paukut on kuitenkin isketty pariin sinkkuun.